DNB Vana aasta jooks

Osallistuin lauantaina ekaan kisaani Tallinnassa. Kyse oli 8,44 kilometrin juoksukisasta, mikä oli hyvä kuntotesti näin muutaman onnistuneen harjoitusviikon jälkeen. Muuten koko viime viikko meni huonosti. Viikossa ei kuitenkaan ratkaista tai muuteta mitään, joten hyvällä mielellä viivalle ja jalat olikin yllättävän kevyet.

 Juoksu meni hyvin ja aika oli lopulta 32:52. Aloitin maltilla ja kaikki kilometrit menivät välille 3:45-3:55, viimeinen 500 m 1:49. Kisan voitti Kaisa Kukk, joka aloitti kovaa. Sain hänet hitaasti lähestymällä kiinni 4 km kohdalla, mutta seiskan kohdalla Kukk meni taas ohi ja jaksoi lopun kovempaa. Vaikka ihan kuin multakin olisi vähän kiriä irronnut, vaikka on joulukuu.

Sillä välin toisaalla: huoltaja kävi luontoretkellä.

Kisa oli myös hyväntekeväisyystapahtuma syöpätutkimuksen hyväksi. Mukana siis asiaankuuluvia hyvän mielen asusteita. Kettu veti maratonin.

Omaan juoksuuni olin syksyn kuntoutusjakson jälkeen tyytyväinen. Olin toinen. Palkinnoksi sain lavan alkoholitonta olutta, pikupokaalin, 50 e lahjakortin Adidas-kauppaan ja digitaalivaa'an.

Maija-sisko oli loppuviikon Tallinnassa kyläilemässä ja kisoissa juomapullon kantajana. Samalla hän kuvasi ensimmäisen urheilutapahtumansa ;)

Huoltajan homma on kova.

Tulokset

Outsan joululahjavinkit

Sisältää riippuvaista, mutta rehellistä mainontaa.

Vinkki 1

Kun pakkasta on -10 voi vielä hyvin tehdä kovan lenkin ulkona, mutta on kuitenkin pakko laittaa kahdet pöksyt ja sitten jalat tuntuu tönköiltä ja kovaa juokseminen kankealta. Nonamen kerrasto vei tämän kokemuksen aivan uudelle tasolle! Skinlife-kerraston housut ovat jalassa kuin sukkahousut, ei haittaa menoa yhtään. Enää ei tarvitse kertaakaan miettiä, että onko pakko laittaa kahdet housut.

Materiaali on ihan erilaista kuin perinteisissä kerrastoissa. Vaikka kerrasto on ihonmyötäinen se ei purista yhtikäs. Mulla on nyt yksi tällainen. Voisin toivoa vielä kolme lisää... Nonamen vaatteita löytyy kaapista hyllyllinen, mutta mikään niistä ei ole ollut näin mullistava kuin kerrasto.

Vinkki 2

Kestävyysurheilu+ tunnukset lähtee nyt huippuhalvalla ja vielä tulee juomavyö kaupan päälle! (Tilaamalla ja varsinkin tunnareitasi käyttämällä voit ehkä parantaa työllisyystilannettani ;) )

Saa nähdä mitä blogin osoitteen kanssa tekisi. Joululahjavinkkaajan nimi kun vaihtui palstahiljaisuuden aikana Hytöseksi.

Kotoutus Tallinnaan

Kotiutumisen uuteen paikkaan voi kai sanoa tapahtuneen, kun tavarat ovat löytäneet paikkansa, lenkkejä on tehty niin monta, että pyykkiä on pesty, edullisin lähikauppa on löytynyt ja ennen kaikkea on osallistuttu paikallisiin suunnistusharjoituksiin!

Ensimmäisen Tallinnan viikon päätteeksi viikonloppuna oli tarjolla kaksi suunnistusharjoitusta. Lauantaina suunnistettiin iltarastityyliin sprinttikartalla. Kauden viimeisten lauantairastien kunniaksi keskellä rataa oli tampereen murteella säksätyksenä tunnettu osio. Piritan luostarin keskiaikaisiin raunioihin kätketyt rastit saattoi kyllä nähdä kartassa merkityissä paikoissa, mutta sitten piti vielä etsiä reitti portaita ja maanalaisia käytäviä pitkin. Päivän ohjeissakin jo neuvottiin, ettei pidä lähteä matkaan veren maku suussa. Rauniot ovat yksi Tallinnan tunnettuja turistikohteita: tässä oli ainakin perusteellinen tapa tutustua!

Sunnuntaina asetuttiin yhteislähtöviivalle Piritan metsän toisessa kulmassa. Pakkasmittari näytti -10 ja lunta on sen verran, että ulkoilumaaston reiteillä suksivat jo ensimmäiset hiihtäjät. Nilkka kesti hyvin pitkän VK-suunnistuksen (rata 9,1 km) ja muutenkin viikon ohjelman.

 Tänään maanantaina vuorossa on tiedustelukierros ympäri uutta kotiseutua eli pitkä lenkki. Kun vaan tuo pakkanen vähän hellittäisi, aamulla mittari näytti -16 C.

Uuden kodin ikkunasta näkyy puistoon.

Arkiston kätköistä 2

En malttanut paljastaa kaikkia muutossa löytämiäni aarteita kerralla, koska odotin, että vastaan tulisi myös suunnistusalbumi vuosien takaa. Siinä olisi ollut kuva nuoresta maailmanmestarista Pasi Ikosesta poseeraamassa jännittyneiden 13- ja 14-vuotiaiden Kangasalan tyttöjen Heinin ja Outin kanssa. Eipä siinä osannut ajatella, että joskus kävisi samalla leirillä ja juoksisi samassa arvokisajoukkueessa kuin maailmanmestari.

Kuva tuli mieleen tästä kartasta, joka tuli vastaan karttalaatikoita siivotessa. Teho-ryhmän harjoitus Leimaukselta 2002 ja maailmanmestarin nimmari kylkeen.

Arkiston kätköistä 1

Kaikkea sitä muutossa löytyy varastosta, esimerkiksi AV-ryhmän takki vuodelta 2004. Vähän on muoti muuttunut kymmenessä vuodessa.

Tässä ollaan lähdössä suunnistusvetoihin Pohjois-Kangasalla. Nilkka kestää jo hyvin ja rastitkin löytyi. Muuten viikko on mennyt lähinnä lihaskuntoharjoittelun ja edestakaisin kävelyn eli muuttotouhujen parissa.

Tyhmyydestä vesijuoksutetaan

Olen nyt päässyt jalkalenkkeilemään kahden viikon ajan. Tiistaina juoksin ensimmäisen kerran 6 km putkeen, kävelykevennyksellä olin kyllä tehnyt jo kympin lenkkejä.

Keskiviikkona menin sitten ekan kerran pikkupoluille, matkaa tuli 8 km, josta juoksin ehkä 5 km, kun sitten alkoi pistää. Jalkojen puolesta meni tosi hyvin ja lähdin illalla vielä saunalenkille.

Saunalenkillä tuli vastaan neljä punaista Pyrinnön pirulaista, jotka sanoivat, että tuolta mennään ja juttelivat mukavia ja niin minäkin menin ja saunalenkistä tuli kymppi. Yhteensä siis 18 km jaloittelua.

Tiistaina ekan kerran 6 km, keskiviikkona 18 km. Onhan se todella tyhmää näin perjantaina ajatellen, mutta siinä hetkessä kaikki tuntui niin hyvältä!

Torstaina oli nilkka turvoksissa, mutta se ei ole vaarallista, vaan ihan luonnollista rasitusta lisättäessä. Mieluummin kuitenkin juoksen jatkossa joka päivä vähän ja vähitellen enemmän. Nyt jouduin takaisin altaaseen.

Viime talvena, kun kaikki sujui, olivat juoksu, hiihto ja suunnistus ainoat harjoittelulta tuntuneet lajit. Onko vesijuoksusta mitään hyötyä! Tulee siinä ainakin tehtyä käsilläkin jotain ja nälkäkin tulee. Enemmän hyötyä, kuin niille vanhemmille, jotka tuovat lapsensa uintiharjoituksiin Hervannan uimahalliin ja istuvat itse kaiteen takana räpläämässä kännykkää, mitä ihmettä, miksei ne tulee itse uimaan tai tee lenkkiä sillä aikaa...

Nyt meni sivupolulle, mutta huomenna taidan päästä jo kokonaan pois polulta reippailemaan lumiseen metsään. Kun koko syksyn kestänyt maltti ratkesi heti juoksun alkaessa sujua, piti valmentajakin ottaa hätäpuhelulla mukaan kuvioihin ja nyt on marraskuun tavoite selvä: liikkua paljon ja saa kävelläkin, mutta sattua ei saa enää vahinkoja eikä nilkkaan!

Tallinna-päivitys

Syksyisin tähän aikaan on tässä blogissa tullut juttua Tallinnan reissulta. Taas on reissu tehty, mutta tällä kertaa vähän erilainen. Etsittiin nimittäin asuntoa!

Juho sai Tallinnasta töitä. Olen innoissani: uudet lenkkipolut, maastot ja maisemat! Asuntoa ei vielä tällä pikakäynnillä löytynyt, mutta vinkkejä ja lisätietoa tuli. Joulukuun alusta olisi kuitenkin tarkoitus siellä jo elellä.

Baanalla taas!

Kuntoutusprosessi on sisältänyt etumatkaa ja takapakkia. Blogin kirjoittaminenkin jäi vähälle, kun tuntui, ettei tiedäkään onko tänään kirjoitettu ollenkaan ajankohtaista huomenna. Nyt tuntuu kuitenkin jo aika varmalta.

Pääsin hyvin etuajassa kokeilemaan vahvalla nilkalla juoksua, mutta ilmeisesti toinen jalka oli kuormittunut konkkailukuukauden aikana liikaa, kun siihen iski jännetulehdus jalkapöytään. Sitä kesti kolme ja puoli viikkoa, sitten se katosi kerralla, eikä ole tullut takaisin, vaikka olen nyt jo yli viikon päivät tehnyt juoksuvoittoisia lenkkejä.

Aloitin 1-4 minuutin juoksupätkillä, välissä 1min kävelyä. Lihaksisto tottui sillä tavalla tauon jälkeen juoksuun paremmin kuin pidemmällä kertarykäisyllä. Pieniä lihaskipuja tuli jalkoihin joka päivä eri kohtiin, mutta nyt nekin tuntuvat jäävän pois. Tänään aamulla meni helposti jo yli kymppi tunnin aikana. Nilkka on vahva, vähintään yhtä tukeva kuin toinen.

Syksyn aikana olen pyöräillyt ja vesijuossut, kaipa niistäkin on ollut apua, ettei aivan ole kroppa mennyt tukkoon. Motivaatiopankki on aivan kukkuroillaan levätyn syksyn jälkeen. Harjoituspäiväkirjassa alkoi tällä viikolla uusi vuosi, mutta pikkuisen täytynee vielä passailla tuntisarakkeen paukuttelun kanssa, että nyt ei enää iskisi ollenkaan takapakkia!

Siikaneva

Viikonloppuna tehtiin perheretki Siikanevalle. Oli kaunista.

Retken hyvänä motiivina toimi Aino-siskon maanantaina tapahtuva lähtö Sansibarille, missä hän viettää seuraavat kolme kuukautta vaihtarina. Seikkailuja luvassa täällä: My Little Adventure Book

Nilkka on vahva ja kestää juoksuaskelia. Lauantainen 4 km kävely-hölkkä pisti kuitenkin heti koko jalan jumiin... Hitaasti pitää aloitella! Nilkka on vielä aavistuksen toista jäykempi, ja se vaikuttaa varmasti juoksuun. Mutta vieläkään ei ole kiire.

Brändö

Tehtiin Juhon kanssa vuorokauden syysretki Brändöhön, Ahvenanmaan koillisimpaan kuntaan, jonne on vain 45 minuutin lauttamatka Kustavista. Jätettiin auto satamaan ja lauttailtiin pyörien kanssa reput selässä. Sattui olemaan oikein aurinkoista. Tutkimusretkeiltiin vuorokauden verran saarilla ja ihmeteltiin ihan uudenlaisia maisemia. Ei laskettu kilometrejä ja pidettiin maisemataukoja. Oli leppoisaa ja kaunista.

Nilkka kestää jo vaikka miten hyvin. Parin viikon ajan olen kävellyt 1-2 tuntia päivässä. Viime viikolla nilkka turposi vähän, mutta se on tyypillistä, kun sitä alkaa rasittamaan tauon jälkeen. Viime viikolla oli myös lääkärin jälkitarkastus ja kaikki vaikuttaisi olevan tosi hyvin. Nilkka on vahvan tuntuinen ja korjattu nivelside ei jousta yhtään. Ennen leikkausta se oli kuin kuminauha.

Viime viikolla toiseen, terveeseen jalkaan iski pieni jännetulehdus. Olisiko ollut kengännauhat liian kireällä, mutta se taisi olla suojavamma. Viiteen päivän en tehnyt kävelylenkkejä, pyöräilin vaan vähän, ja sitten nilkka olikin aivan priima. Juoksuaskeleitakin tuli jo ihan itsestään viikonloppuna! Mutta vieläkään ei ole kiire juoksemaan. Syksyllä on varaa ottaa viikko tai kaksi ylimääräistä varmuuden vuoksi -aikaa mieluummin kuin takapakkia.

Kohta kävelen

Nilkka on parantunut nopeasti, jopa etuajassa. Täytyy malttaa passailla kuitenkin, kun tässä vaiheessa kautta ei ole erityiskiire pois telakalta.

Maija-sisko poisti eilen tikit. Kipua ei ole ollut ollenkaan, ei leikkauspäivinä eikä sitä seuraavina eikä millään viikolla! Uskomatonta, taitaa olla taitavasti leikattu. Ortoosia pitää pitää enää suojaksi ja kepeillä keventää kävelyä vielä puolitoista viikkoa. Olkkarin sohvalle on syntynyt aika viihtyisä gradukirjojen ja neulelankojen sekainen pesä.

Oikeastaan aika menee tosi nopeasti, vaikka ulos kyllä tekisi mieli kovasti, vähän pidemmälle kuin korttelia kiertämään. Selkä on jumissa istumisesta ja keppikävelystä, jota ei viitsi urheiluksi asti harrastaa. Hyvää vahvistusta on heikko yläselkä kuitenkin saanut. Alkuperäisen kuntoutusaikataulun mukaan juoksutaukoa piti olla 8 viikkoa, mutta tällä menolla saatta olla mahdollista jättää se jopa kuuteen viikkoon. Mutta mieluummin kuitenkin varman päälle ja kävelylenkille nyt ensin!

Leikkaus ja onnenpäiviä

Perjantaina oli leikkaus. Meni hyvin. Oli siellä yllätyskin, kun nivelsidettä, jota piti kiristää, ei käytännössä ollutkaan. Siksi sääriluun pää oli päässyt liikuskelemaan ja kasvattamaan ruman reunan, joka taas hankasi pehmytkudoksia. Siitä nilkka sitten turposi lenkkien jälkeen.

Seuraavat neljä viikkoa pitää kulkea keppien ja ortoosin kanssa. Juoksemaan pääsen kahden kuukauden päästä. Mieli on kuitenkin rauhallinen. Olen vaan tosi onnellinen, jos vaiva tulisi lopulta kuntoon, kun se on pilannut jo kaksi kautta. Sohvakaudellakin voi kilpailla itsensä kanssa. Aion nimittäin olla superrauhallinen ja maltillinen kuntouttaja, että nilkasta tulee yhtä hyvä kuin vasemmasta.

Ennen leikkausta oli lupa kipeyttää nilkka, jotta sitten näkyy, mistä kipu tulee. Sopivasti olikin tarjolla unelmapäiviä Sotkamossa, kun iskä oli vuokrannut meidän rastiviikkojen vakipaikan Kuhmontien varresta. Kolme päivää ulkoilin ihan täysillä. Ensin tehtiin Aino-siskon kanssa pitkä lenkki Hiidenportin kansallispuiston hiljaisuudessa.

Reissun viimeiset reenit oli kolme suunnistusta. Koska mitään suunnitelmaa ei ollut, vaan tarkoitus oli urheilla niin paljon kuin nilkka kestää, luulin kaikilla kolmella kerralla suunistuksen olevan vuoden viimeinen ja siksi keskittyminen oli huippuluokkaa. Ensimmäinen suunnistus oli Kajaanin iltarastit, joiden tulosluettelo saattaa olla historiallinen, koska se lienee Outi Ojasen viimeinen tulosnoteeraus. Jos kaikki menee suunnitelmien mukaan, kilpailen ensi kaudella nimikirjaimilla O.H. (Ojasen viimeiseksi kilpailuksi jäi näin ollen Fin5:n takaa-ajo.)

Sitten kävin Vuokatinvaaralla suunnistamassa iskän viime kesän rastiviikkoradan. Päälle kerättiin pari tuntia isoja mustikoita auringon leppeässä valossa ja lämmössä. Jos olisin tiennyt, mitä teen illalla, en välttämättä olisi näin kovasti ulkoillut päivällä.

Mökillä kevyen lounaan jälkeen oli mahdottoman levoton olo, päiväuni ei tullut, ei pystynyt lukemaan ja jo neljältä hurautin Tipasojalle. Kädessä oli naisten MM-pitkän kartta, ajattelin, että josko varvaukseen asti kierrän. Menikin koko rata, kulki, ja ahistamatta vedin aikaan 1:37:25. Ilman viitoituksia, mutta myös ilman siltoja, joen yli piti kahlata. Maalissa söin mustikoita, aurinko paistoi ja oli ylimaallisen kaunis ilta. Täydellinen kauden päätös. Mökillä oli rantasauna lämpimänä ja mustikkapiirakkaa pellillä.

Varoitus kompassin kanssa matkustaville

Kompassi kannattaa suojata, kun se on heitettävä matkatavaroiden joukkoon. Voi olla, että sata kertaa menee hyvin suojaamattakin, mutta sadasensimmäinen kerta on kohtalokas!

Paljon ei tälle kompassille olisi meikäläisellä tänä syksynä enää tarvetakaan. Olen varustautunut syksyn tuloon uusilla collegehousuilla ja pehmeällä hupparilla. Ja kirjakasalla, laatikollisella neulelankoja ja gradusuunnitelmalla...

Nilkka nimittäin pitää leikata. Nivel tähystetään ja puhdistetaan, sitten avataan vielä ja vahvistetaan nivelside. Toukokuun Huippuliigassa tullut vamma ei ole ottanut parantuakseen. Viikko voi mennä hyvin, sitten taas on pitänyt viikko huilata nilkkaa kuntoon. Lääkärin arvion mukaan nivelside on sen verran löysä, että telaluu pääsee liikkumaan ja nilkka menee siksi lukkoon, mikä taas aiheuttaa jännetulehduksia ja lihaskipuja. Kyse voi olla myös irtopalasta, mutta magneettikuvassa sellaista ei näkynyt. Sama nilkka on pyörähtänyt vuosien varrella monta kertaa, joten pelkästään tuosta toukokuun  nivelsidevammasta tilanne ei johtune.

Olisi ollut mahdollista juosta vielä loppukauden kisat, mutta olen niin väsynyt puolittaiseen tekemiseen, että hoidan mieluummin jalan heti kuntoon ja olen sitten harjoituskauden alkaessa taas baanalla. Ei tunnu, että pystyisin tekemään haluamiani tuloksia tällä jalalla. En pysty harjoittelemaan normaalisti, kisojen jälkeen pitäisi lepäillä jalan takia ja käydä fysioterapeutilla aukomassa lukkoa.

Viime syksynkin kisat jäivät  väliin nilkkaongelman vuoksi, joten tuntuu helpottavalta, että se nyt voidaan toivottavasti saada kokonaan kuntoon. Leikkauksen jälkeen pitää pitää kaksi kuukautta juoksutaukoa ja yleistä liikuntataukoakin tulee useampi viikko, mikä ottaa tässä tilanteessa paljon kovemmalle kuin kisojen väliin jääminen...

Ullan Pullat Kesäillassa

(sävel: Meksikon pikajuna)

Kesäillan rogaining,

mielikisa tyttöjen,

Vatulassa tiistai-illan kesäriento on.

Heltees tytöt läähättää,

rastit eteen hypähtää,

Pullat jaksaa mainiosti kankaal painaltaa!

Kisa alkaa loppumaan,

Outsa lähtee keulimaan,

suunnistajat - junnut, isät - kaikki pummaavat.

Maali nyt on hukassa

ja sakkoo tiedossa,

muista aina loppuun suunnistaa!

Kuvissa lähtöpaikkatunnelmia

Tiistain pitkä lenkki tehtiin Aino-siskon kanssa Vatulan männiköissä kahden tunnin rogaining-kisassa. Joukkueen nimi oli Ullan Pullat ja ilta oli täydellinen kesäretki: mukava harjoitus, iltapalamustikoiden poimintaa, uintia ja vielä jätski kotimatkalla lämpimässä ilta-auringossa. Monivarustellusta Ladasta löytyi saunakin!

Suomunruoktu ja Tenon varttimaraton

Reilun kahden viikon jälkeen kotona taas. FIN5:n jälkeen riitti yksi lepokävelypäivä, pulahtelu hyytävässä Kiilo-ojassa ja rauhallinen pitkä lenkki, sitten mentiin taas! Viikon kohokohta oli ehdottomasti elämäni pisin juoksulenkki, 33 km Kiilopäältä Suomunruonktun ja Kopsusjärven kautta Ruijan polkua takaisin Kiilopäälle. Jaksoin mainiosti, tosin evästyksessä poikkesin tavanomaisesta vesilinjasta ja napostelin viisi kaurakeksiä matkan varrella. Onneksi ei ollut sellaisia helteitä kuin etelässä kuului olleen.

Hyvänä kakkosena viikon kohokohdissa tuli lauantainan Teno Maraton, missä Juho ja minä juoksimme reippaan reeniviikon päätteeksi vain varttimaratonin.

Reitti kulki Utsjoen koululta Tenojoen vartta kohti Nuorgamia ja viiden kilometrin jälkeen takaisin. Matkaa kertyi 10,67 km ja aikaa meni 43:18. Yritin kovasti olla miettimättä ja harmittelematta nihkeää vauhtia ja nauttia tunnelmasta ja maisemista! Nilkka oli koko viikon ihan hyvä, mutta tiejuoksussa se meni vielä lukkoon, mikä taas aiheuttaa koko jalan jumiutumisen... joten viimeiset neljä kilometriä olivat aikamoista taistelua, mutta muuten tapahtumasta nauttiminen onnistui hyvin.

Kisassa oli osallistujia ympäri Suomea, eniten tietysti Lapin alueelta. Myös Norjasta oli monta kilpailijaa. Miesten vartilla oli 19 osallistujaa, mutta hauskasti sattui viivalle kolme samantasoista ukkoa, jotka juoksivat minuutin sisään. Juho oli toinen. Naisten vartilla oli 18 osallistujaa. Voitto irtosi! Nyt oli palkinnotkin kohdallaan: 450g kylmäsavuporoa, matkahiustenkuivaaja, muistitikku ja luuvartinen voiveitsi. Pieneksi tapahtumaksi tosin osallistumismaksukin oli melko korkea, varttimaratonilla 30 e ja pidemmillä matkoilla vielä enemmän. Mutta tosi mukava tapahtuma kaiken kaikkiaan!

Kisasivut

FIN5

Kesäkuun loppu sujui nihkeästi. Välillä vaivasi kipeä nilkka, välillä kipeä kurkku. FIN5-reissulle sain ilokseni koottua itseni ja pääsin kilpailemaan koko viikon. Näin viikko sujui:

Sunnuntai, 1. osakilpailu: Varma avaus rastiviikolle ja samalla ykkössija. Kisan jälkeen doping-testi ekaa kertaa.

Maanantai, 2. osakilpailu: Turhan tyypillinen kaava alkaa olla: onnistumisen jälkeen pohjanoteeraus. Kai sitä hetken luulee, että rastit löytyy siitä vaan, mutta jokaiselle se työ on tehtävät erikseen! Yhtä rastia pummasin yli kuusi minuuttia ja pari pienempääkin virhettä tuli. Kymppi kärkeen.

Tiistai, välipäivä: Käytiin suurpetokeskuksessa Kuusamon eteläpuolella. Karhu on ystävällismielinen eläin, jonka kohdatessaan pitää seisoa rauhallisesti paikallaan, koska karkuunkaan ei pääse. Saattaa se kuulemma tehdä valehyökkäyksiä, mutta ei sen pahempaa.

Keskiviikko, 3. osakilpailu: Nilkka kipeytyi ikävästi kahdesta ensimmäisestä osakilpailusta. Onneksi paikalla oli seuran ammattinaksauttaja, joka sai nivelen paikoilleen ja taas mentiin! Maanantain katastrofin jälkeen meni vähän ylivarmisteluksi. Sija 4., +1:20.

Torstai, välipäivä: Pyhävaara ja Kiutaköngäs.

Juhon siskonpojan kanssa Kiutakönkäällä. Olispa vaan vielä lapsen ketteryys kalliokiipeilyssä!

Perjantai, 4. osakilpailu, sprintti: Kilpailussa oli noin viisi kinkkisempää väliä ja jokaiselle niistä tein 11-15 sekuntia virhettä. 6., +1:01.

Lauantai, 5. osakilpailu, takaa-ajo: Lähdin kaukaa takaa viidentenä. Nousin kolmanneksi. Sujui ihan hyvin. Oli raskasta, +30 C. Tähän asti viikko oli hieno, mutta vikana päivänä, voi voi. Juotavaa sai 8,7 km radalla ekan kerran noin 7 km kohdalla. Kisan jälkeen odotin paahteisessa kisakeskuksessa palkintojenjakoa tunnin. Palkinnoksi oli Pentikin lautanen karttakuvioinnilla. Siis lautanen!? Koko viikosta! Kainuusta voittaja saa tonnin. Olkapäätkin poltin siinä odotellessa.

 

Sunnuntai: Kiilopäällä. Kävelypäivä, kokovartalohappo, ai että.

Nilkka ja Venla-enkka

Venlojen viesti jäi sitten lopulta väliin tuon kiukuttelevan nilkan takia. Norjan kisojen jälkeen se turposi palloksi ja tulehtunut jänne oli kipeä. Yllättävän nopeasti se kuitenkin rauhoittui ja torstaina juoksin hyvän lenkin, mistä se kuitenkin suuttui uudestaan. Päätin lopulta, että pakko se on jossain vaiheessa saada kuntoon, ja tiedä miten suureksi palloksi se olisi vielä yhdestä startista pullahtanut. Niinpä menin kylään siskolle ja sen miehelle, pyöräilin ympäri Kuopiota ja penkkiurheilin.

Eikä mua olisi Vehmersalmella näköjään tarvittukaan, sillä SK:n naisnelikko suunnisti SK:n historian parhaan sijoituksen! Ennätys on nyt sija 16. Ensi vuonna aiotaan olla vielä nopeampia ja tarkempia, mutta mahtavaa jo tämäkin! Nyt baanalla painelivat Evely Kaasiku, Iida Savolainen, Heini Papinsaari ja Iveta Duchova.

Sponsorille palkinto!

Tossusponsorini palkittiin juuri Pirkanmaan Vuoden nuori yrittäjä -palkinnolla, mahtavaa! Miika ja Reetta Vuorion yritys OAC Finland tuo Suomeen LaSportivan maastojuoksukenkiä, kiipeilyvarusteita ja muita retkeilyvarusteita. Lisäksi he ovat itse kehitelleet retkihiihtäjien keskuudessa hittituotteeksi nousseen karvapohjasuksen ja maailman kevyimmät retkiluistimet, joita valmistetaan Kangasalla. Onnea!

LaSportivan tossuja on helposti saatavilla viikonloppuna Jukolassa. Malleja on sprinttitossuista maastojuoksuun ja vapaa-ajan lenkkareiksi sopiviin malleihin. Suunnistajan kaupan kenkäosastolta löytyy, asiantuntevien myyjien opastamana. Käykäähän valitsemassa sopivat

Tässä mun suosikit:

Raptoreita käytän vaelluslenkeillä ja vapaa-ajalla. Sattu syksyllä näin taivaallisen värisetkin vielä!

Anakondilla painelen metsissä ja poluilla.

Lisähappoa ja -turvotusta Norjan rinteiltä!

Italian kisojen ja matkustuksen jälkeen olin aivan happosilla. Puolentoista kotona vietetyn yön jälkeen piti kuitenkin pakata kamat uudestaan ja suunnata Norjan maailmancupiin. Norjassa pummasin keskimatkalla ja pitkällä olin puhki henkisesti ja fyysisesti.

Maanantaina olin kotona kolmelta yöllä. 16 päivässä seitsemän starttia, kaikki suomenmestaruuksia, näyttökisoja, maailmancupia, kansainvälistä tasoa. Kaksi valvottua yötä. 30 km kilpasuunnistusta turvonneella nilkalla, jossa on nivelsidevamma.

Nyt on vielä polvikin auki (ei pahasti, ei tarvittu tikkejä). Puolitoista viikkoa sitten pyörähtänyt nilkka on edelleen ihan turvonnut ja kaksi jännettä on tulehtunut. Väsyttää. Pää on tyhjä. Näin jälkeenpäinhän tässä ei ollut mitään järkeä.

Mutta jos halusi yrittää MM-kisoihin, niin tällaisen kalenterin kautta piti kokeilla. Tällaista settiä en vedä enää ikinä. (Tässähän muuten ei ollut vielä sprinttimatkoja ollenkaan.)

Setin ensimmäisiin kisoihin lähtiessä olin innoissani. Tein pari oikein hyvää suoritusta. Niitä pitäisi pystyä tekemään koko ajan, ja parhaat pystyykin. Minä en tällä tahdilla. En jaksa suunnistaa koko ajan. Kisaa pitää ehtiä odottaa, että olen latautunut ja pystyn omantasoiseen suoritukseen. Tässä setissä ehtiä juuri toipua edellisestä, kun oli jo seuraava kisa. Odottaa ei ehtinyt sitten yhtikäs. Nilkka ei tietysti auttanut asiaa, mutta en sen takia pummannut.

Tiedän, että kerran parissa viikossa pystyn huippusuoritukseen. Jatkuvan kalenterin mukaan tapahtuvan kisoissa räpeltämisen sijaan mukavampi tapa nousta kohti huippua on kehittyä niin pirun taitavaksi ja kovaksi suunnistajaksi, ettei näyttöjä tarvitse antaa koko ajan.

Onneksi Jukola sytyttää aina. Vaikka olis hapot korvissa.

Inkoo ja Asiago viikossa

Helatorstai, Huippuliiga, lyhennetty keskimatka, Inkoo. Sijoitus 3. +1.07

Ennen kisareissua marisin valmentajalle, ettei kunto ole niin hyvä kuin haluaisin ja juoksisinpa kovempaa. Koko kevään on ollut tasaista, ei ongelmia, mutta ei mitään lentävää kulkuakaan. Tähän tärkeiden kisojen aikaan se sitten kuitenkin tuli, kuten valmennusohjelmassa on luvattu :)

Suunnistuskin meni nappiin. Sijoitus oli lopulta kolmas. Eka kerta Huippuliigan palkintopallilla! Paitsi että pallille en päässyt, kun makasin jalka koholla ensiavussa. Nilkka vääntyi oikein kipeästi 4-5 välillä. Hetken jo luulin, etten pysty juoksemaan, mutta kilpailuadrenaliini tekee ihmeitä. Loppumatka oli varomista, kun nilkasta kirpaisi aina kun se vähänkin vääntyi. Maalissa en ollut edes hapoilla, aika pöljä päivä.

Tulokset

GPS

Illalla nilkka oli mustelmalla ja turvonnut, mutta pystyi sillä onneksi jo heti alusta varaamaan hyvin.

Sitten nilkka pakettiin ja kohti Asiagoa. Reissasin Juhon ja Juhon vanhempien Marjan ja Veikon kanssa.

Sunnuntai 1.6., MM-näyttökilpailu, keskimatka, Asiago. Sijoitus 18., suomalaisista 9. +5.55

Sunnuntaina torstaisesta kulusta ei ollut tietoakaan. Olin aivan lahnana ja makaroonina. Suunnistuksestakin katosi aggressiivisuus ja tein useamman pienen virheen. Miten pitikin osua kevään huonoin kulku juuri tähän päivään? On kolme mahdollista syytä:

1) Kisailtiin 1200-1400 metrin korkeudessa. En ole käynyt tänä vuonna korkealla ja tuo voi jo tuntua. Seuraavana päivänä kuitenkin sujui, eikä korkeuteen sopeutumisen kai pitäisi vuorokaudessa tapahtua, joten ehkä pelkkä korkeus ei kuitenkaan ollut syy.

2) Nilkan takia piti passailla, enkä liikuskellut paljonkaan torstain ja sunnuntain välillä, joten kroppa meni tukkoon.

3) Torstaina kulki niin kevyesti, ettei sellaisia päiviä tule peräkkäin.

Nilkka ei haitannut, kun sen teippasi hyvin.

Maanantai 2.6., MM-näyttökilpailu, pitkä, Barricata. Sijoitus 16., suomalaisista 7., +12.46

Seuraavana päivänä ruumis tuntui heränneen eloon. Sen sijaan aivojen kanssa oli taas kyseenalaista.

Kisan alku meni hyvin. 7-8 välillä ajauduin, vaikka katsoin kompassia. En vaan uskonut. Rastille vielä minsan koukku. Tästä olisi vielä ehtinyt kohtalaiselle loppuajalle.

Rastivälillä 14-15 tein kuitenkin aivan käsittämättömän pummin. Olin suunnitellut juoksevani polkua risteykseen, mutta väsy houkutteli oikaisemaan. En katsonut kompassia. Tulin takaisin polulle. Luulin olevani risteyksessä, piti juosta länteen, juoksin etelään. +4min. Ennen kuin näin GPS-seurannan, en edes itse tajunnut, mitä olin metsässä tehnyt.

Kisan jälkeen iski kamala päänsärky. Se johtui ehkä tuosta pummista. Tai saattoi se olla korkeuskin, yli 1300 metriä.

Kuvan henkilö ei liity päänsärkyyn.

Kisasivut

Trail Cup maltilla

Trail Cupia on jäljellä vielä yksi osakilpailu ensi viikolla Suolijärven jylhissä maisemissa, mutta mun osalta cuppi päättyi eilen Niihamassa. Nyt on tiukka kisakiertue päällä, mutta piti käydä kuitenkin varmistelemassa kokonaisvoitto.

Juoksin hapottamatta niin rauhallisesti kuin numerolappu rinnassa maltoin. Ajattelin etukäteen, että kilpailuhenkiselle se olisi kamalaa. Väsytti kuitenkin vähän, joten oli helppo malttaa mukavuusalueella. Olin neljäs, mutta lohdutuspalkintona tuli arvonnassa leipäkassi kotiin ja kun Juho juoksi palkinnoille, niin nyt on pakastimessa evästä, kun tullaan Italiasta kotiin.

Kiitos järjestäjille mukavista illoista! Toivottavasti ensi vuonna uudestaan.

SM-keskimatkan kymppisakki

SM-keskimatkan karsinta meni ihan hyvin, joten lähtöpaikka oli toiseksi viimeisenä. Helle ei haitannut, kun siihen olen jo tottunut.

Finaalin alku meni hyvin. Kymmenennelle rastille mennessä kävin liikaa suossa ja seisahduin ennen rastia, +30 s. Yleisörastilla olin vielä tiukassa pronssikamppailussa, mutta olin jo väsynyt. Seuraavalle rastille mennessä näin edellä lähteneen Liikasen ja unohdin hapoissani katsoa karttaa, juoksin perässä pummaamaan, +45 s. Sijoitus oli lopulta seitsemäs. Pronssista jäin lopulta 51 s, joten ilman pummiakin olisin tainnut hyytyä ulos mitaleilta. Tiukka kisa oli!

Iskä oli mukana harrastamassa valokuvausta. Tässä naisten kymppikärki nopeusjärjestyksessä:

1. Inga Dambe

2. Venla Niemi

3. Tuulia Viberg

4. Marika Teini

4. Sofia Haajanen

6. Henna-Riikka Haikonen

7. minä

8. Saila Kinni

9. Marttiina Joensuu

10. Yvonne Gunell