Urheilijan pää leirillä

Nopsasti on aika vierähtänyt mäntymetsissä, hiekkarannoilla ja apartementosissa pyöriessä. Pari päivää enää jäljellä leirikeskuksessa, ennen kuin hyppään junaan ja hurautan Madridin kolealle seudulle.

Viikonloppuna testattiin suorituksenhallinnan teorian soveltamista käytäntöön. Lauantain keskimatka meni tyydyttävästi, kun selvisin yhdellä alle minuutin virheellä. Se on konkurssin jälkeen mulle hyvä tulos, vaikka en ihan kaikkien tyttöjen vauhtiin yltänytkään. Sunnuntain pitkä matka oli sitten hasardi. Olin tosi väsynyt aamusella hiekalla juostuista kilometreistä ja siitepölyjen aiheuttamasta tukkoisuudesta. Silti olisin voinut suunnistaa hyvin, mutta päin mäntyjä meni. Kolmen ison virheen jälkeen tulin pois. Nyt sentään tunnistan ja pystyn erittelemään kisaa edeltäviä ja senaikaisia ajatuksia: syksyllä tuntui, että olin niin lukossa, etten enää osannut sanoa mistä niitä pummeja tulee.

 Eilinen maanantai oli lepopäivä. Rantakävely, hieronta, hyvä kirja, ristipistelyä ja viron harjoituksia.

Tänään laputtelin kahden ja puolen tunnin pitkän lenkin mukavissa maisemissa teillä ja poluilla. Olin onnellinen sadepäivästä. Keuhkot kiitti ja koko ajan parani meno. Oikeastaan ohjelmassa piti olla mäkivetoja, mutta aamulla olin niin tukkoinen, että aamulenkki meni arpoessa mitähän tänään pystyy tekemään, ei ole mäkivedot varmaan hyvä ratkaisu hengistyselimille, lähtisikö kokeilemaan kuitenkin… Tuossa vaiheessahan päätös on yleensä jo tehty, mutta hyvilläkin perusteilla on joskus vaikea hyväksyä muutosta suunnitelmaan. Täyty soittaa varmistus Ekiltä. Iltapäivällä 30 km jälkeen mietin vielä, voiskohan ihan vähän käydä suunnistamassa, mutta se on jo niin tyhmä kysymys, ettei tarvitse edes soittaa. Menen hierontaan.