Heikko vai rohkea?

Viikonloppuna käytiin minilomalla Tallinnassa. Ulkoilukävelyä lähiöissä ja hyvää ruokaa halvalla + kassillinen kirjoja kotiin tuomisina.

Urheiluista piti pitää viikon tauko, vähän ulkoilin vaan. Pakkotauko johtui väsymyksestä. Ehkä juoksin liikaa. Kun parin lepopäivän jälkeen tuntui edelleen tosi huonolta, tajusin, että tässähän voi levätä viikon, eikä tapahdu mitään, kuten valmentaja vakuutti. Rentoutti, olin vaan ja lepäsin, ja kun oli tuo reissukin, niin ei tullut stressattua, että joko tänään kulkisi.

Viikon lepo tekee ihmeitä. Eilen kulki ja tänään kulki ennätysvauhtia.

Sitäpä vaan mietin, että olisihan ideaa joskus uskaltaa pitää viikon loma, reenikaudellakin. Nyt oli vähän pakko, mutta luulen, että sellaisesta voisi olla suunnitelmallisesti hyötyäkin. Levossa kunto nousee. Pääkin palautuu. Voi siinä silti saunalenkkeillä ja käydä vaikka uimahallissa, tehdä mitä huvittaa.

Mutta olisihan sellainen kauhian rohkeaa, sanoa nyt helmikuussa, että mullapa on nyt lepo- tai lomaviikko, en reenaa! Kaikki muuthan juoksee just sillä aikaa karkuun! Vaan kun ei se niin mene ihan niinkään... Silti ajatukseen sisältyy ajatus heikkoudesta, kuka nyt lomaa tarvitsee, sitä vartenhan on lokakuu.

Tätä lukiessa tuntuu varmaan typerältä, että miksipä ei voisi levätä viikkoa. Vaan annas olla kun se tilanne osuu omalle kohdalle, että nyt TÄYTYISI levätä. Ei se päätös taida monella syntyä tuosta vaan ilman omantunnon tuskia. Vaan rohkea se on joka silloin lepää, heikko kärsii sitten tyhmyyksistään, kun ei uskaltanut lomailla reeneistä. Loma on kyllä lusmu sanakin, lepo sen sijaan kuuluu urheilijan elämään, niinkös...

Sattui tätä kirjoittaessa silmään, että Bergmankin on juuri kirjoittanut lepoviikosta ja tiivistänyt hyvin, mitä se harjoitusohjelmassa käytännössä voi tarkoittaa.