Elämä Tartossa on alkanut oikein positiivisissa merkeissä. Kaikki on sujunut hyvin ja helposti. Uusi koti on mukava ja pidän kovasti kaupungista, joka on niin pieni, että joka paikkaan voi kävellä. Ei oikeastaan tunnu siltä, että olisi ulkomailla, kun kieli sujuu ja kaupasta saa Fazerin leipää ja Valion maitotuotteita.
Jalkakäytäviä ei täällä aurata, vaan ne ovat tallautuneet koviksi. Pakkasten hellitettyä pinta on kulunut ja päällä on vähän irtolunta, mikä tekee pinnan nuljakkaan liukkaaksi juosta. Akilleshan siitä sitten vähän suuttui, mutta pientä kipua tulee vain reenien jälkeen. Se ei ole pahentunut, mutta jatkuvaa huolenpitoa tuntuu nyt vaativan. Säännöllisessä käytössä siis kylmäpussi, Piroxin-tuubi, jumppa ja venyttely... Luotan ja toivon, että lämpimämmät kelit ja pitävä alusta hoitavat vaivan. Ensi viikoksi onkin ennusteessa luvassa monta päivää plussakeliä, tulisipa vaan jo kevät!
Harjoitteluolosuhteet eivät ole aivan kotoisen veroiset. Ylämäen juoksemiseksi pitää suunnata Toomemäen puistoalueella keskustan suuntaan. Alue on suunnistajille tuttu vuoden 2006 EM-sprintistä. Valaistulle ladulle on nelisen kilometriä, bussilla pääsee kyllä, mutta kuuden jälkeen ei pääse enää suoralla linjalla takaisin. Suunnistusreenejä taas peruttiin kahdelta viikolta. Kodin lähellä on Tamme Staadion, missä voi juosta hyväkuntoista tonnin rinkiä puistotiellä. Taajaman ulkopuolella hiekkatiet ovat hyvässä kunnossa ja autoteillä olisi ihan sulaa asfalttia, mutta liikenne on kova.
Viime viikonloppuna vaihtelua sain reenimaastoihin, kun olin mukana Viron suunnistusmaajoukkueen leirillä Otepäällä. Sen verran kylmä oli, että kova reeni jäi tekemättä. Sen sijaan Tartu Maratonin alkupään ladut tuli katsastettua, loistavaa baanaa on kyllä tarjolla ja maisemat ovat kauniit. Kuvassa majatalomme.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti