Nõmmelle lähtiessä alkutunnelma oli riehakas, olihan tämä
ensimmäinen pitkä jalkalenkki sitten tammikuun alun. Ihan täyspitkää en
uskaltanut, ja 17 kilometristä asfalttipätkät menin kävellen.
Kauheasti Nõmmella ei tarvitse asfalttia juosta. Mäntymetsän
sekaan rakennetulla laajalla omakotialueella on laajat piennaralueet ja mikä
Nõmmella on vielä parempaa, siihen kuuluu suuri metsä asuinalueen
eteläpuolella. Sunnuntaina suuntasin luontopolun ja suomaaston sijaan Männikun
puolelle mäntykankaalle. Metsässä on neuvostoaikaisia armeijan harjoitusalueen
kaivauksia ja raunioita.
Lenkkinähtävyyksistä teki vielä vaikuttavamman edellisenä iltana
nähty uusi virolainen elokuva 1944. Toisen maailmansodan aikana Virossa oli
toisena vuonna virhe kuulua saksalaisten tai venäläisten puolelle ja seuraavana
vuonna oli kamalaa, jos oli ollut edellisenä vuonna toisella puolella. Perhe
saattoi olla Siperiassa ja miehet taistelivat toisiaan vastaan Virossa. Toisen
kavaltamalla saattoi pelastaa oman nahkansa. Suomalaiset tietää näistä ajoista
älyttömän vähän, vaikka niistä ei ole kauan ja kaikki tapahtui niin lähellä.
Lenkillä teki kovasti mieli tietää, mitä Männikun metsässä
on aikanaan tapahtunut. Tiiliset rakennukset on poltettu ja pienellä alueella
on palanut laajemminkin. Voi olla, että se on ollut vain harjoitusalue tai
sitten siellä on taisteltu toisen maailmansodan aikana.
Vanhalla sotajoukkoalueella reenattiin lauantainakin, kun
Full Speed No Mistakes juostiin Astangun maastossa. Nilkka kesti tunnin radan
hyvin, mutta oikein huolellinen pitää vielä olla. Tätä kirjoittelen jo
Alicanten lämmössä ja luotan, että lämpö hoitaa loput.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti