Harjoittelu raskaana: Ensimmäisen kolmanneksen kokemuksia

Ehdin olla kiinnostunut raskausajan harjoittelusta ainakin yhtä kauan kuin raskaaksi tulemista ehdittiin toivoa. Parin kolmen vuoden aikana lueskelin ja imin kaikki kuulopuheet. Juttuja riitti, koska aika moni tuttu urheilija tai himoliikkuja ehti tuona aikana saada vauvan. Tai kaksikin.

Tiedonkeruuajan kaksi tärkeintä päätelmää:

1)      Raskausajan harjoittelu voi sujua miten tahansa.

Näin videon, jossa norjalainen huippusuunnistaja juoksee metsäpolulla laskettuna aikana. Luin juttuja, joissa hiihdetään, vedetään vetoja ja käydään kuntosalilla ihan viimeisiin viikkoihin asti.

Kuulin innokkaasta salilla ja ryhmäjumppatunneilla kävijästä, joka lopetti sen homman kokonaan jo alussa, koska jokainen reeni väsytti niin paljon, että hyvä kun jaksoi töihin mennä seuraavana päivänä. Kaverilleni tuli nivusiin ja lonkkiin niin kovia liitoskipuja suunnilleen ensimmäisen kuukauden jälkeen, ettei hän harjoitellut ollenkaan.

Käytännössä suurella osalla menee jotenkin noiden ääripäiden välistä.

Entä kauanko voi juosta? Loppuun asti tai kuten edellisessä esimerkissä, ei melkein ollenkaan. Yhden juoksut loppuivat, kun lenkit aiheuttivat voimakasta supistelua (ekan kolmanneksen jälkeen). Toinen lopetti, kun tuli selkäsärkyjä, kolmannella painoi lantiosta. Toista tai kolmatta lasta odottavat joutuivat lopettamaan juoksut aiemmin, kun paikat löystyivät ekaa raskautta nopeammin.

2)      Raskausaikana voi harjoitella rohkeasti, mutta omaa kehoa kuunnellen.

Kestävyysurheilijan harjoittelua voi tehdä niin kauan kuin hyvältä tuntuu. Pitkiä VK-harjoituksia tosin suositellaan pilkottavaksi mieluummin pätkiin elikkä vedoiksi, koska palautuspätkillä varmistetaan kohdun happipitoisuuden pysyminen mukavana.

Kehon kuuntelun tärkeydestä aina puhutaan kaikille urheilijoille. Saatetaan sitä kuunnellakin, mutta aina ei tehdä viestien mukaan… Raskausaikana keho reagoi uudella tavalla tuttuihin harjoituksiin. Yllärit antavat mukavaa lisäväriä kehon kuuntelun opetteluun. Miten reagoida? Harjoitusohjelmaa ei kannata liikaa suunnitella tai tulee pettymyksiä. Olotilaa kuuntelemalla voi kuitenkin saada tehtyä erinomaisia harjoituksia.

Ja sitten meitsin tapauksen ensimmäiseen kolmannekseen eli touko-heinäkuun 2018 menoon.

Lokakuusta huhtikuuhun olin kirjannut harjoituspäiväkirjaan noin viisi tuntia viikossa, koska vähensin harjoittelua reippaasti hormonitoiminnan normalisoimiseksi. Paljon kävelyulkoilua tuli noiden kirjattujen tuntien lisäksi. Jos joskus tulen raskaaksi, alan samalla harjoitella, ajattelin.

Toukokuun alussa tuli positiivinen testi. Sairaalassa käskettiin lopettaa antihistamiini, ja astmalääke vaihdettiin kevyempään. (Toinen lääkäri tosin sanoi myöhemmin niiden olevan turvallisia.) Toukokuun olin tukossa. Väsytti muutenkin tuhottomasti. Tätäkö tämä nyt on.

Kesäkuun puolivälissä allergia helpotti. Väsymys kesti onneksi vain pari viikkoa. Venlojen viestissä suunnistin serkun kaverijoukkueessa ankkuriosuuden ja oli taivaallista! Nyt alan suunnistaa! Reenata!

Pieni pelko oli kyllä persuksissa, että enhän vaikuta sikiön kiinnittymiseen tai sisällä pysymiseen harjoittelemalla. Jos kroppa pistää vastaan, jos hormonitoiminta menee sekaisin nytkin. Ei se vaikuta, tunteen mukaan voi tehdä, vakuuttivat lääkärit sairaalassa ja kahvipöydässä.

Suunnistin kyllä muutaman kerran viikossa, mutta reenimäärässä oli heti alusta asti rajoitin päällä. Kerran päivässä, tasaisen tappavaa kahdeksan viikkotunnin tahtia, muuten tuli ISO väsy.

Kainuun rastiviikolla suunnistin kuntosuunnistukset neljänä päivänä reipasta tahtia ja muuten lepäsin. Seuraavalla viikolla Lapissa innostuin alkuviikosta sellaisiin määriin, että loppuviikosta en jaksanut tehdä mitään. Lueskelin kaksi päivää mökissä. O-Ringenillä oli taas virtaa, suunnistin viikon aikana neljä kertaa upeissa maastoissa ja tein pitkän lenkin.

Huippujoukkue! Emittäjien ensi- ja toiskertalaiset veti ihan nappiin ja mä tein oman ennätyksen, 367 ohitettua omalla osuuella.

Pahin oire ensimmäisellä kolmanneksella oli hengästyminen. Ylämäet meni kävelyksi. Kun syke näytti 150 (aerobinen kynnys), hengästyminen oli jo niin voimakasta, että maksimilla olin. Happoja ei tullut ollenkaan, rajoitin oli hengityksessä. Jännää! Toukokuun alun Jukola-reenin maitohapot taisi jäädä viimeisiksi ennen kevättä 2019.

Lajeina ekalla kolmanneksella juoksu, juoksu-kävely, suunnistus. Lihaskuntoa vähän, kesäreissut sotki rytmiä, salikäynnit jäi muutamaan.

Nellimissä. Paarmat piti vauhdin yllä.

Painoa ei tullut ensimmäisellä kolmanneksella. Maha pömpötti heinäkuun alusta. Pahoinvointia ei ollut ollenkaan. Nukuin vähän enemmän kuin ennen, en ole enää kello kuuden aamuvirkku…

Jännittäviä vaiheita on vielä edessä. Kohta puolivälissä jo mennään, lokakuussa voin kirjailla toisen kolmanneksen harjoittelusta. Mitä pystyy tekemään, kun maha kasvaa?

Outsa ja Apa seikkailee Skuleskogenissa. Tässä vielä hymyilyttää, mutta lopussa meinasin tippua siskon kyydistä. AINO! Anna sämpylä! Heti!