Oon tunari

Jotain aivovammaa tässä jo pitää alkaa epäillä, kun semmosia tunarointeja on tullut seitsemän päivän sisällä kahdesti. Tänään pitäisi olla Tervakoskella juoksemassa SM-pitkää, mutta täällä sitä istutaan Tampereen Hallilassa syömässä raejuustoa sunnuntaisen pitkän lenkin jälkeen.

En nimittäin käynyt eilisessä karsinnassa kaikilla rasteilla. Näin siinä kävi:

Mielenkiintoinen kokemus. Eihän tuossa tajunnut tapahtuneen mitään kummaa ennen kuin maalissa leimantarkastuksessa tuli sanomista. Miten ihmeessä näin voi käydä? Miesten MM-pitkällä kolme suunnistajaa jätti saman rastin väliin ja näkeehän näitä muutenkin joskus GPS-seurannassa. Ikinä ei tule ajatelleeksi, että sellaista sattuisi omalle kohdalle. Voiko tällaisen virheen välttämiseen edes valmistautua mitenkään? Yhtäkkiä se rasti vaan on jäänyt välistä ja päässä on tapahtunut jotain mitä ei jälkeenpäin pysty tavoittamaan. Jännää.

Ei oikein pystynyt istumaan iltaa kotona tuollaisen katastroofin jälkeen. Tehtiin Uzbe-armaan kanssa kolmen tunnin kotiseuturetki. Autoiltiin Näsijärven rantaan etsimään muinaisjäännösrekisterin perusteella ryssänuunia, käytiin Tohloppijärven rannoilla ja Pispalan päällä maisemia katselemassa. On se vaan ainutlaatuinen paikka koko maailmassa. Ja tänään on muuten kuusi vuotta siitä päivästä, kun sain samana päivänä Nuorten Jukola -voiton ja poikakaverin! Taitaa olla mustikkarättänän paikka.

Kulkee, ja tuo rastin väliin jättäminen on jo melkein u-tubelaista itsensä kidutusta (julkaistu vuonna 2009):

Itsensä kiduttaja 2 - kadotetaan kulku

Koko vuoden olet tehnyt töitä kuntosi eteen. Olet reenannut 2-3 kertaa päivässä, pääosin juosten. Siitä ei ole maksettu palkkaa edes henkisesti. Keväällä ei nimittäin ole kulkenut yhtään eikä kesälläkään suoritukset olleet häävejä.

Vihdoin elokuussa, juuri syksyn SM-kisojen kynnyksellä kaikki muuttuu. Saat aivan megalomaaniset liikkuvuuskyvyt kuin sormia napsauttamalla. Intervallit sujuvat, jopa Wingstedt itse jäisi katselemaan kantapäitä. Reidet ovat kevyet, tunnet jokaisen lihakset ja jänteen. Koko kroppasi palvelee sinua ja tarkoitusperiäsi, joka on mahdollisimman nopea eteenpäin vievä liike. Et edes oikein hengästy kun juokseminen on niin helppoa ettei keuhkojen ikäänkuin tarvitse tehdä mitään. Tainin reenissä kaikki Hämeen seudun maajoukkuemiehet jäävät taaksesi eivätkä he oikein edes osaa sanoa mitään kun joku täysin B-kaderin mies on yhtäkkiä kuin elukka, jolle on annettu ihmisoikeudet. Juokseminen on lentämistä. Lentämistä asfaltilla, poluilla ja metässä. Maastoaskel on niin helppo ettei virheitäkään voi tehdä kun karttaa on aikaa lukea mielin määrin.

Kulku kestää koko elokuun, se itse asiassa paranee, vaikka ensin jo luulit ettei se voi tuosta parantua. SM-pitkän viikonloppu lähestyy, on perjantai-ilta ja seuraavana aamuna pitäisi lähteä juoksemaan karsintaa, joka toimii erinomaisena verryttelynä ennen sunnuntain A-finaalia, josta tulee elämäsi tähtihetki. On aika lähteä perjantai-illan fiilistelyverrylenkille.

Mitä tapahtuu seuraavaksi?

Et menekään lenkille vaan otat kaapista pullon Koskenkorvaa. Tyhjennät pullon puolessatoista tunnissa. Sitten etsit kaupungista myöhään illalla aukiolevan kuntoklubin. Maksat 8 euron kertalipun ja menet tekemään kaikkia mahdollisia liikkeitä kaikilla mahdollisilla laitteilla. Ainakin jalkaprässiä 200 kilon painoilla. Lisäksi askelkyykkytankoon laitat painoa 89 kilon verran niin että toisella puolella on 20 kiloa ja toisella 69 kiloa. Ei sen väliä saatko ilmaan vai et. Et nosta koko kropalla vaan pelkästään selällä. Reisienlähentäjälaitteella lähentelet reisiäsi niin nopeasti kuin pystyt ja niin kauan kuin jaksat. Sen päälle vielä 30 muuta liikettä eri laitteilla. Sen jälkeen juokset kotiin NIIN KOVAA KUIN VAIN PÄÄSET.

Jälkitila:

Erinomainen kulunkadottaja. Karsinnan jouduit keskeyttämään eilisillan törttöilyn ja oksentelun takia. Sunnuntaiaamun B4-finaalissa juokset sen minkä pystyt. Häviät 14 minuuttia Yuri Agafontseville. Sen jälkeen onkin mukavaa katsoa sunnuntain A-finaalisteja loppusuoralla kaatosateessa ja ajatella: "Minäkin olisin voinut olla tuolla".

Jännitys, helpotus, hämmästys, harmistus, muistutus

Kaikkia näitä tarjosi Jämsän Elonen-sprintti 2012.

Kun kilpailuihin ei ole valmistautunut haluamallaan tavalla, ei niihin ole erityisen mukava lähteä. Omasta vauhdista ei sairastelun, nilkkavamman ja kilpailutauon jälkeen ollut aavistustakaan, ja kun edellisestä otatuksesta rankikärkien kanssa oli kuluntu kaksi kuukautta, niin kyllähän siinä vähän pisti jännittämään.

Aamun metsäsprinttikarsinta sujui kuitenkin ihan hyvin ja sekös helpotti, ei tarvinnu enää vauhtia jännätä. Sijoitus viides.

Iltapäivän välierässä sujui kymmenen rastin verran oikein mainiosti, kun pääsin jo vähän karkuun Minnan ja Karon kanssa. Mutta ilo oli ennenaikainen, kun vielä oli neljä rastia jäljellä ja siinähän mie sitten ehdin rysäyttää. Ensimmäinen kerta knock-out-sprinttiä: eipä ollut paljon taktiikkaa tullut mietittyä ja keskityin vaan omaan tekemiseen katsomatta minne muut menee.

Harmittihan se. Mutta kumppanin terveysongelmia läheltä seuranneena ja omien pikkuongelmien jälkeen isoin tunne tauon jälkeen oli kuitenkin ilo siitä, että voin kilpailla terveenä. Ehkä vähän kehittyneenäkin vielä. Se on sitten oma vika, jos pää on tyhmä. Pääasia, että on päässyt yrittämään hyvävoimaisena: siitä pitää muistaa nauttia!

Kartat täällä. Nii ja Isa oli finaalissa ja Laura kannustamassa, jee :)

Työvoitto 1

Kaksi ja puoli viikkoa nilkan palloutumisesta: vihdoinkin maastossa juoksua!

Suunnistustekniikassa on vielä vähän hiomista ennen SM-kisoja:

(joo, kyllä se tossa ensimmäisessä harjoituksessa toimi se kepsi, vaikka ei siltä näytä)

AV-leiripäivän suunnistukset menivät siis lähinnä miettiessä miltä nilkka tuntuu. Toisessa reenissä välillä jo ajattelin vähän suunnistustakin. Kumman vaikeaa vaan on maastojuoksu ja suunnistus kolmen ja puolen viikon tauon jälkeen. Tuntuu kuin olisi kunto kadonnut! Mutta sehän nyt tulee takaisin parilla reenillä.

Työvoitto 2 tuli tänään, kun nilkka ei ärtynyt eilisestä ollenkaan. Tuli myös Työvoitto 3, kun vein puolentoista vuoden kirjalliset väännökset painoon.

Korvaavaavaa vaan

Pallonilkan kanssa on tässä tullut pyöräiltyä. Määrä korvatkoon laadun nyt. Metkaa on se, että vaikka on vammasena, voi reenata enemmän kuin normaalisti.

Tänään jo kovasti juoksutti, mutta käsissä heiluvat Exel-kepit pitivät oikein konkreettisesti järjen kädessä ja hillitsivät hölkkähimoa. Eilen sujui jo 20min ok, joten eiköhän kohta saa laittaa kepit nurkkaan ja pyörän varastoon.

Viikonloppuna olin auttelemassa Jämi84maastopyöräilykilpailussa ja oli jännää nähdä itelle tuntematonta lajia. Kyllä ne meni kovaa! Itsehän pyöräilen samaa vauhtia kuin Kenian ukot Lontoossa juoksee.