Toisin kuin karsintaerän voittotuloksesta voisi päätellä,
kyseessä ei ollut fyysinen tikki eli loistava kilpakunto, vaan ihan
kirjaimellisesti kaksi tikkiä polveen.
Ennen tikkejä suunnistettiin kuitenkin lauantain karsinta.
Sen tulos hämmensi. Koko matkan tuntui todella todella huonolta ja maastossa eteneminen
oli yhtä kärsimystä. Tein kaksi minuuttia virhettä. Voitin silti erän. Karsinnassa
sai erästä riippuen hävitä kärkeen 6-7 minuuttia. En usko, että monellakaan on
varaa himmailla ja vetää karsintaa säästellen, sen verran kovia kansallisia
menijöitä finaalista nykyään putoaa.
Finaalissa olin 14. Odotin paljon parempaa. Fyysisesti
tuntui paljon paremmalta. Suunnistus ei ollut niin sujuvaa kuin parhaimmillaan,
varmistelin tosi paljon, mutta reitinvalintavirhettä lukuunottamatta en tehnyt
isoja virheitä.
En osaa vielä kahden päivän jälkeenkään sanoa, miksi en pystynyt
parempaan. Löin polven joskus puolivälin jälkeen ja ehkä varoin sitä, mutta se
ei selitä tulosta. Jäin jo alussa, vaikka ensimmäiset rastit löytyivät
perusmalliin. Monta pientä seikkaa kertautui raskaassa kisassa. Sellaisten
listaaminen julkisesti katsotaan usein selittelyksi, enkä halua sitä siksi
tässä tehdä, kun itsellenikään ei ole aivan selvää, miksi en pystynyt
parempaan. Sekin on mahdollista, että kunto ei vaan ole riittävä.
Kisan jälkeen pelästyin polveen tulevien tikkien tarkoittavan
viikon suoraa koipea, mutta tikkejä tarvittiin sittenkin vain kaksi ja juosta
saa vaikka heti. Sen verran on turvotusta, että helppo ja maalaisjärjellä ihan
pakkokin on malttaa muutama päivä. Lohjan päivystyksessä ommellut lääkäri Jussi
Utriainen kuitenkin lupasi, että suunnistuskisaankin saa startata vaikka jo
lauantaina. Vuorossa olisi Viron erikoispitkän matkan mestaruuskilpailu. Vähän
hurjalta se kuulostaa tikit polvessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti