Väsyneestä hermostosta sekä 14 vuoden mittakaavasta

Edellä hehkuttamassani Antti Aution teoksessa Kehon kunnioitus urheilussa -kirjassa ehdotetaan, että harjoituspäiväkirjan sijaan urheilija voisi kirjata tekemisiään oppimispäiväkirjaksi. Harjoituspäiväkirjasta en luovu, mutta oppimispäiväkirjaa voisin tehdä lisäksi.

Kirjassa muistutetaan, että suurin osa vammoista johtuu jostakin ja on siis ehkäistävissä. Ne eivät ole sattumaa. Näin olen itsekin ajatellut. Ja joskus kirjoittanut täälläkin, miten siitä seuraa iso vastuu, mutta samalla myös mahdollisuus.

Nilkka vääntyi tänä kesänä kaksi kertaa. Kesäkuun alussa selvisin nipistyksellä ja viiden päivän juoksutauolla. Heinäkuun lopussa sattui kovemmin, tuli turvotusta ja mustelma.

Molemmilla kerroilla olin suunnistamassa ja tunsin itseni väsyneeksi. Ensimmäisellä kerralla halusin käydä Mikkelissä ollessa vielä lyhyen radan, kun kerran sinne hienoihin maastoihin pääsi, oli hyvä kartta, liput metsässä, kaunis kesäilta, intoa. Toisella kerralla oli juostu edellisenä iltana keskimatkan kisa, jossa sain itsestä irti (mikä usein tarkoittaa seuraavana päivänä huonoa kulkua). Uni ei tullut, kun kisa juostiin vasta klo 19 illalla.

Väsyneenä refleksi toimii huonommin, väärän liikkeen varoitus ei ehdi aivoihin ja sieltä takaisin suorittamaan korjausliikettä, kun virhe on jo tapahtunut. ”Motoristen yksiköiden syttymistaajuus laskee enemmän kuin voimantuoton ohjauksen kannalta olisi tarkoituksenmukaista tai kaikkein nopeimmat motoriset yksiköt eivät rekrytoidu lainkaan,” kuvataan Huippu-urheiluvalmennuksessa väsymystä hermo-lihasjärjestelmässä.

Väsyneenä tehdyistä suunnistusharjoituksista on harvoin taidollisestikaan mitään hyötyä. Silti on mahdotonta päättä, että en enää koskaan suunnista väsyneenä, koska nilkka voi mennä ympäri. Kisan lopussakin on väsymystä.

Paremmin voin kuitenkin suunnitella. Voin oppia kuuntelemaan kehoa tarkemmin. Heinäkuun vamman tapauksessa voisi harjoituskisoissa ottaa huonona päivänä löysemmin, eikä aina painaa sata lasissa, vaikka onkin numerolappu rinnassa. Jos haluan kilpailla näin paljon, on tarkasti eroteltava tulostavoitteelliset kisat ja harjoituskilpailut. Voin teipata paremmin.

Jo 12 vuorokautta turmasta ja olen malttanut olla juoksematta, vaikka olen ollut viikon Ylläksellä. Kehityn koko ajan, eikä koskaan ole liian myöhäistä tehdä omaa parasta. Parasta päivää, parasta tunnetta, parasta suoritusta. Parhaan tuloksen kanssa voi noin 42 ikävuoden jälkeen olla hankalaa, mutta siihen on vielä 14 vuotta. 14 vuotta sitten olin 14-vuotias. Se on aika pitkä aika. Lapissa kiire on poissa...