Junioreiden palkitsemisesta SM-kilpailuissa

Juniorisarjoissa on nyt kahdella kaudella jaettu sarjat vuoden välein entisen kahden vuoden sijaan. H/D19-sarjaa ei ole, eli kilpaillaan viidessä sarjassa.

Pitkällä ja keskimatkalla finaaliin pääsee karsinnan perusteella kussakin sarjassa 40, sprintissä 30 suunnistajaa. Jokaisessa sarjassa jaetaan mitalit ja plaketit kymmenelle parhaalle, eli joka neljäs ja sprintissä joka kolmas finalisti saa metallia kaulaan. (Joka neljännelle sitä on kyllä tarjolla naistenkin sarjassa, mutta siellä on mukana 15 ikäluokkaa + superveteraanit.)

Erikoispitkillä monessa juniorisarjassa oli alle 30 osallistujaa. Joissakin sarjoissa sai hävitä kärkeen 20 minuuttia (H18-sarjassa 27 min!) ja plakettia pukkasi silti. Aikuisten sarjoissakin sai hävitä vartin, mutta kilpailuaika on pidempi.

Jokaisessa henkilökohtaisessa SM-kilpailussa on siis jaossa junioreille yhteensä sata (100!) mitalia/plakettia. Henkilökohtaisia SM-kilpailuja käydään kauden aikana viisi. Viestissä juniorisarjat ovat kahden vuoden välein eli sarjoja on kuusi. Eilen viestissä jaettiin mitaleja ja plaketteja kymmenelle parhaalle joukkueelle eli yhteensä 180 suunnistajalle! D20-sarjassa jäi yksi joukkue ilman plakettia, H20-sarjassa peräti kuusi.

Lieneekö ajateltu, että on mukavaa, kun useampi saa palkinnon? Ehkä SM-plaketti kannustaa jatkamaan harrastusta? 15-vuotiaatkin ovat kuitenkin jo ajattelevia ihmisiä. Hyvä mieli ei välttämättä tule metallilätkästä, vaan hyvästä suorituksesta. Nyt plaketeille ja jopa mitaleille yltää huonollakin suorituksella.

Fyysisesti kova ehtii pummata aika paljon ja saa silti palkinnoksi suorituksesta plaketin. Heikkokuntoinen saa suurenkin fyysisen eron anteeksi löytämällä liput suoraan. Suunnistusliiton tavoite on helpottaa nuorien nousua aikuisten sarjaan. Sarjojen lisääminen ei ainakaan ole siihen hyvä keino. Kilpailun taso laskee, eikä nuori välttämättä koko juniorisarja-aikanaan tajua, millainen fysiikka tai taito vaaditaan huipulle pääsemiseksi. Palkintoja kun saa SM-kilpailuista joka tapauksessa.

Tässä tekstissä ei ole tarkoitus kritisoida yhtäkään juniorisuunnistajaa tai heidän suorituksiaan, vaan kilpaurheilupoliittista suuntausta, jossa kaikilla nuorilla pitää olla koko ajan hauskaa.