Outsa

Outsa

lauantai 5. tammikuuta 2019

Harjoittelu raskaana: Toisen ja kolmannen kolmanneksen kokemuksia


Enää ei montaa ulkoilulenkkiä ole edessä pallomahan kanssa, joten nyt jo voi tehdä yhteenvedon raskausajan harjoittelusta.

Toinen kolmannes 

Tarkoitus oli kirjoittaa jokaisesta kolmanneksesta, mutta toinen ja kolmas tulevat nyt tässä yhdessä. Toisen kolmanneksen päättyessä olin niin tuhottoman väsynyt, että kirjoittamatta jäi.
Toisen kolmanneksen luvataan kirjoissa olevan ihanan seesteisen pirteän hehkuvaa aikaa, jolloin jaksaa vaikka mitä. Mulla se oli laskujohteista, lisääntyvää väsymystä. Lopuksi eli lokakuussa selvisi syykin: hemoglobiini oli laskenut 40 pykälää kesäkuisesta. Yleensä mulla on hyvä lukema, niin alkuraskaudestakin: 145. Lokakuussa mittari näytti 107. Nukkua olisi voinut ihan kuinka paljon tahansa. Onpa melkoinen rautasyöppö tuo vauva, ajattelin, ei tuo arvo varmaan lähde nousuun. Mutta nousi se nopeastikin, kuukauden kuluttua oli jo 120, eikä tuntemusten mukaan ole ainakaan siitä pudonnut.

Väsymys alkoi elokuussa (neljäs raskauskuukausi). Kahdeksan tuntia harjoituspäiväkirjaan merkittävää liikuntoa oli standardimäärä viikossa.  Juoksuun tuli koko ajan lisää kävelyaskeleita, joskus oli tosin kunnon kulkupäiviäkin, jolloin olisi jaksanut juosta vaikka kuinka… tai siltä tuntui noin puoleentoista tuntiin asti. Ei VK-harjoituksia, koska ei siltä tuntunut. PK-jalkalenkit, sali kerran viikossa, raskauspilatesta youtube-videoilta, jokunen yksittäinen pyörälenkki. Painoa alkoi tulla viikolta 16 lähtien.

Syyskuussa vaihtelevia fiiliksiä: yhtenä päivänä tuntui, että onko tämä nyt viimeinen juoksulenkki, seuraavana saattoi kulkea vaikka kuinka. Juoksuvauhti oli tippunut 6:30-7:00 min/km. Eihän sellainen hölkötys kehitä, mutta silti tuntui, että pitäisi juosta, kun kerran voi. Yritin nauttia muistakin liikuntamuodoista, mutta mikään ei ole niin kivaa kuin jalkalenkki metsässä.

Juostava on kun kerran pystyy!
Suunnistamassa kävin viimeisen kerran syyskuun alussa. Se ei vaan tuntunut enää hauskalta, kun juoksu oli raskasta.

Hauskaa vaihtelua toi syyskuussa alkanut viiden kerran uintikurssi. Jo sillä määrällä sai jotenkin juonesta kiinni ja oli kivaa oppia uutta! Ajattelin, että uida ainakin voin loppuraskaudestakin, joten nyt on hyvä aika opetella. Jokainen kerta vei eteenpäin, palkitsevaa.

Juoksu loppui kokonaan aika tarkalleen toisen raskauskolmanneksen loppuun. Kuvittelin, että tulisi jotain kipuja selkään tai lantioon, mutta ei, alkoi vain supistella juostessa. Lokakuun lopussa kivuttomia mutta epämukavia supistuksia tuli jo sen verran herkästi, että juoksut jäi siihen. Pitkät kävelyvaellukset olisi olleet kivoja, mutta väsymyksen takia ne jäi vähiin.

Loka-marraskuun vaihteessa vaihtui muuten vuosi harjoituspäiväkirjassa. Viime vuosi oli välivuosi kilpailuista ja minulle tavanomaisesta harjoittelusta. Tunteja kertyi vuoden aikana 300 (vrt. tavallinen viime vuosien 450-500 h), pääosin aerobista harjoittelua. VK:ta on merkitty vain 18 tuntia, lihaskuntoa 21 h. (Marras-joulukuulta 2017 merkinnöt puuttuu kokonaan.)

Kolmas kolmannes

Tuntuu, että olen oppinut tekemään tuntemusten mukaan, vaikka se välillä onkin vaikeaa, kun mieli tekee reippailemaan vähän useammin kuin kroppa antaa myöten. Toivottavasti tatio säilyy sittenkin, kun pääsen harjoittelemaan kunnolla. Harjoituspäiväkirjaan tuli marras-joulukuussa merkintöjä 49 tuntia viikossa, käytännössä pelkkää aerobista lenkkiä.

Marraskuun lopussa kävelyvauhtikin tippui, kun supistuksia alkoi tulla herkemmin jos vaahtopäänä yritti painella. Siksi olikin taivaallista päästä hiihtämään! Joulukuun alussa oltiin viisi päivää Rukalla ja ennen joulua kahdeksan päivää Kiilopäällä. Hiihdin joka päivä. Kiilopään viikon lopussa selkä tuntui jumiselta, mikä ei ole ihme, sillä onhan se vähän notkolla tässä vaiheessa raskautta.

Hiihtoa!
Nyt on menossa raskausviikko 37 ja edelleen hiihto on mukavaa. Jaksan nyt tehdä noin tunnin lenkkejä. Ennen joulua meni vielä parituntisetkin Saariselän mieltä hellivissä olosuhteissa. Uskon että lyhyetkin reenit auttaa peruskunnon ylläpidossa, varsinkin kun mennään kymmenen kilon lisäpainolla.

Uinti ei ole enää kauheasti houkutellut, mutta se ja vesijuoksu olisivat edelleen mahdollisia. Perätilassa istuvan vauvan pää vaan painaa kurjasti palleasta, ja jotenkin uinnin opetteluvaiheessa oleva hengitystekniikka tuntuu hankalalta.

Seuraavana edessä seuraava jännittävä vaihe: synnytys ja siitä palautuminen. Juoksurattaat on olleet nurkassa valmiina jo parin kuukauden ajan, ja eilen ostin uudet nastalenkkarit. Ensi kaudelle on vain yksi suuri unelma: saisinpa kevyen juoksuaskelen takaisin.

Elokuussa kun luuli että kyllä se nyt jo kovasti näkyy ja tammikuun alussa, kun ei enää osaa kuvitella, miltä tuntuu ilman etureppua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti