Hiihtolukiolaisten aamureeneissä Vuokatissa

Ingrid Kristiansenin mattoharjoituksen jälkeen otin testiin Sotkamon urheilulukion aamuharjoituksen.

Etukäteen ajatellen tämä kokeilu meni paljon enemmän ulos mukavuusalueelta, vaikka mattoreeni olikin rasitustasoltaan 3xaamureeni. Suunnitelma oli mennä paikalle urheilutoimittajana, mutta olen vielä sen verran aktiivisessa iässä, että urheilun katseleminen muualta kuin  telkkarista muuten kuin reeniväsyn ramaisemana on vaikeaa...

Minähän hiihdän vain hyvässä kelissä rauhallisia peruskestävyyslenkkejä. Vain perinteisellä. Enkä ainakaan tunnelissa.

 Lukiolaisten ohjelmassa oli 30 min verryttelyä + VK1-veto 8-10 min + loppuverryttely.

Verryttely oli helppoa. Tavallaan. Ekan kierroksen jälkeen pyysin valmentajan taskusta pitoa.

Mitäs sä sinne ny oikein laitat?

Noin. Nyt pitää.

Tunnelin kuivalla lumella luistokin on tottumattomalle jotenkin kumma. Pitää potkia kunnolla, että pääsee eteenpäin.

Kello lähestyi 9:30, jolloin ajattelin hyppääväni hiihtäjätyttöjen peesiin. Oletus oli, että kymmenen harjoitusvuoden etulyöntiasemassa pärjään kyllä hapenotossa. Lajitaidot… on mulla kuntoilijan tasoa, mutta kai sitä hetken pysyy letkassa kokeilemassa, millaista vauhtia hiihtäjät tosielämässä menee.

Tunnelin alkupäässä on muutaman työnnön verran tasaista ja sitten loiva alamäki. Vain yksi tyttö oli vetämässä VK-vedon. Ei saakeli että se lähti kovaa! En tosiaan olisi pysynyt perässä alkutyöntöjäkään.

Hiihdin neuvotun 3 km reitin: tunnelin päähän ja takaisin ja sitten ensimmäisen nousun päälle. Miten meni?

- Aikaa meni 12 min, kun ohjeellinen arvio oli 8-10 min.

- Hiihtoteknisesti etenin melkein maksimivauhtia, mutta syke oli VK1-alueella. Tarkoitus olikin tehdä VK1-alueella, mutta on siinä pieni ristiriita, jos se on maksimivauhtihiihtoa! Varmasti saan sykkeen korkeammallekin, tarvitaan vaan tarpeeksi pitkä nousu.

Kivaa oli katsella taitavien menoa (ja hiihtää -28 asteen sijaan lämpimässä pakkasessa). Sain kannustustakin: lopussa näytti kuulemma jo paremmalta! Se tyttö oli Anita Korva (17 v.), joka lyö reeneissä monet pojatkin. No ei kai tässä sitten muuta kuin etiäpäin eli Lappiin harjoittelemaan niitä lajitaitoja, että jaksaa Tartu Maratonilla helmikuussa 63 km! Tänä talvena on nyt takana viisi hiihtokertaa ja ensi viikolla triplaan määrän.

Huippureeni huippupaikassa

Tour de Talvisuomen Kuopion etapilla pakkanen pakotti sisätiloihin harjoittelemaan. Testiin pääsi suunnistuksen elävän legendan Hannu Airilan pitämä Huippupaikka. Mukavasti rullasi juoksumatto.

Tein ensimmäisen kerran harjoituksen 1980-luvun kovimman maratonnaisen, norjalaisen Ingrid Kristiansenin mallin mukaan. Kristiansenin standardireeni oli juosta pitkä vauhtikestävyysharjoitus matolla nostamalla vauhtia 5 min välein 10 s/km.

Matto näytti kilometrivauhdin tunnissa, joten päädyin nostamaan sitä 0,4 km/h viiden minuutin välein. Tehoharjoitus kesti 40 min, kun aloitin 13 km/h vauhdista ja viimeisen 5 min juoksin 15,8 km/h. Kilometrivauhteina tutummassa muodossa siis 4:36 min/km -> 3:47 min/km ja vauhdin lisäys aina 8 s/km. Mulla loppuu vauhtireservi vähän aikaisemmin kuin Kristiansenilla, joten pienemmällä lisäyksellä pystyin juoksemaan vähän kauemmin.

 

Maratonin maailmanennätysnainen (2:21:06 vuonna 1985) ja eri juoksumatkojen nelinkertainen maailmanmestari (maasto, 10 000 m, katujuoksu x2) Kristiansen täyttää tänä vuonna 60 vuotta ja juoksee edelleen tavoitteena 39 minuutin alitus kympillä! Siinä tavoitetta.

Tammikuun Tallinnan terveiset

Tallinnassa on niin paljon lunta, että sprinttisuunnistuksessa menevät reitinvalinnat tai ainakin toteutus jo eri tavalla kuin kesällä.

Virolaisten MM-kotikisoihin valmistautuva Tiimi2017 leireilee tänä viikonloppuna Tallinnassa. Perjantai sprintattiin Viimsissä, niemimaalla, joka laivalla Tallinnaan saapuessa jää vasemmalle puolelle. Harjoituksessa vedettiin kolme lyhyttä 9-10 minuutin pituista hajontarataa.

Mukavaa meininkiä ylläpitää ja harjoituksia järjestää sveitsiläinen hiihtosuunnistaja Gion Schnyder, joka asuu Tartossa ja sai projektin kautta töitä. Jututin Gionia edellisellä leirillä ennen joulua, juttu löytyy Kestävyysurheilu+:lta.

Tämä ajatus jäi mulle mieleen Schnyderin haastattelusta. Se on vastaus kysymykseen siitä, miksi joukkuehenki on yksilölajissa tärkeä:

 ”Jopa viestissä pitää suoriutua itse! Pärjätä henkisten, fyysisten ja taidollisten haasteiden kanssa. Mutta miten lyhyt aika elämässä tavoitteellisellakin suunnistajalla kuluukaan kilpailemiseen verrattuna aikaan, jolloin yrität kehittyä urheilijana. Tänä kilpailujen ulkopuolisena aikana meillä on yhdessä mahdollisuus moninkertaistaa taitomme ja kulkea sellaisia reittejä, joita yksinäisinä yksilöinä emme koskaan kokisi.”

Hyvä meininki! Itellä sitä on jatkunut nyt jo pidemmän pätkän putkeen kuin aikoihin, joulukuun alusta asti. Ei muuta kuin lissää kilomeetrejä ja uusia maisemia.