Tuloksia ennen ja nyt

Harjoituspäiväkirjan mukaan uutta vuotta on eletty viikon päivät. Tässä vaiheessa luodaan perinteisesti katsaus kauteen. Niinpä:

Vuoden 2015 tulokset

Nautin. Ehkä enemmän kuin koskaan ennen

Sain nilkan oireet kuriin ja selvitin sata asiaa, mikä ei ratkaise hermopinnettä

SM-keskimatkalta pronssia

Oma ennätys 10 km maantiejuoksussa 38:44

Pisin juoksulenkki 36 km

Hauskoja päiviä vuoden parhaiden sparraajien eli jytkyjengin letkassa

Lokakuun viimeisenä päivänä kävin jo uuden harjoitusvuoden ensimmäisessä kisassa, kun kotinurkalla järjestettiin 15 km maastojuoksu. En ollut ennen juossut niin pitkää matkaa, mutta hyvin meni. Aika oli 1:01:11. Alussa noustiin ja laskettiin jyrkkä penkka kolmesti 3 km aikana ja vikalla 2 km matkalla oli myös mäkeä, mutta välissä tasaisella pidin tarkasti suunnittelemani 4 min/km vauhdin. Jo tämän yhden kisan perusteella tuntuu, että pitkät juoksut voisivat sopia paremmin mun kropalle. Kympillä pitää laittaa itsensä ahtaalle, 15 kilometrillä pitää jaksaa pitää ylemmän kynnyksen vauhtia. Oli hauskaa!

Jalassa on tuntemuksia hermopinteestä, mutta ne eivät ollenkaan ärtyneet pahemmiksi pitkässä kisassa ja edellinen pitkä lenkkikin meni juosten hyvin. Pitkällä aikavälillä vaiva on ollut syksyllä paljon pienempi kuin keväällä. Toiveikas alku harjoituskaudelle.

Virta ja pommi

Eli flow ja räjähdys.

Jos olisin tajunnut, mitä Väinänvuoren harjoitusradan alussa oli käynnissä, ei harjoituksesta välttämättä olisi tullut yksi syksyn nautinnollisimmista hetkistä. Lähdin radalle viisihenkisen retkueemme ensimmäisenä. Alku sujui ihan mukavasti ja tossu oli kevyt, mutta jo parin rastin jälkeen kuulin rapinaa ja voimakasta läähätystä. Tuleepa Hölli tänään kovaa takaa. Kuulin saman toisenkin kerran, mutta ketään ei näkynyt. Reenin jälkeen kuulin, että ykkösrastin lähellä oli lämmin puolukkainen kakkakasa. Kukahan siellä olikaan!

Autuaan ajatuksettomana vaihdoin mäkeä hiljaisempaan Väinänvuoreen, missä sijaitsi kuudes rasti. Se väli meni huonosti, mutta tsemppasin ja yritin minimoida aikatappion. Sitten alkoi sujua. Hölli oli päässyt huonolla välillä kiinni, mutta seuraavalla jäi epäröimään polulla ja seiskalle sujuttelin kantaan. Sitten otettiin eri reitinvalinnat.

Kaikki oli kirkasta ja selkeää, pystyin näkemään jokaisen kohteen maastossa. Askel oli kevyt ja joka kohdassa löytyi sujuva helppokulkuinen väylä edetä. Yhdeksännelle rastille jyrkkää penkkaa noustessa katse pystyi näkemään harjanteen taaksekin, tiesin tarkalleen, mitä on tulossa. Oli pakahduttavan kaunista ja hiljaista, varvikko oli ruskan väreissä. Suot olivat kuivia ja helppoja edetä. Ylämäissäkään ei jalka painanut.

Kymppi ja yksitoista löytyivät sujuvasti. Mäki oli kalliokumpareiden labyrintti, mutta reitti oli koko ajan selvä. Rasti kaksitoistakin löytyi suoraan. Oi flow!

Sitten katsoin kelloa. 53 minuuttia mennyt, oho, olenpa ollut jo kauan. Oli puhetta puolentoista tunnin reeniajasta: toiset aikoivat olla lyhyemmin ja yhdellä oli meno kouluun. Ehdinköhän koko radan, mietin ylittäessäni suota kohti rastia 14.

Suoritus räjähti käsiin. Tein jättipummin. En katsonut kompassia. Itseluottamus omasta osaamisesta ja homman helppoudesta oli ehtinyt kohota yli varovaisuuskynnyksen.Hain vielä muutaman rastin, mutta tunne oli poissa, kunhan juoksin.

Luin viime viikolla Leena Matikan mielenkiintoisen teoksen Flow. Anna mennä ja onnistu, jossa etsitään erilaisten teorioiden ja aiemman tiedon pohjalta tietä flowtilaan. Ensimmäinen askel on aina omaa taitotasoa sopivan tavoitteen asettaminen. Tässä harjoituksessa se oli minulle mukavuusalueen reenivauhdilla alittaa puolentoista tunnin raja. Kun lähtee ilman tavoitetta harjoitukseen, siitä tulee lenkkeilyä. Toinen tärkeä tekijä flowssa on saada välitöntä palautetta tekemisestä. Suunnistuksessa palautetta on ainakin rastin löytyminen suoraan, jokaisen kohteen selkeä havaitseminen, kevyt tunne kropassa... Yksi keino flowssa onnistumisen tavoittelemiseen on eritellä ja tutkiskella, missä olosuhteissa ja tunnetilassa itse pääse flowhun.

Onko flow vaarallinen? Joskus se johtaa haihduttuaan seinään törmäämiseen. Silloin kun havahtuu siihen, että kaikki sujuu, pitäisi ainakin minun skarpata kahta terävämmin ja varmemmin seuraavat rastit.

25Manna on hyvän mielen kaudenpäätös

25Manna on aina yhtä hieno kauden päätös. Viime vuonna seurailin kisaa kotona nilkka paketissa, joten sitäkin hienompaa oli päästä mukaan menoon kahden vuoden tauon jälkeen. SK:n loppusija oli 22. ja vähän jäi parannettavaa muutamilla osuuksilla, mutta tehtiin myös ihan huippuja vetoja ja päästiin pokkaamaan palkintojenjakoon muutaman vuoden tauon jälkeen.

Juoksin toisen osuuden, joten kisakeskukseen ehdittyä ei tarvinnut kuin vaihtaa varusteet päälle ja saikin jo lähteä verkalle. Tossu oli syönnillään ja ei muuta kuin vilkku päälle ja pientareelta letkan ohi. Lippukin löytyi ja tuloksena ehkä osuuden toiseksi nopein aika. Ruotsalainen tulospalvelu ei ole vielä maanantaiaamuksi saanut pyöriteltyä virallista versiota.

Salaisena aseena oli tänä vuonna loppusuoran lehmänkello- ja räikkäkannustus, minkä avulla jokainen SK:lainen sai loppuajastaan monta sekuntia pois. Muutenkin aivan mahtava jengi oli matkassa ja hauskaa oli. Kotimatkalla jo puheltiin tulevista leireistä. 

Kiitos jalkani että annoit juosta kympin!

Alkuviikosta ja sitten vielä loppuviikostakin olin varma, etten pysty lauantain maantiekymppiä Tartossa juoksemaan, mutta kun takareisi oli ok, niin päätin kokeilla ja sitten kaikki menikin ihan hyvin ja tein ennätyksen 38:44.

Monta pientä asiaa on mennyt parempaan. Olen juossut vain metsässä kolme viikkoa, aloin käyttää tukipohjallista toisessakin kengässä ja tiistaina kävin huippufyssarilla.

Tartossa oli jäniksenä joka paikasta tuttu mies Hölli, jonka tiesin starttaavan mulle sopivaa vauhtia. Sitten oli kyse vain siitä, meneekö jalka paaliin. Höllin peesistä putosin vähän ennen puoliväliä ja kauhia sivutuuli lisäsi kärsimystä, mutta kun edellä pyöräili järjestäjien naisten sarjan kärkeä seuraava huomioukko, joka kannusti ihan ihan koko ajan niin pakkohan oli jaksaa. Takareisi kesti, mutta lonkka meni jumiin. Se haittasi toisella puolikkaalla, mutta se on kuitenkin pienempi haitta kuin aiemmin. 

Tulinpa iloiseksi. Jäi tunne, että happotason ja hengityksen puolesta pystyn kyllä parempaan. Juoksukisat on siitä palkitsevia, että tauon jälkeen kehitystä tapahtuu pelkästään käymällä muutaman kisan peräkkäin, kun lihaksisto ei ole vähään aikaan tällaiseen tottunut.

Tartossa kilpailtiin myös maratonilla ja puolimaratonilla, lisäksi sunnuntaina Viron huippunaiset juoksivat Paide-Türi rahvajooksussa, joten mun aika riitti Tartossa voittoon. Palkinnot oli kohdallaan: 150 e lahjakortti urheilukauppaan, kukat, kuoharipullo, kakku ja lasipysti.