Joulu on juoksua

Joulukortit jäi tänä vuonna ulkomaita lukuun ottamatta lähettämättä, mutta toivottavasti tämä joulukortti tavoittaa mahdollisimman monta ystävää ja kylänmiestä. Hyvää joulua! Juoskaa metsään, siellä on paremmat kelit kuin liukkailla teillä.

Viime hetken joululahjavinkit!!!

Ennen Lapin hiihtoreissua olin huolissani keuhkojen kylmäkestävyydestä ja hankin viimeisen päivän kiireenä hengityssuojaimen Partioaitasta. Se oli aivan super! Ei palellu posket ja -20-asteinen ilma lämpeni miellyttäväksi, vaikka suojain on tosi yksinkertainen. 

Materiaali on jotain polypropeenisukasta tuttua. Se ei kastu ja jäädy niin kuin kasvojen eteen laitettu huivi. Suun ja suojaimen väliin jää tyhjä kammio (ainakin meikäläisen pärstämallilla), jossa ilma lämpiää. Nenän alla on aukko, suun edessä pistemäisiä reikiä. Ilma kulkee hyvin, tätä voisi varmasti käyttää kovassakin reenissä. Hinta oli muistaakseni 17,90. Pätevä vaihtoehto netistä katselemiini 50 euron kapistuksiin nähden. Nyt vaan tarvittaisiin talvikelit, että tälle olisi käyttöä.

Toinen vinkki on tietysti Hevoskuuri+:n tunnukset, sopii kaikille urheilijoille, valmentajille, faneille, huoltajille, kuntoilijoille ja muille urheilusta kiinnostuneille. Ja aineettomien lahjojen suosijoille! Paitsi että nyt saa tilaajalahjaksi taivaallisen sinisen juomavyön. Se ei taida millään ehtiä postissa jouluksi, mutta hätätapauksessa tilaajalahja on noudettavissa Tampere-Kangasala-akselilta, koska olen toiminut postittajatonttuna.

Vuosi sitten toisaalla

Uuden-Seelannin reissusta on jo vuosi! Paratiisinvihreitä kuvia on piristävää katsella pimeinä päivinä. Joulu tosin jäi silloin aikalailla väliin, joten sitä on tänä vuonna mukava odotella. Viimeinen kuva on viime vuoden jouluaatolta.

Vihreää tosin on nyt täällä Tampereellakin. Suunnistin eilen Heramalla. Metsässä on kirkkaan vihreää, väri on piiloutunut sinne synkistä taajamista. Aurinkokin pilkisti kirkkaasti puiden latvojen välistä.

Jouluterveiset Simpsonien vieraanvaraiselle perheelle!

Testijuoksu Suamen Turuus

Viime viikon juoksentelin Paloheinän mailla Vantaalla, mistä suunnattiin viikonlopuksi sukuloimaan Turkuun. Sukulointia suoritettiin ennätysvauhtia, lauantain aikana ehdittiin tavata neljän talouden väkeä.

Vielä mahtui lauantaihin Ruissalon testijuoksu, jossa sen sijaan en edennyt ennätysvauhtia, vaan oikein kunnon jumisen peruskuntokauden perusvauhtia. Aika 40:48 oli pieni pettymys, vaikka reitti olikin kumpuileva ja pari jyrkkääkin töppyrää oli matkan varrella. Erävoitto tuli kuitenkin hengityksen osa-alueella, koska pystyin hallitsemaan kurkun toiminnan niin ettei tullut mitään oireita. Kaikenlaista opittavaa sitä maailmassa riittää.

Vauhti pysyi juoksussa melko tasaisena. Viiden kilometrin kääntöpaikan jälkeen pienetkin ylämäet oli myrkkyä jaloille, eikä loppukiriä irronnut. Seuraavaksi aion juosta Hakunilan uudenvuodenjuoksussa.

Ensin kuitenkin joulu. Sormet syyhyää ompelemaan viimeisiä joululahjoja, mutta ensin pitäisi puristaa vuoden viimeinen essee valmiiksi. Kuten vanha sananlasku sanoo: ensin reenit, sitten lepo, sitten työt ja sitten huvi.

Viikonlopun huviannoksesta vastasi Depeche Mode Hartwall Areenalla. Vau. Pikku-Ixus ei kyllä ihan välitä hallin tunnelmaa. Jos olisi tapana kuunnella lenkillä musiikkia niin DM olisi ykkösvalinta.

Pikkusiskolla parempi kunto?

Hiihdettiin Lapissa pikkusiskon kanssa. Mietittiin kummalla on parempi kunto.

Jämi42-hiihdossa häviäisin pikkusiskolle 100-0. No tässä iässä sen kyllä kestää.

Mutta jos menisimme kuntotesteihin, tulisi mulle paremmat kuntotulokset aerooppisella ja vauhtikestävyyskunnonkin osa-alueella. Juoksussa voittaisin. Miksi silti häviän hiihdossa? Ei löytynyt muuta vastausta, kuin että pikkusiskolla on parempi HIIHTOKUNTO. Muitakin kuntoja on vaikuttamassa asiaan, esimerkiksi Lihaskunto ja Päivän kunto.

Ladulta löytyi myös MM-mitalisti Fincke, joka tiivisti asian niin että kunto onpi suhteellista. Hyvin sanottu. Koska pikkusiskon ja mun kunnot on eri suhteisia, hiihdettiin jojoletkassa. Tasasella ja loivassa alamäessä pikkusisko lykki hartiavoimillaan hetkessä metrikaupalla eroa. Onneksi Saariselän laduilla on paljon loivia ylämäkiä, joissa sain jalkahiihtäjänä potkittua junnun kiinni.

Viikon pisimmällä lenkillä (4h) löytyi keino selättää pikkusisko Jämillä. Sitä täytyisi hiihdättää alle pari tuntia. Junnun tavoitteena on tosin Pirkan hiihto, niin että saattaisi olla silloin tilanne toinen. Saariselälläkin se teki aina lisälenkin, kun ite olin jo saunassa. Onneksi voin Pirkan aikaan vaihtaa jo kesälaitumille. Tsemppiä sisko!

Aino kesä-Jämillä

Heikko vai rohkea?

Viikonloppuna käytiin minilomalla Tallinnassa. Ulkoilukävelyä lähiöissä ja hyvää ruokaa halvalla + kassillinen kirjoja kotiin tuomisina.

Urheiluista piti pitää viikon tauko, vähän ulkoilin vaan. Pakkotauko johtui väsymyksestä. Ehkä juoksin liikaa. Kun parin lepopäivän jälkeen tuntui edelleen tosi huonolta, tajusin, että tässähän voi levätä viikon, eikä tapahdu mitään, kuten valmentaja vakuutti. Rentoutti, olin vaan ja lepäsin, ja kun oli tuo reissukin, niin ei tullut stressattua, että joko tänään kulkisi.

Viikon lepo tekee ihmeitä. Eilen kulki ja tänään kulki ennätysvauhtia.

Sitäpä vaan mietin, että olisihan ideaa joskus uskaltaa pitää viikon loma, reenikaudellakin. Nyt oli vähän pakko, mutta luulen, että sellaisesta voisi olla suunnitelmallisesti hyötyäkin. Levossa kunto nousee. Pääkin palautuu. Voi siinä silti saunalenkkeillä ja käydä vaikka uimahallissa, tehdä mitä huvittaa.

Mutta olisihan sellainen kauhian rohkeaa, sanoa nyt helmikuussa, että mullapa on nyt lepo- tai lomaviikko, en reenaa! Kaikki muuthan juoksee just sillä aikaa karkuun! Vaan kun ei se niin mene ihan niinkään... Silti ajatukseen sisältyy ajatus heikkoudesta, kuka nyt lomaa tarvitsee, sitä vartenhan on lokakuu.

Tätä lukiessa tuntuu varmaan typerältä, että miksipä ei voisi levätä viikkoa. Vaan annas olla kun se tilanne osuu omalle kohdalle, että nyt TÄYTYISI levätä. Ei se päätös taida monella syntyä tuosta vaan ilman omantunnon tuskia. Vaan rohkea se on joka silloin lepää, heikko kärsii sitten tyhmyyksistään, kun ei uskaltanut lomailla reeneistä. Loma on kyllä lusmu sanakin, lepo sen sijaan kuuluu urheilijan elämään, niinkös...

Sattui tätä kirjoittaessa silmään, että Bergmankin on juuri kirjoittanut lepoviikosta ja tiivistänyt hyvin, mitä se harjoitusohjelmassa käytännössä voi tarkoittaa.

Haaste

Fitlandian Venla haastoi vastailemaan ja kyselemään. Tässä tulee!

11 faktaa
1. Ärsyynnyn yhdyssanavirheistä.
2. Tykkään marjastuksesta.
3. Hiihdän vain perinteistä.
4. Otin influenssarokotteen.
5. Haluaisin oppia valokuvaamaan, mutta en jaksa nähdä opettelun vaivaa.
6. Luin viimeksi Juudas Puustisen kirjan Hiihtokilpailu.
7. Neulon luennoilla, että jaksan keskittyä.
8. Elokuvien alalla olen suorastaan hävettävän yleissivistymätön.
9. Olen aamuihminen.
10. Äitin tekemä lohikeitto on mun lempiruoka.
11. Odotan Lapin viikkoa ja joulua!

11 vastausta
1.     Mikä suunnistuksessa koukuttaa? Metsä, vaihtelevuus, se kuinka aina voi parantaa.
2.     Mitä muita lajeja harrastat/olet harrastanut? Ennen kuin aloitin suunnistuksen kävin yleisurheilu- ja hiihtokouluissa. Pelasin monta vuotta jalkapalloa.
3.     Onko sinulla suunnistukseen liittyviä tavoitteita ensi kaudelle? Mitä? EM- ja MM-kilpailut. Terveenä pysyminen ja nautiskelu.
4.     Missä maissa olet suunnistanut? Suomi, Ruotsi, Norja, Tanska, Skotlanti, Espanja, Portugali, Sveitsi, Itävalta, Ranska, Italia, Viro, Latvia, Liettua, Unkari, Uusi-Seelanti.
5.     Peukalo- vai levykompassi? peukku
6.     Mikä on lempparitreenisi? Kaikki missä kulkee! Pitkät lenkit hienoissa maisemissa, testijuoksut, kilpailunomaiset suunnistusharjoitukset, pitkät VK:t talvisilla maalaisteillä, hiihto Lapissa... mahdoton valita.
7.     Mikä on lempimaastosi? Maastotyyppi, paikkakunta tai jopa lempikartta? Tältä vuodelta jäi mieleen Utsjoen kupeessa sijaitseva pienipiirteinen tunturiylänkö. Yleisesti mieluisinta on nopeakulkuinen, mutta taidollisesti vaativa maasto.
8.     Onko sinulla joku erityistaito tai -kyky? Sukkien neulominen silmät kiinni.
9.     Mikä on lempikirjasi? Miksi? Tämäkin on mahdoton! Olisiko kuluneen vuoden kolmen kärki Haruki Murakamin Norwegian Wood, Täällä Pohjantähden alla ja Katri Lipsonin romaanit Kosmonautti ja Jäätelökauppias. Ja tietty Kjell Westön uusin Kangastus 38! Joskushan tulee jaettuja sijoja, niin kolmen kärkeen voi mahtua viisikin... 
10. Jos voisit lahjoittaa miljoonan jollekin taholle, mikä se olisi? Vaikkapa Suomen Luonnonsuojeluliitto.
11. Jos voisit asua missä tahansa, missä asuisit? Haluaisin asua jonkin aikaa Lapissa. Kaiken kattava vastaus voisi olla, että maalla.

Haaste lukijoille
Tarmo loppui listoihin ja haasteen viimeistä osaa, 11 kysymystä, ei nyt irtoa millään! Koska kovasti valitetaan pimeydestä ja synkkyydestä ja kaamosmasennuksesta, haastan kaikki halukkaat lukijat kertomaan marraskuun mukavuudesta. Itse nautin pimeyden rauhallisuudesta ja sitä paitsi juoksukelitkin ovat olleet oivalliset näin pitkälle talven kynnykselle. Positiivisia ajatuksia marraskuun loppuun!

Eilen tein niin ällön terveellisen porkkanakakun, että sitä voisi syödä vaikka ruuaksi. Mutta on hyvää! Ohje täältä:http://thegoodmorning.indiedays.com/2013/10/19/maailman-terveellisin-porkkanakakku/

 

On urheiltu :D

Iskä kaivoi vähän uutisarkistoja viikonloppuna. Kovaa menoa vuodelta 1998.

Juoksu maittaa

Lauantaina reippailtiin Uzben ja siskojen kanssa Nokian Pinsiön poluilla. Uusi reittejä, hienoja paikkoja ja sekoa seuraa eli parasta pitkää lenkkiä.

Juhon kanssa edellinen tavoite oli päästä kaikkien vammojen jälkeen yhteislenkille. Seuraavaksi yhteistavoitteeksi otetaan, että päästään vielä juoksemaan kovaakin, josko vaikka TeivoCupissa tai jossain uudenvuodenjuoksussa.

Kelit olisivat lokakuussa suosineet kyllä, mutta suunnistus ei ole tuon hengitysrajoitteisuuden takia houkutellut. Muutamana viimepäivänä happi on kuitenkin kulkenut mukavasti, joten rohkenin metsän puolelle kokeilemaan ja sainkin ihan kunnon VK-tehoisen reenin aikaan. Kyllä maittoi!

Muukkosen huikeaan kilometrispektaakkeliin ei akkojen määrillä ole asiaa, mutta viime viikolla kertyi kuitenkin marraskuun ratoksi oma juoksuviikkoennätys, 121 km. Vanhaa 117 km olikin sivuttu jo moneen kertaan. Uusi ennätys syntyi oikein helposti, sillä juoksu maittaa, sekä päälle että jalalle.

Jämin suunnistusmaraton

Jämin suunnistusmaraton (kuntosarjassa) jäi viikonloppuna väliin, joten kävin eilen tekemässä pitkän lenkin naisten radalla. Aamulla yhdeksältä oli vielä kylmä, metsässä oli vähän sumuista. Kahden tunnin aikana aurinko kirkasti maiseman ja oli jäkälämatolla oli ylimaallisen kaunista.

Juoksukin kulki: pitkästä aikaa alkaa tuntua helpolta, luonnolliselta, jopa kehittävältä. Jalka ei jumitu enää. Hengitysrajoitin on päällä vielä muutaman viikon, mutta kyllä marraskuussa riittää tekemistä PK-alueellakin.

Kausi 2013 päättyi avaruusmyrskyssä

Urheiluvuosi vaihtui harjoituspäiväkirjassa. Viimeisenä päivänä Garmin oli hurjassa vireessä. Kilometrit taittuivat sen mukaan 4min/km, vaikka hölkkäsin. Satelliittiyhteydenkin löytyminen kesti viikonloppuna tosi kauan. Selitys löytyi Aamulehdestä.

Kausi 2013, tiivistelmä

Kaudella 2013 sairaspäiviä kertyi nolla. Kuitenkin olin kauhean paljon puolikuntoisena: ensin elämäni pahin allergiakevät, sitten oikean jalan jumia ja lopulta syyskuussa sellainen nilkkalukko, että tuli juoksutauko ja SM-kisat jäivät väliin.

Muistelen mieluummin harvoja ilon hetkiä: maailmancupin osakilpailun 11. sija Uudessa-Seelannissa ja Euromeetingin keskimatkan 7. sija. Lisäksi toukokuun SM-viikonlopulle löytyi kulku viime tipassa astmalääkevaihdoksella. Muistan sen tunteen, kun yllättäen sain juosta niin ettei sattunut kurkkuun eikä keuhkoihin! Sprintissä olin seitsemäs ja erikoispitkällä toinen.

Kun koko vuodesta jäi sellainen kuva, että ei kulkenut ja yhtenäiset, hyvät, kehittävät harjoitusjaksot jäivät vähäisiksi, niin numeroita katsoessa saatetaan huomata määrien kuitenkin hiukan nousseen. Reilusti on varaa nostaa, kun pääsee täysikuntoisena tahkoamaan.

Kilometrejä 4350, josta juoksua/suunnistusta/vaellusta 3650 (viime kausi 3800/3100)

Tunteja 460 (438)

PK:n osuus 85%

Uusi urheiluvuosi, uusi harjoitus: nyt suuntaan Lukonmäkeen sauvarinteeseen. En ole ennen kokeillut.

Lujaa laatua - Lada!

Ensiautomme on tosiasia. Hän on Lada. Lujaa laatua.

Nyt on sitten vapautta mennä juoksemaan uusin paikkoihin ja vieraisiin metsiin.

Valitettavasti vain keuhkot eivät vaikuta olevan yhtä lujaa laatua. Marraskuussa tehtäviä testejä varten ovat astmalääkkeet tauolla kuukauden verran. Viikossa katosi suorituskyky. Kävin sen toteamassa Kotojärven ympärijuoksussa Pornaisissa, kauniin huurteisessa maalaismaisemassa. Odotin kovasti suunnistukauden jälkeisiä juoksukisoja, mutta viivalle taidan päästä vasta talven Teivo-cupeissa ja Pyynikin testijuoksuissa.

Toivottavasti ihan sauvakävelyksi ei mene, vaan pystyisin lääketauon aikana juoksemaankin. On turha suunnitella, pitää nauttia siitä, mitä tänään pystyy tekemään. Siinä on oppimista.

Vuoden kotileivonnainen löytynyt: proteiinipatukka

En meinaa päästä tässä tekstissä mitenkään alkuun, kun pää on sekaisin onnesta ja hehkutusfraaseista. Itse tekemällä saa parempaa: nyt on testattu, että tämä pätee myös proteiinipatukan kohdalla.

Maku on taivaallinen (ehkä se johtuu asiagolaisesta hunajasta?). Kaupan jäystettävistä patukoista saa pulittaa 1,70-3 euroa kappale, itse tehtyjä saa kokonaisen satsin samalla hinnalla. E-koodien määrään voi nollata valitsemalla ainekset. Itse käytin vaniljanmakuista proteiinijauhetta, mutta maustamatonta heraproteiinia käyttämällä voi halutessaan välttää nekin makeutusaineet. Ehkä seuraavan satsiin voisi laittaa cashewpähkinöitä tai muuta herkkua sekaan.

Leipomisvaihe kesti vaivaiset kolme minuuttia, sitten tunniksi jähmettymään. Säilyvät muutaman päivän, voi pakastaa.

Ohje löytyi täältä.

2,5 dl maapähkinävoita
8 rkl hunajaa 
reilu 3 dl heraproteiinia 
2,5 dl kaurahiutaleita

Mittaa maapähkinävoi ja hunaja kulhoon, kuumenna mikrossa pehmeäksi. Lisää loput ainekset ja sekoita tasaiseksi. Taputtele levyksi leivinpaperilla ja laita tunniksi jääkaappiin jähmettymään.

Reenaa. Nauti. Reenaa lisää.

Lavaronen ja Asiagon maastoissa

Italian leiri ja jo pari palautumispäivääkin takana. Leiri jakaantui osaltani kolmeen osioon.

1. Ensimmäiset harjoitukset, Lavarone

Intoa oli kuin kevätaikaan. Sellaista teettää kolmen viikon pakollinen juoksutauko! Ennen leiriä sain onneksi juostua ilman ongelmia viisi päivää, joten oli mukava lähteä reissuun. Passo Coen keskimatka 1700 metrin korkeudessa helli aisteja. Hengitettiin maastoa ja haukottiin happea.

2. Kaksi kilpailua, Lavarone

Mainittavia tuloksia ei saavutettu. Suuresti vaikutti, että keskimatkan aamuna kaikki ravinto luiskahti ruumiista läpi turhan nopeasti. Seuraavassa, sitä seuraavassa ja kaikissa reissuissa on herkkämahaisen muistettava tyytyä pulloveteen, vaikka kraanavesi olisikin juomakelpoista. Kokemus opettaa, mutta miksei se muka ollut tätä jo aiemmin opettanut... Keskimatkalla suunnistin välillä sujuvasti, mutta tyhjien lihaksien kylkeen otin pari isompaa koukkua.

Seuraavan päivän pitkälle matkalle oli tietysti vähän jännittävää lähteä edellisen päivän pohjakosketuksen jälkeen. Tummaa olikin. Päätin, että läpi mennään joka tapauksessa. Pitkiä kisoja olen joutunut keskeyttämään tänä vuonna pariin kertaan, ja nyt kun ei vaivannut jalka eikä hengityselimet, eikä enää mahakaan, niin ei ollut mitään syytä keskeyttääkään. Saavutukseksi jäi kuitenkin se läpimeno.

Kisasivut

3. Karstimaastoharjoitukset, Asiago

Kilpailuiden jälkeen muutettiin 30 kilometrin päähän Asiagoon. Vaikka matkaa oli vähän, maastot muuttuivat suuresti. Nautiskelin satumaisista metsistä. Lopussa alkoi jo väsy painaa ja viimeisissä reeneissä ei enää laikka haljennut.

Kiviä riitti.

Ensi vuoden MM-maastotyyppi siis katsastettu ongelmitta. Suurin ero Keski-Euroopan keskivertomaastoon oli vaaleanvihreän vihreys: se oli Italiassa hyvin juostavaa.

Kotonakin on mukavaa. Leppoisana sunnuntaipäivänä hölköttelin Pirkan hölkän loppukilometreillä kannustajana ja löysin lähisuolta karpaloita. Taivas oli kirkas ja aurinko lämmitti vielä mukavasti. Tänään aamulla tein trail running -harjoituksen, vitsi miten muodikasta! 

Junioreiden palkitsemisesta SM-kilpailuissa

Juniorisarjoissa on nyt kahdella kaudella jaettu sarjat vuoden välein entisen kahden vuoden sijaan. H/D19-sarjaa ei ole, eli kilpaillaan viidessä sarjassa.

Pitkällä ja keskimatkalla finaaliin pääsee karsinnan perusteella kussakin sarjassa 40, sprintissä 30 suunnistajaa. Jokaisessa sarjassa jaetaan mitalit ja plaketit kymmenelle parhaalle, eli joka neljäs ja sprintissä joka kolmas finalisti saa metallia kaulaan. (Joka neljännelle sitä on kyllä tarjolla naistenkin sarjassa, mutta siellä on mukana 15 ikäluokkaa + superveteraanit.)

Erikoispitkillä monessa juniorisarjassa oli alle 30 osallistujaa. Joissakin sarjoissa sai hävitä kärkeen 20 minuuttia (H18-sarjassa 27 min!) ja plakettia pukkasi silti. Aikuisten sarjoissakin sai hävitä vartin, mutta kilpailuaika on pidempi.

Jokaisessa henkilökohtaisessa SM-kilpailussa on siis jaossa junioreille yhteensä sata (100!) mitalia/plakettia. Henkilökohtaisia SM-kilpailuja käydään kauden aikana viisi. Viestissä juniorisarjat ovat kahden vuoden välein eli sarjoja on kuusi. Eilen viestissä jaettiin mitaleja ja plaketteja kymmenelle parhaalle joukkueelle eli yhteensä 180 suunnistajalle! D20-sarjassa jäi yksi joukkue ilman plakettia, H20-sarjassa peräti kuusi.

Lieneekö ajateltu, että on mukavaa, kun useampi saa palkinnon? Ehkä SM-plaketti kannustaa jatkamaan harrastusta? 15-vuotiaatkin ovat kuitenkin jo ajattelevia ihmisiä. Hyvä mieli ei välttämättä tule metallilätkästä, vaan hyvästä suorituksesta. Nyt plaketeille ja jopa mitaleille yltää huonollakin suorituksella.

Fyysisesti kova ehtii pummata aika paljon ja saa silti palkinnoksi suorituksesta plaketin. Heikkokuntoinen saa suurenkin fyysisen eron anteeksi löytämällä liput suoraan. Suunnistusliiton tavoite on helpottaa nuorien nousua aikuisten sarjaan. Sarjojen lisääminen ei ainakaan ole siihen hyvä keino. Kilpailun taso laskee, eikä nuori välttämättä koko juniorisarja-aikanaan tajua, millainen fysiikka tai taito vaaditaan huipulle pääsemiseksi. Palkintoja kun saa SM-kilpailuista joka tapauksessa.

Tässä tekstissä ei ole tarkoitus kritisoida yhtäkään juniorisuunnistajaa tai heidän suorituksiaan, vaan kilpaurheilupoliittista suuntausta, jossa kaikilla nuorilla pitää olla koko ajan hauskaa.

Suunnitelma B

Jalka ei ehtinyt elpyä viikonlopun SM-rientoihin, vaikka parempaan päin onkin mennyt. Vaan niin se näyttää syyskuukin kuluvan, vaikka ei kisoissa kävisikään. Sisältöä elämään on tuonut suunnitelma B.

Torstaina soitti Zetod Helsingissä. Mun uus lemppari!

Perjantaina kävin virolaisen lastenkirjallisuuden seminaarissa Viron suurlähetystössä ja viikonlopun kirjoitan juttuja siitä, SM-kisoista ja sunnuntaina Kangasalan kirjakahvilasta. Pyöräilen vähän ja kaipa pääsen jo juoksemaankin. Teen päärynä-nougatpiirakan, katson lentopalloa ja jumppaan jalan Italia-kuntoon. Lähtö on jo keskiviikkona!

(Vai onkohan leiribudjetti jo käytetty? Jalan tutkimuksiin ja hoitoon on mennyt nyt 839 e. Leijonanosa siitä tietysti on ne magneettikuvat, jotka otettiin kun aluksi oireet viittasivat rasitusmurtumaan. Terveenä pysyminen on edullista.)

Innostuin

Tein Hevoskuuri plussalle juttusarjan Japanin maratonkulttuurista. Innostuin lueskelemaan aiheesta kaikenlaista. Hurahti pari päivää siinä. Se on kovin hauska tunne, kun jostakin kovasti innostuu. Toivottavasti ensi vuonna löytyy sellainen graduaihekin, josta tekee mieli lukea lisää ja lisää, enemmän kuin kirjoitushomman puolesta olisi tarvis. Sellaista opiskelun pitäisi olla!

Tällä hetkellä kaikkein eniten innostuisin kyllä tuon jalan salamyhkäisen kiputilan paranemisesta. Aika aikaansa kutakin, sanotaan, mutta olisi tulehdus saanut siirtyä jo teille tietämättömille, eikä vain jänteen toiseen päähän. Fysioterapeutti avasi nilkasta lukon isolla pamauksella ja se auttoi pariksi päiväksi. Eilen sama kohta kipeytyi kuitenkin uudestaan pelkästä kävelystä.

Jämi21

Sunnuntaina jo kävin kokeilemassa juoksua, mutta vielä ei ollut aika... Tulehduskohta ei kuitenkaan ole enää kipeä. Jämillä en kuitenkaan kokeillut vaan kävin vähän kirjoittelemassa juttuja ja katsomassa maailmanmenoa. Kovaa on.

Kausi ei olekaan ohi

Menin eGamesiin, tulin viidenneksi ja jalka tuli kipeäksi. Seuraavana päivänä jalkapöytään sattui niin paljon, ettei voinut kävellä, niin oli maanantaina aamullakin. Menin lääkäriin, lääkäri sanoi: voipi olla kuutioluun rasitusmurtuma. Jo maanantaina jalka tuntui kuitenkin paremmalta. Keskiviikkona kuvattiin. Torstaina lääkäri soitti, että kyse on jänteen ja/tai kiinnityskohdan tulehduksesta. Turvotusta vain näkyi.

Jes! Pessimisti ei pety. Olin nimittäin ehtinyt mielessäni jo haudata koko kauden SM-kisoineen ja Italian leireineen. Nyt menee todennäköisesti ohi vain SM-pitkä. Jalka on jo parempi, mutta ehkä viikko juoksutaukoa tarvitaan.

Pitkä matka on mun lempimatka, mutta aikuisten sarjan SM-historia näyttää vähän samalta kuin Yömiehen yöhistoria konsanaan. (Joskin nyt kun katson niin onhan se päässyt kuitenkin starttaamaan:)

2009: Mykoplasmasta palautumista. SM-pitkän finaalipäivänä 2x4x80m kevyesti hermoston palauttamiseksi.

2010: 20. +15.26. Virheitä kolme minuuttia.

2011: Sairastin jotain mykoplasman jälkeisen ja homekämpässä asumisen sekaista hengitystieinfektiota ja väsymystilaa.

2012: Hylsy karsinnassa. Jätin rastin väliin. Finaalipäivänä tein pitkän lenkin Hervannan perämetsissä.

2013: Jalkavamma. Jämi21 talkoisiin.

Henkisestä latauksesta

Luin Haruki Murakamin Mistä puhun kun puhun juoksemisesta. Kirjailijaherra sanoi, että juostessa oppii koko ajan uutta itsestään. Hyvin sanottu.

Tällä viikolla opin jotain henkisen latauksen osuudesta. Tiistaina juostiin AV-ryhmien 5000 metrin ratatesti. Edellisten päivien harjoittelu oli suunniteltu sen mukaan. Perjantaina oli surkean heikko olo, lauantaina kulki kevyesti Visuveden hiekkateillä. Sunnuntain pikkukova (VK1 20min) sujui rennosti, vauhti taisi olla taas vähän parempaa kuin aiemmin. Maanantaina verkka, etureidet oli vähän kipeät, mutta otin oikein kevyesti ja odotin oikein kovasti tiistaita.

Tuli tiistai, kävin aamulenkin. Mietin syömiset, nukuin päikkärit. En pystynyt keskittymään kirjastohistorian oppikirjaan, kun mielessä pyörivät vain kilometrivauhdit ja odotin niin kovasti iltaa. Startti olisi klo 18.20, 17.00 puin varusteet päälle ja 17.20 lähdin hissuksiin hölkkäilemään, halusin verrytellä kunnolla. Klo 17.55 tulin Hervannan kentälle ja siellä oli pelkkiä jalkapalloilijoita. Tajusin heti, että olen väärässä paikassa väärään aikaan, koska 3000 metrin testin piti alkaa jo tasalta ja muutenkin vitosen juoksijoita olisi näkynyt spurttailemassa ja vessajonossa. Epäuskoisena pyrähtelin pari kertaa takakaarteessa ja mietin mitä teen. Juoksenko yksin? Jos aika onkin vasta tunnin päästä?

Juoksin kotiin. Kello 18.12 olin ruudun ääressä katsomassa reenikuvausta. Paikka olikin Ratinan urheilukenttä. Aina oli juostu Hervannassa. Voi kuulla, mutta ei kuunnella, voi nähdä ja lukea ymmärtämättä. Olin niin keskittynyt juoksuun, ettei tullut mieleenkään, että se voisi olla jossain muualla.

Soitin valmentajalle ja sillä hetkellä tuli itkut! Olin niin odottanut ja miettinyt ja keskittynyt ja valmistautunut. Sinä iltana en saanut aikaiseksi mitään. Katsoin telkkaria. Prisma-dokumentin tyhmässä testissä kokeiltiin voiko kuukaudessa tulla huippujalkapalloilijaksi. Eikö sitä tiedetty kokeilematta?

Keskiviikon suunnistusharjoituksessa olin edelleen aika tyhjä. Jalat olivat yhtä väsyneet kuin jos olisin sen 5000 metriä oikeasti juossut. Mutta suunnistustehtävät olivat niin vaikeita, ettei siellä olisi paljon ollut väliä kuka on juossut alle 18 ja kuka 20+!

Niin ja se Murakamin kirja oli vähän pettymys. Ehkä siinä oli liian paljon itsestään selvää ja tuttua. Kirjallisuudesta olen kiinnostunut, mutta kun halusin lukea juoksemisesta, tuntuivat laajat romaanin kirjoittamisen pohdinnat olevan väärässä paikassa. Tai sitten juoksemisesta puhuminen tarkoittaa koko elämästä puhumista, niinhän se on. Henkistä puolta kirjassa kylläkin kuvattiin mielenkiintoisin esimerkein. Kirjailija juoksi sadan kilometrin kilpailun ja eikä hän koskaan kävellyt.

Lauantaina on suunnistuskilpailu! Siihen kerkiää vielä latailla akut uudestaan. Pikkupolkulenkki peilityynen Suolijärven ympäri ja pari aamulenkkiä vielä... Lauantain kannalta oli hyvä, että vitonen jäi väliin, kun etu/sivureidet olivat jo valmiiksi kipeät.

Testijuoksuja

Euromeetingin ja muiden kesän reissujen jälkeen on ollut ihanaa olla kotona. Perusharjoittelu on sujunut hyvin ja hengitysongelmia on selvitelty toiveikkuutta herättävästi. Vedin kaksi testijuoksua, jotka menivät ihan hyvin. Ainahan sitä tietysti toivoo kehittyneensä vielä enemmän...

Pirkkalan (yö)hölkän jälkeisenä päivänä kävin kellottamassa yksikseni reitin aikaan 21.08. Kisassa juosseelle pronssi-Venlalle jäin 15 s, ehkä sen verran olisi saanut kisatilanteessa irti.

Lauantaina SK järjesti Kangasalan Sanomien kanssa puolimaratonin ja kympin kisan Kangasalan keskustasta. Juoksin 10,4 km reitin aikaan 39.46. Vaativalla reitillä se oli ihan tyydyttävä aika: oli pirun tuulista, loivia nousuja ja 15 kpl 90 asteen käännöksiä. Seitsemään kilometriin asti kulki mukavasti, mutta siitä alkaneessa loivassa nousussa tipuin miesten letkasta ja loppu oli tosi vaikeaa yksin juostessa, vauhti tippui ja olipa väänätmistä. Kivaa oli juosta pitkästä aikaa kisassa. Ensi vuonna järjestetään uudestaan!

Kuva: Mikko Heikkinen

Syksyn Kankanpään reitille laitetaan tavoitteeksi sitten 37 min.

Euromiitinki, osa 3

Iltaevästys italialaisessa

Aamulenkki kanaalin varrella

Ilo keuhko- ja kulkuasioiden kääntymisestä aurinkoisempaan suuntaan oli vähän ennenaikainen, sillä Euromeetingin päättänyt pitkä matka päättyi minun osaltani keskeytykseen jo viiden rastin jälkeen. Kahden ensimmäisen kisan jälkeen olo oli hyvä, mutta heti pitkän kisan alusta tiesin, ettei kaikki ole kunnossa. Kurkkua ja keuhkoputkea alkoi puristaa ja menin ihan hapoille jo alussa. Vartin jälkeen meni kävelyksi. Keuhkot eivät palautuneet edellisistä starteista. Vielä maanantainakin kevyellä lenkillä teki mieli haukkoa henkeä oikein syvään.

Toisaalta eihän se ilo ennenaikainen ollut, vaan se oli juuri niissä päivissä, kun kaikki sujui!  Turha olisikaan ollut murehtia tulevia. Nyt tietysti vähän mietityttää, miten lääkitys saadaan kuntoon, mutta positiivisesti ajatellen nyt pystyy ainakin vetämään yhden startin kerrallaan toimivalla kropalla.

Vuoden 2015 MM-kisojen keskus on Invernessissä. Katsasteltiin maastoja muutamassa harjoituksessa ennen kisoja. Päällimmäisenä jäi mieleen, että pohja on erittäin raskasta. Taidollisesti tarjolla on pohjoismaalaisille perussettiä.

Euromiitinki, osat 1-2

Muutaman reenipäivän jälkeen päästiin Skotlannissa kisailemaan. Pitkästä aikaa saatoin oikein odottaa startteja, kun ei ole mitään fyysisiä haittoja. Skotlannin päivittäiset sateet hellivät astmaatikkoa. On helppoa keskittyä ja olen osannut lähteä startteihin ajattelematta tuloslistaa, keskittyen vain tekemään mahdollisimman hyvän suorituksen. Pienten vaivojen kanssa se ei ollut ollenkaan helppoa!

Sprintissä ei tullut maaston suhteen yllätyksiä. Koko ajan piti olla hereillä. Soramonttualueelle tullessa en hahmottanut heti aluetta ja 12. rastille tuli 10s virhe. Ilman sprinttiharjoittelua en kummempaa tulosta odottanutkaan: täytyisi tähän lajiin panostaa enemmän, jos haluaisi kärkisijoille, mutta mieli vetää metsään.
Sijoitus 15., +1.11 Karolin Ohlssonille. Tulokset täällä.

Keskimatkan maastosta oli harvinaisen niukasti tietoa tarjolla ennen kisapaikalle menoa. Verryttelyssä tuntui huonolta, mutta kisassa kulki sittenkin. Kolmelle ensimmäiselle rastille tulin huonosti ja niissä menetin varmaan yhteensä 30s. Sen jälkeen meni sujuvammin, pyöreissä rastipisteissä piti vähän käännellä päätä, että osui aivan suoraan lipulle. Teknisesti helpolla keskarilla erot olivat naisissakin pienet.
Sijoitus 7., +52 Alva Olssonille. Tuloksiin tästä.

Postikorttimaisemista

Suunnistuharjoitus tapahtui Utsjoen kyljessä mielettömän kauniissa tunturikoivikossa, mikä sopivasti vähensi näkyvyyttä ja lisäsi vaativuutta. Pohja oli nopeaa ja Silvennois-Asikais-Keskinarkaus-trion kartta kohdillaan. Kesän paras maasto!

Kirjallisia harjoitteita II: Maaninkavaara

10 km, tyttö, Maaninkavaara ja palautusevääksi Marie-keksi.

 

Koulua ei kylältä löytynyt: täytyykö alkaa epäillä, ettei kaikki kirjoissa painettu olekaan totta? Eikä ollut kylmä talvikaan, mutta muuten oli kova meininki ;)

Lisää aiheesta: Miika Nousiainen: Maaninkavaara

Kirjallisia harjoitteita I: Havukka-ahon ajattelija

Kainuun viikon pitkä lenkki tehtiin Sinisellä polulla Kuhmossa Konsta Pylkkäsen jalanjäljillä. Havukka-ahon ajattelijan lopuksi Pylkkänen taivaltaa maistereiden kanssa kompassisuunnalla suoraan länteen Lentuan rannasta Kontiomäen asemalle. Tähän kohtaan sattuu retkeilyreitti Sininen polku, joka tosin käsittää vain alun Pylkkäsen kulkemasta reitistä.

 Neljä kilometriä kuljettiin upeassa harjumaisemassa. Hyväkulkuinen polku oli harjun päällä ja molemmin puolin oli koko ajan soita ja pieniä järviä. Pylkkänen ja maisterit olivat eniten kiinnostuneita soista, joten ehkä ne kulkivat harjun juuressa suon reunoja pitkin. Matkalla he laskivat näkemänsä ja kuulemansa eläimet, samoin jäljet. Niin mekin:

hyttynen (100)

sudenkorento (5)

kärpänen (n. 15)

paarma (3)

käpytikka (1)

teeri (3, vai oliko ne pyymetsoja!?)

maisteri näki lisäksi sammakon (1)

Harjuketjun päätteeksi kierrettiin järvi huonokulkuisemmassa korvessa ja kokoon saatiin kahden tunnin lenkura. Pylkkänen ja maisterit taivalsivat kolme päivää, meillä sen sijaan oli kiire seuraamaan MM-finaalia, joten onneksi ei jouduttu Kuoliaaksi-Naurattajan torpalle.

Paljonko sitten vaihteli maiseman laatu, tuo metsän havuinen jättiläistalja? Paljon ja vähän. Vähän siinä mielessä, että kangasta seurasi suo ja suota kangas. Mutta tarkasti ottaen yksityiskohtia ja vivahduksia suorastaan vilisi. Metsiköitä, noita suuren puukansan eräänlaisia kyläkuntia nähtiin kaikenasteisia. Nuorta ja yritteliään vihreää taimistoa, vaurasta, miehuusiän saavuttanutta pylväikköä ja vanhoja, ränsistyneitä ryhmiä maahan sortumassa.