Juoksin keskiviikkona Pirkkalan hölkässä ensimmäisen juoksukisan
sitten toukokuun. Erävoitto tuli!
Jalka ei mennyt paaliin (jännitti) ja tein
niin hyvän juoksun kuin sinä päivänä pystyi. Jo se tuottaa suurta iloa, vaikka
tulos ei ollut kummoinen: 21:03 oli sama aika, minkä kävin kellottamassa reitillä
tasan kaksi vuotta sitten yksin juosten. Reitti on mäkinen 5,46 km.
 |
| Parasta Suomessa käynneissä on nähdä ystävät! |
Aikaa paljon tärkeämpää oli se, että jalka kesti juoksukisan
ja mieli oli hyvä. Tavallaan se on outo tunne, kun tavoitteena on kuitenkin
saavuttaa tuosta paljon parempia tuloksia.
Haluan kuitenkin lähestyä tulosasiaa mieluummin
kokonaisvaltaisen hyvän olon kautta. Pitkällä aikajänteellä kunnolle voi
paljon, mutta yhden tietyn suorituksen päivänä ei voi tehdä enempää kuin sen
päivän parhaan mahdollisen yrityksen, ja kun se onnistuu, tulee ilo ja se on
paljon mukavampi tunne kuin harmi, joka tulee jos miettii mitä voisi olla jos
ja jos ja jos.
Heinäkuussa ei ole tehty harjoitusohjelmaa, vaan olen tehnyt
tasan niin kuin jalka, pää ja muu kroppa sanoo. Se on tuntunut hyvältä. Vaikka
jalka on nyt parempi kuin kertaakaan kesällä, niin maltilla täytyy vielä edetä. Täyttä luottoa se ei ole kaiken temppuilun jälkeen vielä ansainnut!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti