Sen tietää siitä, että yhteislähtöharjoituksen lähtöviivalla
on täsmäreenin starttaamassa varmaan sata suunnistajaa :D
Itselle ensimmäinen suunnistus ja kova harjoitus SM-viestin
jälkeen. Startti alamäkeen, lähden pienellä ylivauhdilla miesletkan imussa.
Spasmihan siinä iskee kurkkuun, sellainen mikä hiihtäjää monasti vinguttaa
kisalähetyksissä. Eipä tullut tehtyä kunnon verryttelyä, kroppa saa yllätyksen.
Muistelen siinä vauhdissa, että viime vuoden mannareenissä Kaupissa mentiin
sellaista ylivauhtia, että kaksi vai oliko se peräti kolme SK:n
ykkösjoukkuelaista, kun loukkaantui. Mutta kyllähän Mannassa aina pystyy
juoksemaan, vaikka pari päivää ennen kipsatulla ranteella ;) (Itse olin viime
vuonna pelistä ulkona jo heinäkuussa.)
Juoksu kulkee reenissä mukavasti. Täytyy vaan sitten
kilpailussa muistaa katsella vähän enemmän sitä karttaa, että osuu lipulle eikä
vain ympyrän reunaan.
Kuva: Panu Teittinen
No tänään sitten aamulla ajattelin, jotta semipitkän lenkin
vuoro. Ei tullut semipitkää, tuli pätkä. Kurkku ja henkitorvi olivat vielä
ihmeissään eilisestä hapen haukkomisesta. Jalkapohjat puutuivat uusissa
lenkkareissa. Tuntuivat läskipohjakengiltä. Pysyisköhän sitä ehjänä, jos vetäis
pelkillä trainereillä. Selkään pisti lapojen väliin, ei tee opiskelu hyvää selälle.
Yöunetkin se opiskelu välillä vie, kun kirjakasan lukemisesta jää kaikenlaisia
ajatuksia juoksentelemaan päässä, onnetonta oli nukkuminen ja aikaisin oli
noustava.
Mitä sitä nyt sitten lokakuussa ihteään kiduttamaan!
Käännyin kotiin, kuumaa mehua kurkkuun ja puolen tunnin päikkärit. Pyörällä
yliopistolle. Juvevenes tarjoilee kanafilettä vihertävällä täytteellä. Kandin
kirjoittamisen lykkäämiseksi keksin vielä yhden tekosyyn, tämän blogitekstin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti