Olen nyt päässyt jalkalenkkeilemään kahden viikon ajan.
Tiistaina juoksin ensimmäisen kerran 6 km putkeen, kävelykevennyksellä olin
kyllä tehnyt jo kympin lenkkejä.
Keskiviikkona menin sitten ekan kerran pikkupoluille, matkaa
tuli 8 km, josta juoksin ehkä 5 km, kun sitten alkoi pistää. Jalkojen puolesta
meni tosi hyvin ja lähdin illalla vielä saunalenkille.
Saunalenkillä tuli vastaan neljä punaista Pyrinnön
pirulaista, jotka sanoivat, että tuolta mennään ja juttelivat mukavia ja niin
minäkin menin ja saunalenkistä tuli kymppi. Yhteensä siis 18 km jaloittelua.
Tiistaina ekan kerran 6 km, keskiviikkona 18 km. Onhan se
todella tyhmää näin perjantaina ajatellen, mutta siinä hetkessä kaikki tuntui niin
hyvältä!
Torstaina oli nilkka turvoksissa, mutta se ei ole
vaarallista, vaan ihan luonnollista rasitusta lisättäessä. Mieluummin kuitenkin
juoksen jatkossa joka päivä vähän ja vähitellen enemmän. Nyt jouduin takaisin
altaaseen.
Viime talvena, kun kaikki sujui, olivat juoksu, hiihto ja
suunnistus ainoat harjoittelulta tuntuneet lajit. Onko vesijuoksusta mitään
hyötyä! Tulee siinä ainakin tehtyä käsilläkin jotain ja nälkäkin tulee. Enemmän
hyötyä, kuin niille vanhemmille, jotka tuovat lapsensa uintiharjoituksiin
Hervannan uimahalliin ja istuvat itse kaiteen takana räpläämässä kännykkää,
mitä ihmettä, miksei ne tulee itse uimaan tai tee lenkkiä sillä aikaa...
Nyt meni sivupolulle, mutta huomenna taidan päästä jo
kokonaan pois polulta reippailemaan lumiseen metsään. Kun koko syksyn kestänyt
maltti ratkesi heti juoksun alkaessa sujua, piti valmentajakin ottaa hätäpuhelulla
mukaan kuvioihin ja nyt on marraskuun tavoite selvä: liikkua paljon ja saa
kävelläkin, mutta sattua ei saa enää vahinkoja eikä nilkkaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti