Tallinnan ujulassa

Tällä viikolla tuntui kahtena päivänä, että kropalle parhaalta tuntuva harjoitus on vesijuoksu, joten suuntasin pariin otteeseen Õismäelle. Viime talvena kävin uimahallissa Nõmmella ennen kuin keksin, että lähempänä on myös Õismäen ujula. Molemmista löytyy 25 metrin allas, mikä vesijuoksijalle tarkoittaa syvässä päässä 15 metrin pituudella sahausta.

Aamulla ennen kahdeksaa pääsee sisään aamu-uintihinnalla, joka on 3,30 e. Silloin on joka radalla muutama uimari. Keskellä päivää lippu maksaa 4,40 e ja kello 16 jälkeen 6,60 e.

Päivällä on hiljaista, paitsi joskus sattuu altaaseen koululaisryhmä. Maanantain ryhmä teki vaikutuksen. Noin 9-vuotiaat koululaiset uivat 45 min putkeen pidempiä taukoja pitämättä eri tekniikoita harjoitellen. Levähtää toki sai, mutta ei jäädä seisomaan. Eikä kukaan mukissut. Itse pysyn kyllä pinnalla, mutta koululaisten uimatunti olisi ollut hyvä reeni mullekin. Osaan uida sammakkoa.

Vesijuoksija on Tallinnassa vähän kummajainen. Toista lajitoveria en ole vuoden aikana kohdannut ja uimahalleissa ei ole vesijuoksuvöitä. Kerran yksi uimari kysyi innokkaasti, mistä olen vyön hankkinut ja pettyi vähän, kun vastaus oli Suomesta. Toinen kysyi kerran varovasti, että anteeksi, mikä tuo väline on.

Uimahallissa pääsee saunaan. Se on täällä asuessa luksusta.

Õismäen ujula aamuvalaistuksessa.

Todellista luksusta on kuitenkin se, ettei ole tarvinnut liikaa tai pakosti uimahallissa käydä. Jos jalka vaivaa kaksi viikkoa, tuntuu, että vaiva on ollut AINA. Jos kaksi päivää sujuu hyvin, niin huonot päivät unohtuu. (Ja joskus ehkä malttikin.)