Hakunilan uudenvuodenjuoksu

Viivyin Hakunilan uudenvuodenjuoksun kympillä kauan, peräti 41:12.

Voi että harmitti. Alun jälkeen tuntui nimittäin mukavalta ja olin tekemässä elämäni ensimmäistä nousujohteista kymppiä. Kahden kilometrin jälkeen napsin selkiä helposti ja kulki.

4,5 kilometrin jälkeen alkoi kova, puuskittainen vastatuuli. Kulki edelleen ja vauhti pysyi hyvänä. Heikkouteni kuitenkin korostui: tein hartioilla valtavasti töitä tuulta vastaan. Hengitys ei sujunut niin kuin olen viime aikoina harjoitellut. Hengitin tosi pinnallisesti.

8 km väliaika oli 31:31. Jalkoja ei hapottanut vielä yhtään, tuntui oikein hyvältä. Tuntui, että pystyn hyvin kiristämään loppua kohti. Mutta kasin jälkeen alkoi pistää kovasti kyljestä, ja loppu meni hölkäksi. Kahdella viimeisellä kilometrillä meni siis aikaa 9:41.

Yleensä pistokset ovat kai aika selittämättömiä ongelmia, mutta tämän uskon johtuneen hengitystekniikkaongelmastani ja yläkropan heikkoudesta. Olkapäät eivät jaksa pysyä takana, vaan lösähtävät vähän eteen ja rintakehä menee suppeammaksi, mikä vaikeuttaa hengittämistä. Onneksi tästä ongelmavyyhdistä aletaan päästä syksyn monien tutkimusten jälkeen jyvälle ja kaikenlaista on tehtävissä.

Onni onnettomuudessa on, etten ole Oona Kettunen tai Minttu Hukka. Kovien nuorten juoksijatyttöjen blogin kommenttiosasto kun täyttyy pienenkin epäonnistumisen jälkeen anonyymien karmean negatiivisista kirjoituksista. Pistoksen ja surkean epäonnistumisen jälkeen kommentit voisivat näyttää vaikka tältä:

Kannattaa varmaan lopettaa juoksu, jos kärsit tuollaisista ongelmista. Ei mitään mahkuja.

Eipä tuollaisella 39 alkavalla ajallakaan mihinkään mentäisi. Toista oli 70-luvulla.

Siis mitä järkee käydä juoksukisoja? Suunnistuskauden jälkeisistä kisoista ei ole ollut tuloksena muuta kuin kootut selitykset.

Kaikenmoisia poluntallaajia ja huutelijoita sitä maa päällään kantaakin. Tsemppiä tytöille ja kaikille muillekin uuden vuoden 2014 juoksuihin!