Ruotsiin!

Harjoituskausi jatkuu huomenna Ruotsin länsirannikolla SK:n jytkyjengin kanssa. Kieppasin matkalla Tampereen kautta kirjoittamassa viimeisen opintosuorituksen ja täydensin varustusta Noname Storella.

Hihatonta paitaa ei taida valitettavasti tällä leirillä tulla tarvis, sillä paikallinen uudisasukas tviittasi eilen hieman kalseammista sääolosuhteista lähiseudulla. Mutta mehän mennään Ruotsin puolelle ja siellä on kaikki aina sjukt härligt. Toivottavasti olisi sitten lihaksetkin. Jänne on parantunut jo luotettavaan kuntoon, mutta juntturaa pukkaa pakaraan ja lonkankoukistaajaan.

Uusia viron sanoja olen tänä talvena oppinut valitettavasti käytännön kautta. Pakarat on puusad tai tuharad, jänne on kõõlus ja tulehdus on põletik. Pohje on säär. Säärelle ei oikein ole omaa sanaa, vaikka voi sekin joskus olla säär.

Hieroja muistutti, että urheilija on kuin ralliauto: koko ajan pitää huoltaa jotain paikkaa. Välillä meinaa hermo loppua, mutta sitten jo pian muistaa, että urheilu on juuri sitä mitä haluan eniten tehdä.

Jäätävä viikonloppu

Lauantaina tutkimusmatkailtiin Virossa posottamalla Ladalla 50 kilometriä viivasuoraa moottoritietä itään. Siinä kohdassa tien pohjoispuolella sijaitsee Lahemaan kansallispuisto.

Hypättiin Ladasta ja tallattiin polkua kolme tuntia. Takatalviko se oli vai oltiinko jo niin lähellä Venäjää, että sieltä tuntui kylmä henkäys luissa ja ytimissä, mutta kylmä tosiaan oli.

Reitin alussa oli komeaa lampien täplittämää suomaastoa.

Sunnuntaina suunnistettiin Laagrissa. Oli taas jäätävän kylmä, maasto oli jäätävää pusikkoa ja väsytti. En ollut tajunnutkaan, miten paljon jalkapohjan pikkulihakset vaikuttavat epätasaisessa maastossa juoksemiseen, mutta nyt kun ne olivat aivan jumissa, niin sen kyllä huomasi. Lopuksi kaatua mätkähdin mahalleni ja kompassi meni säpäleiksi. Radasta jäi puolet kiertämättä. Hyvillä mielin kuitenkin porskutetaan kohti kisakautta, sillä kaikki muut viikon harjoitustunnit menivät ihan hyvin ja jänne ei ole kiukutellut.

Ennen viikonloppuna alkavaa Ruotsin leiriä olen ollut hierontakuurilla. Kevään korvalla löysin lopulta Tallinnasta hyvän hierojan Priit Tenisten, joka on myös fysioterapeutti. Espanjan ja Ruotsin leirien väliin varasin puolentoista viikon ajalle kolme hoitokertaa, jotta saisin vielä kuriin viimeisenkin vaivan eli toisen jalan jumiutumisen maksimivauhtisissa reeneissä ja kisoissa. Juoksu sujuu jo ihan hyvin, mutta kilpailuihin on kiva mennä silloin, kun kaikki on kunnossa. Vähän aikaa vielä, niin eiköhän sitten niin sanotusti ala oleen!

Parhautta

Viikon parhaaseen päivään ei sittenkään tarvittu Espanjan aurinkoa ja hiekkarantaa. Se oli sunnuntai Kangasalla.

Lähdin yhdeksältä puolipitkälle lenkille. Oli kirkas auringonpaiste ja kirpeä aamupakkanen. Juoksin lempireitin maaseudun hiekkateillä peltojen ja metsäsaarekkeiden maisemissa. Jalat oli kevyet. Kulki ja hymyilytti. Oli kivaa juosta tuttuja teitä, oli kaunista ja hiljaista. Pateettista, mutta muualla asuessa on sittenkin kiva palata kotimaisemiin.

Kotona <3 Äiti <3 laittoi ruuan valmiiksi pöytään, eikä mitä tahansa ruokaa, vaan uunilohta ja uunijuureksia. Koko päivän tuli penkkiurheilua. Suomalaiset ei pärjänneet. Vaikka kovat tulokset on urheilijalle kiva juttu, voi yhtä hyvä urheilupäivä olla kotipäivä, kun kaikki sujuu.

Erittäin hyvä ystävä soitti ja kertoi, mitä kuuluu oikeasti. Toinen erittäin hyvä ystävä tuli penkkiurheilemaan, kun itse en urheilu-uutispäivitystöiltä ehtinyt tapaamaan muualla. Niin tämä oli työpäiväkin!

Illalla vielä pyöräilyä Selinin selostamana, sitä ei Eurosport Virossa tarjoile.

Juoksu on alkanut sujua nopeasti tauon jälkeen. Nyt vaan tarkkana kylmien kevätkelien kanssa, niistä jänne ei tykkää yhtikäs...

Alicanten auringossa

10 päivää etelän auringossa nautiskeltu. Maisemat ja seura oli kohdallaan.

Leiri meni vähän varman päälle ottaessa, kun juoksukilometrejä ei lähtiessä ollut paljon takana. Päivä päivältä jalka tuntui kuitenkin paremmalta. Kun ei nyt vaan ärtyisi enää pohjoisen kylmässä uudestaan!

Leirillä tapahtui myös kisakauden avaus. Lauantaina juostiin pitkä matka ja sprintti, sunnuntaina lyhyt keskimatka takaa-ajona. Tulokset olivat tauon jälkeen ihan tyydyttäviä: pystyin maajoukkuenaisten vauhtiin. Huono jalka on mennyt hapottavasta vauhdista aivan paaliin ja se rajoitti menoa vielä lauantaina. Sprintti meni vähän huonosti, mutta muuten suunnistin hyvin ja se olikin tärkeintä.

Keskimatkan rata oli varsin simppeliä suunnistusta. Pitkä matka tarjoili enemmän haasteita.

Tässä vielä muutama kuva maanantain "palauttavalta" vaellukselta.

Tallinnan kaupunginosalenkki 2/8: Nõmme

Nõmmelle lähtiessä alkutunnelma oli riehakas, olihan tämä ensimmäinen pitkä jalkalenkki sitten tammikuun alun. Ihan täyspitkää en uskaltanut, ja 17 kilometristä asfalttipätkät menin kävellen.

Kauheasti Nõmmella ei tarvitse asfalttia juosta. Mäntymetsän sekaan rakennetulla laajalla omakotialueella on laajat piennaralueet ja mikä Nõmmella on vielä parempaa, siihen kuuluu suuri metsä asuinalueen eteläpuolella. Sunnuntaina suuntasin luontopolun ja suomaaston sijaan Männikun puolelle mäntykankaalle. Metsässä on neuvostoaikaisia armeijan harjoitusalueen kaivauksia ja raunioita.

Lenkkinähtävyyksistä teki vielä vaikuttavamman edellisenä iltana nähty uusi virolainen elokuva 1944. Toisen maailmansodan aikana Virossa oli toisena vuonna virhe kuulua saksalaisten tai venäläisten puolelle ja seuraavana vuonna oli kamalaa, jos oli ollut edellisenä vuonna toisella puolella. Perhe saattoi olla Siperiassa ja miehet taistelivat toisiaan vastaan Virossa. Toisen kavaltamalla saattoi pelastaa oman nahkansa. Suomalaiset tietää näistä ajoista älyttömän vähän, vaikka niistä ei ole kauan ja kaikki tapahtui niin lähellä.

Lenkillä teki kovasti mieli tietää, mitä Männikun metsässä on aikanaan tapahtunut. Tiiliset rakennukset on poltettu ja pienellä alueella on palanut laajemminkin. Voi olla, että se on ollut vain harjoitusalue tai sitten siellä on taisteltu toisen maailmansodan aikana.

Vanhalla sotajoukkoalueella reenattiin lauantainakin, kun Full Speed No Mistakes juostiin Astangun maastossa. Nilkka kesti tunnin radan hyvin, mutta oikein huolellinen pitää vielä olla. Tätä kirjoittelen jo Alicanten lämmössä ja luotan, että lämpö hoitaa loput.