Maailmantilanne

Suunnitelma oli olla Virossa vuosi. Se täyttyy marraskuussa, mutta muuttopäivästä ei ole tietoakaan. Tampereelta muuttaessa luulin, että en halua asua kaupungissa, että palava muuttamisen halu johtui siitä, että pitää päästä maalle tai pikkukylään. Mustamäe on jotain ihan muuta, neuvostoaikaisia elementtitaloja ja leveitä katuja. Viihdymme täällä. Ollaan täällä toistaiseksi. Metsään on 500 metriä.

Viime aikoina olen käynyt hyviä keskusteluja ja kuullut mielenkiintoisia lauseita.

***

- Miksi te viihdytte siellä Virossa?

- [selitystä uudesta paikasta, tapahtumista, maisemista, ihmisistä, edullisesta elämästä]

- Entä ilmapiiri, onko se erilainen?

- No meinasin ensin, että vastaan ilmapiiri, mutta ajattelin, että se on niin abstraktia, ettei se kerro mitään.

- Kyllä mä ymmärrän hyvin. Suomessa ei ole koskaan ollut näin negatiivista ja synkistelevää ilmapiiriä kuin nyt.

- Joo. Virossa on innostuneempaa ja positiivisempaa. Ihmiset ajattelee, että paremman elämän voi tehdä itse.

***

- Suomessa ihmiset pitää ikään kuin itsestään selvänä, että kaikilla on oikeus vakituiseen työsuhteeseen. Mä uskon, että yleinen elintaso tulee laskemaan, sanoi reenikuski.

***

Aamukahvilla ennen SM-finaalia keskusteltiin Euroopan pakolaistilanteesta.

- Pakolaisia on viime vuosina tullut koko ajan vähän, miksi niitä nyt yhtäkkiä tulee näin valtavan paljon?

- Niin sitä mäkään en ymmärrä. Syyriassa on sota ja Pohjois-Afrikassa vallankumouksia, levottomuutta ja köyhyyttä, mutta miksi molemmista tulee kerralla niin valtavasti porukkaa.

Sitten tutkittiin Euroopan karttaa. Jotkut kuulemma yrittävät Syyriasta Pohjois-Norjaan Murmanskin kautta.

- Miksi matkustatte Murmanskiin? kysyi miliisi syyrialaisperheeltä.

- Menemme lomalle.

- Ei kukaan mene Murmanskiin lomalle.

***

Takaisin negatiivisuuteen. Sitä on myös omassa päässä.

SM-pitkän sijoitus 14 tuntuu siltä, että ei ole urheilijana mitään. Kauhea panostus ja tällainen tulos, sanoi Saila Kinni junnu-MM-kisoissa 2006. Siltä tuntuu nyt ja onpa tuntunut ennenkin.

Joskus on outoa huomata, miten näkee omat saavutuksensa. Mulla on pari SM-mitalia ja arvokisa- ja maailmancupedustuksia, mutta monesti huomaan itse ajattelevani, ettei se ole mitään. Ehkä se johtuu siitä, että tulokset eivät tyydytä, koska tunnen pystyväni vielä paljon parempaan. Joskus vaan olisi hyvä osata iloita siitä, mitä on saanut, eikä murehtia sitä, mikä ei ole vielä tullut.

Samasta aiheesta ulkopuolisten näkökulmasta täällä. Henkilökohtaisesti minulle ei ole väliä, mitä joku ajattelee mun urheilemisen tasosta tai tuloksista, mutta Asikainen on blogitekstissä oikeassa siinä, että eipä esimerkiksi Pekingin MM-kisojen suomalaisonnistumisista paljon iloittu, todettiin vain, että finaalipaikka jäi saavuttamatta ja voi voi onpa surkea taso Suomessa. Sellainen suhtautuminen heikentää yleistä ilmapiiriä, eikä juuri kannusta yrittämään. Onko yrittäminen Suomessa edes arvostettua? Vai vain saavutukset?

***

Seuraavan aamun aamukahvilla:

- Mielikuvat luovat todellisuuden, sanoi Pekka Hämäläinen.