Euromiittinki 2x12.

Suunnistin Otepäässä Euromeetingin pitkällä matkalla ja keskimatkalla molemmissa sijoille 12. Pari minuuttia virhettä molemmissa, jalat ok, vatsa soirossa. Pitkällä matkalla voittaja meni liian kovaa, mutta keskimatkalla kärjen vauhti ei olisi ollut ollenkaan liikaa. Vaan virheitä ei näissä gameseissa sallita ja sehän on hienoa.

Olisitte ny sanonu et panta on väärinpäin!

Kausi alkaa olla 25Mannaa vaille valmis. Aika paljon olisi vielä intoa ja hampaankolossa! Jalka toimii metsässä juostessa ja kaikista vaivoista huolimatta kunto on ihan kilpailukykyinen. Sama kuin ennenkin. Kehittyminen on vaikeaa, jos kaikki ei ole kunnossa, mutta samalla tasolla voi pysyä vähälläkin harjoittelulla.

Tänään on ollut vähän tyhjä olo. Mitäs seuraavaksi? Juoksukisoihin tekisi mieli, mutta en halua ottaa takapakkia jalan kanssa. Lokakuu on hyvää mietiskely- ja tutkimusaikaa.

PS. En ollut Euromeetingissä Suomen joukkueen edustajana, kuten lähtölistoissa luki (myös seuroja edustavilla oli niissä merkitty kotimaa) ja suunnistus.netissä keskusteltiin. Edustan Virossa tallinnalaisseuraa nimeltä SK100 ja Euromeetingin eliittisarjat olivat kaikille avoimia.

SM-viestimenoa

Viestitunnelmaa, aurinkoinen syyspäivä, kivuttomat jalat. Niin mukavaa, ettei 3 min virhesaldokaan jaksanut harmittaa.

Ristiriitaisia tunteita: Tulos ei tunnu tärkeältä verrattuna siihen, että saisi jalkavaivat siihen kuosiin, että voi illalla mennä nukkumaan tietäen, että seuraavana päivänä voi kyllä juosta. Tuloksesta piittamattomuus tuntuu samalla vähän kuin luovuttamiselta, ihan kuin en haluaisi voittaa ja tehdä huippusuoritusta. Mutta kyllä mä haluan, halu hoitaa asiat kuntoon on siitä merkki.

Tiimiselfie!

Toisaalta olen oppinut paremmin nauttimaan mahdollisuuksista ja olemisesta. Meidän joukkue oli 14. ja mun osuussijoitus oli ankkureiden joukossa 10. Silti oli kivaa. Varsinkin kun tallikaverit Mikko ja Tero kasvatti Ekin tallin mitalisaldoa ottamalla pronssia Nouskin joukkueessa!

Maailmantilanne

Suunnitelma oli olla Virossa vuosi. Se täyttyy marraskuussa, mutta muuttopäivästä ei ole tietoakaan. Tampereelta muuttaessa luulin, että en halua asua kaupungissa, että palava muuttamisen halu johtui siitä, että pitää päästä maalle tai pikkukylään. Mustamäe on jotain ihan muuta, neuvostoaikaisia elementtitaloja ja leveitä katuja. Viihdymme täällä. Ollaan täällä toistaiseksi. Metsään on 500 metriä.

Viime aikoina olen käynyt hyviä keskusteluja ja kuullut mielenkiintoisia lauseita.

***

- Miksi te viihdytte siellä Virossa?

- [selitystä uudesta paikasta, tapahtumista, maisemista, ihmisistä, edullisesta elämästä]

- Entä ilmapiiri, onko se erilainen?

- No meinasin ensin, että vastaan ilmapiiri, mutta ajattelin, että se on niin abstraktia, ettei se kerro mitään.

- Kyllä mä ymmärrän hyvin. Suomessa ei ole koskaan ollut näin negatiivista ja synkistelevää ilmapiiriä kuin nyt.

- Joo. Virossa on innostuneempaa ja positiivisempaa. Ihmiset ajattelee, että paremman elämän voi tehdä itse.

***

- Suomessa ihmiset pitää ikään kuin itsestään selvänä, että kaikilla on oikeus vakituiseen työsuhteeseen. Mä uskon, että yleinen elintaso tulee laskemaan, sanoi reenikuski.

***

Aamukahvilla ennen SM-finaalia keskusteltiin Euroopan pakolaistilanteesta.

- Pakolaisia on viime vuosina tullut koko ajan vähän, miksi niitä nyt yhtäkkiä tulee näin valtavan paljon?

- Niin sitä mäkään en ymmärrä. Syyriassa on sota ja Pohjois-Afrikassa vallankumouksia, levottomuutta ja köyhyyttä, mutta miksi molemmista tulee kerralla niin valtavasti porukkaa.

Sitten tutkittiin Euroopan karttaa. Jotkut kuulemma yrittävät Syyriasta Pohjois-Norjaan Murmanskin kautta.

- Miksi matkustatte Murmanskiin? kysyi miliisi syyrialaisperheeltä.

- Menemme lomalle.

- Ei kukaan mene Murmanskiin lomalle.

***

Takaisin negatiivisuuteen. Sitä on myös omassa päässä.

SM-pitkän sijoitus 14 tuntuu siltä, että ei ole urheilijana mitään. Kauhea panostus ja tällainen tulos, sanoi Saila Kinni junnu-MM-kisoissa 2006. Siltä tuntuu nyt ja onpa tuntunut ennenkin.

Joskus on outoa huomata, miten näkee omat saavutuksensa. Mulla on pari SM-mitalia ja arvokisa- ja maailmancupedustuksia, mutta monesti huomaan itse ajattelevani, ettei se ole mitään. Ehkä se johtuu siitä, että tulokset eivät tyydytä, koska tunnen pystyväni vielä paljon parempaan. Joskus vaan olisi hyvä osata iloita siitä, mitä on saanut, eikä murehtia sitä, mikä ei ole vielä tullut.

Samasta aiheesta ulkopuolisten näkökulmasta täällä. Henkilökohtaisesti minulle ei ole väliä, mitä joku ajattelee mun urheilemisen tasosta tai tuloksista, mutta Asikainen on blogitekstissä oikeassa siinä, että eipä esimerkiksi Pekingin MM-kisojen suomalaisonnistumisista paljon iloittu, todettiin vain, että finaalipaikka jäi saavuttamatta ja voi voi onpa surkea taso Suomessa. Sellainen suhtautuminen heikentää yleistä ilmapiiriä, eikä juuri kannusta yrittämään. Onko yrittäminen Suomessa edes arvostettua? Vai vain saavutukset?

***

Seuraavan aamun aamukahvilla:

- Mielikuvat luovat todellisuuden, sanoi Pekka Hämäläinen.

SM-pitkä: tikkiä pukkasi

Toisin kuin karsintaerän voittotuloksesta voisi päätellä, kyseessä ei ollut fyysinen tikki eli loistava kilpakunto, vaan ihan kirjaimellisesti kaksi tikkiä polveen.

Ennen tikkejä suunnistettiin kuitenkin lauantain karsinta. Sen tulos hämmensi. Koko matkan tuntui todella todella huonolta ja maastossa eteneminen oli yhtä kärsimystä. Tein kaksi minuuttia virhettä. Voitin silti erän. Karsinnassa sai erästä riippuen hävitä kärkeen 6-7 minuuttia. En usko, että monellakaan on varaa himmailla ja vetää karsintaa säästellen, sen verran kovia kansallisia menijöitä finaalista nykyään putoaa.

Finaalissa olin 14. Odotin paljon parempaa. Fyysisesti tuntui paljon paremmalta. Suunnistus ei ollut niin sujuvaa kuin parhaimmillaan, varmistelin tosi paljon, mutta reitinvalintavirhettä lukuunottamatta en tehnyt isoja virheitä.

En osaa vielä kahden päivän jälkeenkään sanoa, miksi en pystynyt parempaan. Löin polven joskus puolivälin jälkeen ja ehkä varoin sitä, mutta se ei selitä tulosta. Jäin jo alussa, vaikka ensimmäiset rastit löytyivät perusmalliin. Monta pientä seikkaa kertautui raskaassa kisassa. Sellaisten listaaminen julkisesti katsotaan usein selittelyksi, enkä halua sitä siksi tässä tehdä, kun itsellenikään ei ole aivan selvää, miksi en pystynyt parempaan. Sekin on mahdollista, että kunto ei vaan ole riittävä.

Kisan jälkeen pelästyin polveen tulevien tikkien tarkoittavan viikon suoraa koipea, mutta tikkejä tarvittiin sittenkin vain kaksi ja juosta saa vaikka heti. Sen verran on turvotusta, että helppo ja maalaisjärjellä ihan pakkokin on malttaa muutama päivä. Lohjan päivystyksessä ommellut lääkäri Jussi Utriainen kuitenkin lupasi, että suunnistuskisaankin saa startata vaikka jo lauantaina. Vuorossa olisi Viron erikoispitkän matkan mestaruuskilpailu. Vähän hurjalta se kuulostaa tikit polvessa.

Viimeistelyharjoitus

Viimeinen ennen kilpailua tehtävä harjoitus on viimeistelyharjoitus? Sen merkitys ei ole mielestäni suuri, kysehän on vain yhdestä harjoituksesta muiden joukossa. Mutta voi sillä henkisesti ohjata asioita suuntaan tai toiseen.

Torstaina viimeistelin Tallinnan länsipuolella Laulasmaan iltarasteilla, ei-tyyppimaastossa viikonlopun SM-pitkää ajatellen. Oli upeaa jäkäläpohjaista mäntykangasta, oltiin niin myöhään liikkeellä, että aurinko laski merelle ja rantapenkalla kasvoi harvaa männikköä, jonka lomassa seisoo pikkuisia kesämökkejä. Vau!

Yllätyksekseni pummasin alussa niin, että lauantaina lähden varmasti huolellisesti liikkeelle. Olin niin kauhean väsynyt, että muistan varmasti levätä ja syödä kunnolla ennen viikonloppua. Nämä negatiiviset yllätykset pistävät vähän jännittämään... Parhaat suoritukset teen silloin kun vähän jännittää.

Täydellinen viimeistely siis.

(GPS-käyrän siirtoon tarvittava tikku on hukassa, surku :( )

Syysunelmia

Kesällä kilpailin niin vähän, että lauantaina SM-pitkän karsinnassa kilpailukausi alkaa ikään kuin uudestaan. Syksyn unelmat kohdistuvat tähän syys-lokakuun rupeamaan.

Unelmien suuruus vaihtelee osallistumiskyvystä huippusuorituksiin. Riippuen siitä, onko nilkassa tuntemuksia. Koko Lapin reissun aikana ei ollut, mutta sen lopuksi rasitus taisi kasvaa liian suureksi ja Tallinnassa olen tehnyt pari lenkkiä pyörällä ja vesijuosten. Silloin unelma on vain osallistumiskyky. Tunturin rinteellä keveällä mielellä tuntui kaikkivoipaiselta ja näihin päivämääriin kohdistui paljon suurempia unelmia. Mutta päivä kerrallaan!

Syksyn unelmat ovat

5.-6.9. SM-pitkä, Karjaa

12.9. EMV eli vironmestaruuskilpailut, erikoispitkä

19.-20.9. SM-sprintti ja -viesti

25.-27.9. Euromeeting, Otepää

3.10. Tartu Linnamaraton, 10 km maantiejuoksu

10.10. 25Manna

Vielä siellä kutkuttelisi SM-erikoispitkäkin lokakuun kalenterissa, mutta ensin täytyy selviytyä tästä rallista kunnialla.