Teneriffa on upea juoksupaikaksi. Saarta hallitsee maailman kolmanneksi korkein tulivuori El Teide. Etelärinne on karua, auringon paahtamaa hiekkamaata matalalla pensaskasvustolla. Atlantilta tulevat sateet jäävät saaren pohjoisrinteelle, joka on vehreää ja metsäistä. Puerto de la Cruz sijaitsee tällä puolella meren rannalla La Orotavan laaksossa.
Laaksoa ylös noustessa alkaa tuhannen metrin korkeudessa metsävyöhyke, missä kasvaa mäntyä. Alhaalta turistikohteista täytyykin käytännössä nousta corona forestaliin juoksemaan. Ajomatka Aguamansaan kesti 20 minuuttia ja siitä lähti retkeilyreittejä moneen suuntaan. Autovuokraamoja on Cruzissa joka kulmassa ja vähän kiertelemällä voi löytää auton hyvinkin edullisesti. Bussit eli titsat kulkevat myös säännöllisesti retkeilyreittien alkupaikalle.Metäsvyöhyke kulkee koko pohjoisrinteessä ja sen itäistä päätä La Esperanzaa mainostetaan komeimpana osana.
Kun jatkaa serpentiinitietä vielä tuhat metriä ylöspäin, avautuu ylhäällä puuton kraaterialue, missä myös on oivallisia juoksureittejä. Kahden tuhannen metrin korkeudessa tehdyssä kovassa reenissä huomasi jo ilman ohuuden. Korkealla tehdyillä harjoituksilla sinänsä ei ole korkean paikan harjoittelun vaikutusta, vaan pitäisi myös asua korkealla.
Viimeisenä päivänä lähdettiin kipuamaan kraateritasangolta Teidelle. Alhaalla on koko tammikuun tasainan +20 C:n lämpötila, mutta yli 2000 metrissä on kylmempi. Monesti vuori on kevyen lumipeitteenkin alla. Nyt ei ollut lunta, mutta kylmä oli ja navakka tuuli. Viikon kilometritkin painoivat, joten ei jaksettu huipulle asti.
Viikon aiempi vaellus tehtiin siskon kanssa Mascan rotkossa. Iso joukko saksalaisia kävelee noin kuuden kilometrin polun meren rantaan ja jatkaa siitä laivalla läheiseen kaupunkiin. Yhden vastaantulleen saksalaisen mukaan kaikki takaisin ylämäkeen kivikkoisessa rotkossa kävelevät ovat suomalaisia. Mahtava paikka oli myös Montes Negrasin alue. Kymmenen kilometrin pikkupolkulenkki kiersi alueella, jonne Teiden edellisen purkauksen laavavirta on valunut vuonna 1909.
Teneriffalla riittää näkemistä ja hienoja juoksupaikkoja. Tasaista on vaikea löytää, koko ajan mennään ainakin loivasti ylös tai alas. Päiväretkeilijälle reitit ovat täydellisiä. Nyt kun saaren on kuitenkin nähnyt jo kahdesti, alkoi loppureissusta jo mietityttää kuinka paljon ajomatkoihin meneekään aikaa. Kun jokaiseen harjoitukseen joutuu ajelemaan, nousee kropan kokonaisrasitus turhaan. Ehkä La Esperanzan kaupungista pääsisi suoraan poluille. Mutta toisaalta, kyllä näiden maastojen näkemiseksi vähän ajeleekin!
Kerrankin on kuviakin, tosin vain vaelluksilta, eikä ollenkaan hienoilta metsäpoluilta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti