Miksi Silppuri silppuaa edelleen

Nuorten Jukolan voitosta tuli tänä vuonna kuluneeksikymmenen vuotta ja ehkä sen takia olen tänä kesänä ajatellut paljon sitä, miksi meidän junioriporukasta kasvoi neljä nuorten MM-edustajaa (+ nuoremmista Iida viides), heistä yhdestä tuli nuorten maailmanmestari. Ydinporukan kymmenkunnasta suunnistajasta (s. 1986-1992) viisi saavutti henkilökohtaisia SM-mitaleja ja seitsemän viestimitaleja ja plaketteja. Henkilökohtaisia SM-mitaleja ryhmälle tuli arviolta 25, ja tuolloinhan kilpailtiin ikäsarjoissa kahden vuoden eikä vuoden välein (paitsi SM-pitkä).

SM-viesti 2006.

Oikeastaan vielä tätäkin enemmän olen miettinyt, miksi ryhmästä kasvoi niin hyviä ystäviä, vahvoja tyyppejä, elämäntapasuunnistajia ja kovia viestimenijöitä seuralle.

Meidän ryhmän nimi oli Silppuri. Nimi tuli rastilippuina käytetystä teipistä, jossa luki Silppuri. Oltiin junioreita, kun Vaajakosken Terä lähti uuteen nousuun tunnuslauseella ”Terä viiltää”. Meillä oli vähän kovempi itseluottamus: ”Terä viiltää, mutta Silppuri silppuaa!!!”

Viestiliigan palkintojenjako. Terä viilsi, mutta Silppuri silppusi ja tiesi paikkansa palkintopallilla.

Juniorivuosien jälkeen kahdeksasta vain kahta ei ole näkynyt viime vuosina SK:n edustusjoukkueissa Jukolassa. Kaikki ovat kuitenkin jatkaneet metsässä liikkumista ja pysyneet kavereina kymmenvuotiaista kohta kolmikymppisiksi. Jälkeenpäin koen, että ryhmän toiminnassa toteutuivat piirteet, joita voidaan pitää onnistuneen juniorikasvatuksen tärkeinä pointteina. Kirjoitettuani seuraavat kohdat, kaikki tuntuu yksinkertaiselta, mutta kestävän palavan innon sytyttäminen isossa porukassa ei todellakaan ole helppoa. Monen tekijän on osuttava kohdalleen. Naapuriseura Tampereen Pyrinnössä homma on pystytty viemään vielä pidemmälle, kun seuran junioriporukasta on kasvanut melkein saman verran aikuisten maajoukkueessa Suomea edustaneita, joten sieltä voinee hakea seuraavan kerroksen näiden ajatusten jatkoksi.

Listasin mielestäni tärkeitä kohtia tähän. Joku voi muistaa vuodet eri tavalla, tämä on minun näkemykseni.

Vanhempien roolista

Ilman vanhempien kannustavaa suhtautumista, materiaalista tukea ja kuljetuspalveluja juniorin on käytännössä mahdotonta harrastaa kilpaurheilua. Meillä oli aina mukaan lähteviä isejä ja äitejä käytössä.

Kerran keksimme järjestää Ponsassa leikkimielisen Ponsan tähti -kilpailun. Ensin tarvittiin rastienaskartelupäivä ja seuraavana aamuna hurautimme bussilla Kangasalta 25 kilometriä Ponsan kulmalle. Veimme koko kesälomapäivän timantteja, rosvoja ja Ponsan tähteä maastoon. Iltapäivällä Lauran äiti toi meille pizzat soramonttuun. Sitten vietiin vielä viimeiset rastit. Illaksi isät tulivat laskemaan tuloksia.

Mutta yhtä tärkeää 14-20-vuotiaana oli, että saimme mennä myös keskenämme ilman vanhempia Ruotsin reissuille ja Lappiin viikoksi hiihtämään.

Ohjaajasta

Vaikka vanhemmat ovat merkittävässä asemassa, oli sittenkin tärkeää, että ryhmämme ohjaaja ei ollut kenenkään vanhempi. Juhani Isaksson eli Iisakki veti nuorten ryhmän toimintaa koko juniori-ikäni ajan. Hän vei rasteja, järjesti leirejä, soitti kuulumisia, teki harjoitusohjelmia kaikille halukkaille, vei meidät Ruotsin, Norjan ja Viron maastoihin hankkimaan kokemusta. Hän oli innokas, omistautunut, napakka ja pyyteetön.

Toi lippis tuli tutuksi. Sitten kun se kului puhki, tuli olkihattu!

Kerran keksimme, että pitää päästää leirille Nuuksioon. Varasimme OK77:n seuramajan. Ongelma oli vain, että meistä kahdeksasta ainoastaan yksi oli 18-vuotias ja ajokortin haltija. Kahdeksan ei mahtunut yhteen autoon, joten Isaksson vei meidät Kangasalta Nuuksioon ja ajoi sitten takaisin. Jäätiin sinne kolmeksi päiväksi keskenämme. Kiitos!

Harjoituksista

Isakssonin järjestämät suunnistusharjoitukset olivat vaativia meidän ikäisille. 14-vuotiaana Ponsassa käyräkartalla. Pitkiä rastivälejä, vaikeita rastinottoja Majaalahden rinteissä. Teimme pitkiä vaelluksia kartta kädessä. Talvella tehtiin sunnuntaisin huomaamatta nousujohteinen VK, kun yhteislenkin vauhti kiristyi aina loppua kohti.

Kaikkien oli kuitenkin mahdollista toteuttaa harjoitukset oman tason mukaan. Nuoremmat kehittyivät vanhempien perässä painellessa. Itse olin porukan toiseksi vanhin ja halusin tietysti pysyä nuorempien ja poikien edellä.

Dödingsprintin startti, Halden 2006.

Aika paljon suunnistettiin myös yhdessä. Jos halusimme mennä pareittain, kukaan ei sanonut, että mene yksin. Muistan miten jännittävää oli mennä yhdessä Heinin kanssa ensimmäistä kertaa 7 km rata iltarasteilla ja vielä Majaalahden maastossa.

Ohjattua toimintaa oli pari kertaa viikossa, mutta usein keksimme järjestää itse lisää. Oli aikaa, mahdollisuuksia ja oma-aloitteista intoa. Halusimme 14-15-vuotiaina mukaan Smålandskavleniin ja Tiomilaan ja SK:n pääsarjalaiset ottivat meidät mukaan. (Ehkä siksi että vanhempia ei raahattu reissuun :D)

Ystävistä

Porukassa kaikki olivat hyviä ystäviä keskenään. Tehtiin paljon muutakin kuin suunnistettiin. Yhtenä vuonna virkattiin pipoja. Käytiin Kolmårdenin eläintarhassa ja Pärnun hiekkarannalla. Tyttöjen kanssa jaettiin suuria salaisuuksia ihastuksista. Katsottiin elokuvia ja syötiin karkkia.

Urheilukavereiden kanssa suurin ero koulukavereihin on se, miten kaikkien ääripäiden tunteet koetaan yhdessä juuri siinä hetkessä. Jännitetään koska se tulee vaihtoon metsästä, voitetaan, tiedetään miltä tuntuu, kun nilkka vääntyy ja turpoaa palloksi. Joskus saa suuttua ja harmittaa, tutussa porukassa kaikki on helppoa ja turvallista.

Yksi meistä oli jonkun vuoden poissa suunnistusreissuista ja reippaili opiskelijaelämässä. Sitten hän innostui uudestaan mukaan seuran porukkaan ja sanoi, ettei koskaan saanut opiskelijaporukasta yhtä hyviä kavereita kuin suunnistajista. Sitten me taas suhattiin niin ku ennen vanhaan. Keitettiin kuusi kuppia kahvia ja louhosteltiin Espanjan peruskallioilla. Haha!

Ehkä me mennään joskus veteraanien MM-kisoihin Silppuri-porukalla, kuka tietää.

10 vuotta Nuorten Jukolan voiton jälkeen

Meidän NuJu-voitosta tuli nyt kuluneeksi kymmenen vuotta!

Kaikki liikkuvat edelleen innokkaasti metsissä kansanterveydellisesti kiitettävissä mitoissa ja saivat voittoporukasta hyviä ystäviä. Ehkä se on suurin voitto. Projektin onnistumisesta lisää seuraavassa postauksessa.
 
Mutta mitä kuuluu joukkueelle nyt?

1. osuus Topias Tiainen

Paras NuJu-muistoni on, yllättävää kyllä, Raumalta 2005. Juoksin itse avausosuutta 14-vuotiaana, enkä ollut joukkueeni ainut alaikäinen. Kaikki tuntui suurelta ja ihmeelliseltä, varsinkin sijoituksemme, kuudes. Halden kävi korjaamassa voiton ja joukkueen johtaja Kari Arposen huhuttiin luvanneen juosta kotimatkalla Ruotsin rajalta Haldeniin.

Vuoden 2006 NuJu on ikimuistoinen. Odotukset menestyksestä olivat kovat ja kaikkia varmasti jännitti enemmän kuin kertaakaan aikaisemmin.Tutuksi tullut avausosuus sujui muutamalla kymmenen sekunnin virheellä. Ankkuriosuus oli erityisen jännittävä, kun Samu sai peräänsä ranki-kärjen, MS-Parman Antti Vainion  Menestystä uskalsi tuulettaa vasta kun ankkuri oli maalissa ja leimat tarkistettu.

NuJu-voiton jälkeen parhaat suunnistusvuoteni olivat vielä kaukana edessä. Juniorivuodet olivat vaihtelevan menestyksekkäitä. Juoksin hyviä ankkuriosuuksia NuJussa myöhemmin, mutta Jyväskylän vuoden kaltaista vahvaa joukkuesuoritusta emme enää saaneet tehtyä. Lapsenomaisesta hermoilusta eroon päästyäni saavutin tukun nuorten SM-kultia ja yllätyksellisen nuorten maailmanmestaruuden Puolan MM-kisoista 2011. Aikuissuunnistusura alkoi vaikeasti syvällä ylikuormituksella, jolloin lapsitähteyden mukanaan tuomat hölmöilyt söivät pohjia menestyksekkäältä uralta aikuisena.

Tällä hetkellä opiskelen sairaanhoitajaksi ja olen pienen 4,5kk ikäisen poikalapsen isä. Elämä on mallillaan ja vaikeista ylikuormitusvuosista on tarpeeksi pitkä aika, jolloin harjoittelu voisi tuottaa hedelmää. Menestyksekkäistä vuosista tulevaisuudessa en kuitenkaan uskalla unelmoida. Omasta ja perheen terveydestä ja hyvinvoinnista sen sijaan kyllä.

2. osuus Mikko Hölli

Paras NuJu-muisto: varmaankin tuo 2006 voitto, mitään yksittäistä parasta muistoa en keksi

Mitä muistan Nuorten Jukolasta 2006: Kyllä sen päivän aika hyvin muistaa kokonaisuudessaan, mutta omat pummit radan lopussa on iskostunut varsin hyvin mieleen. Ja myös se kun Issakainen pyysi JaMMun nimikirjoituksen mun juomapulloon. Saatto se kyllä olla joku toinenkin NuJu, ets.

Miten urheiluelämä on jatkunut NuJu-voiton jälkeen: Jatkui hyvin ja nousujohteisesti aina pääsarjan kynnykselle. Sitten parit loukit ja isot montut ja motivaatio katos pariks vuodeks. Nykyään yritän mahtua SK:n viestijoukkueisiin mukaan. Pidän itseäni piirikunnallisentason viestimiehenä, vaikka en edes muista koska olen viimeksi osallistunut am-viestiin.

Mitä muuta teen nyt ja missä: mm. opiskelen yritysjuridiikkaa tampereen yliopistossa

Unelmani on: olla kunnossa oikeaan aikaan oikeassa paikassa

3. osuus Iida Savolainen

  Paras NuJu-muisto: Kyllä se taitaa olla 2006 vuoden voitto. Toinen hyvä muisto on voitosta lähtenyt "menestyskierre": seuraavina vuosina saatiin tuuletella sijoja 2., 4., 4. ja 2.  

Mitä muistan Nuorten Jukolasta 2006: Juoksin osuudellani väliaikarastilla kärjessä, mutta sen jälkeen Henna-Riikka Haikonen tuli ohi. Muistan myös, miten suurin osa muista joukkuelaisista tuntui silloin niin isoilta ja vanhoilta. 

Miten urheiluelämä on jatkunut NuJu-voiton jälkeen: Nousujohteisesti aina vuoteen 2012, jolloin pääsin mukaan nuorten MM-kisoihin. Sen jälkeen on ollut yhtä alamäkeä pitkien sairastelujen vuoksi. Viimeisimpänä kuumetta 2015 marraskuusta aina tähän kesään asti, nyt kuitenkin jo harjoitteluun totuttautumista. 

Mitä muuta teen nyt ja missä: Opiskelen Hervannassa TTY:llä. 

Unelmani on: Päästä taas hyvään kuntoon. Ja olla 2019 Venlojen aikaan niin hyvässä kunnossa, että harmittaa, kun ei pääse juoksemaan 

4. osuus Martti Siikaluoma

Paras NuJu-muisto: Kyllä hienoin muisto on ehdottomasti Nuorten Jukola voitto vuonna 2006, kun koko joukkue teki hienon suorituksen kokonaisuutena.

Mitä muistan Nuorten Jukolasta 2006: Eniten mieleen on jäänyt se, että oma suoritus jännitti nuorena suunnistaja kovasti. Osuuteni meni kuitenkin hyvin ja nostin joukkueemme kärkeen omalla osuudellani.

Miten urheiluelämä on jatkunut NuJu-voiton jälkeen: Urheiluelämä on jatkunut hyvin tiiviissä merkeissä, mutta tällä hetkellä päälajiksi on kuitenkin valikoitunut kestävyysjuoksu. Suunnistusta on tullut harrastettua viime vuosina lähinnä iltarasteilla.

Mitä muuta teen nyt ja missä: Olen tällä hetkellä päivätöissä OPn konttorilla ja muuten vapaa-aikani kuluukin aika pitkälti treenien, kisojen ja leirien merkeissä.

Unelmani on: Päästä mukaan yleisurheilun EM-kisoihin muutaman vuoden päästä.

5. osuus Maija Ojanen

Paras nuju-muisto: Kun juostiin loppusuoraa voittajina. Myös oma juoksusta jäi mieleen kova jännitys, tunne oman suorituksen hallitsemisesta ja hillitön kannustus varvauksessa ja loppusuoralla.

Miten urheiluelämä on jatkunut NuJu-voiton jälkeen: Kilpailin aktiivisesti junnusarjojen loppuun asti. Sen jälkeen olen treenannut vaihtelevasti. Tällä hetkellä urheilen päivittäin, mutta tekemiseni ei ole mitenkään tavoitteellista vaan sellaista elämäntapaurheilua. Lajeina ovat juoksu, suunnistus, rullaluistelu, jumppa ja talvella hiihto. Uusimpana innostuksena on maantiepyöräily joka on aika hauskaa! 

Mitä muuta teen nyt ja missä: Kuudes ja viimeinen lääkisvuosi Kuopiossa alkoi juuri. Ohessa teen vähän töitä ja poikkeilen Kangasalla, Virossa ja missä milloinkin. 

Unelmani on: Matkustella ympäri maailmaa.

6. osuus Outi Hytönen os. Ojanen

Paras NuJu-muisto: Edellisen vuoden viidennen sijan jälkeen tiedettiin, että seuraavalla kerralla meillä on mahdollisuus voittaa ja sitten pystyttiin tekemään se, se oli hieno tavoitteen täyttyminen koko tiimiltä. Ja oli vielä mun viimeinen Nuorten Jukola.

Mitä muistan Nuorten Jukolasta 2006: Muiden juoksujen tuottaman energian, oman osuuden pelottavat pummit, porukalla koetun riemun.

Miten urheiluelämä on jatkunut NuJu-voiton jälkeen: Ylä- ja alamäkisesti, mutta määrätietoisesti eteenpäin on menty vuosi vuodelta.

Mitä muuta teen nyt ja missä: Asun Tallinnassa ja teen toimittajan töitä freelancerina.

Unelmani on: Kehittyä joka vuosi ja tehdä suorituksia, joihin voi olla tyytyväinen. Rima on kyllä aika korkealla, mutta haasteet on tehty voitettaviksi.

7. osuus Samu Lehtola 

Paras NuJu-muisto: Eiköhän se ole se voitto.  

Mitä muistan Nuorten Jukolasta 2006: Päällimmäisenä se fiilis kun loppusuora aukesi ja tajusi ettei enää voi pummata. 

Miten urheiluelämä on jatkunut NuJu-voiton jälkeen: NuJu-voiton jälkeen oma suunnistus-ura lähti seuraavina vuosina kunnolla lentoon ja saattoi siinä jotain metalliakin kaulaan tulla. Lento kumminkin katkesi melko nopeasti pahaan vammakierteeseen. Viime vuodet on tullut tehtyä pieniä kuntoprojekteja ennen suurviestejä, jotta pystyisi auttamaan vielä SK:n värejä parempiin sijoituksiin.  Mitä muuta teen nyt ja missä: Opiskelen fysioterapiaa Tampereella sekä myyn kalusteita Ikealla.

 Unelmani on: Auttaa tulevaisuudessa urheilijoita tuki- ja liikuntaelinvammoissaan ja sitä myöten ehkäistä vastaavia kierteitä mitä itse koin.