Jüriöön palkintopalli jäi vielä valloittamatta. Neljän
osuuden jälkeen oli edustamani OK Ilves vielä piikkipaikalla, ja ankkurikin
tuli maaliin ensimmäisenä. Dramatiikka alkoi vasta tuuletusten jälkeen, kun
selvisi, että ankkuri oli käynyt väärällä hajontarastilla...
Itse juoksin neljännen osuuden. Menin rauhallisesti, kun en
ole yösuunnistusta viime vuosina paljon harrastellut. Rastit löytyivät
kuitenkin ihan hyvin. Kommentit kuultavissa urheilu-uutisissa! Jos ei viron kielestä saakaan
selvää, niin ainakin voi nauttia Lembitu Kuusen klassisen tunteikkaasta
urheilu-uutisäänestä. Ja nouskilaiset voi katsoa, että edelleen on Kraasin
posket lommolla.
Sunnuntaina samassa maastossa käytiin keskimatkan kilpailu. Osallistujia
ei ollut kuin kuusi. Olin vähän väsynyt yön kisasta. Nilkka pyörähti yökisassa,
mutta teippaamalla se kesti hyvin juoksua. Kisassa tuli kuitenkin vähän
lusmuiltua ja otin kaikki polkukiertovalinnat, mutta rastit löytyivät sentään suoraan.
Kisan jälkeen kipeän nilkan saattoi upottaa jääkylmään lähdepohjaiseen lampeen
(joka oli syntynyt nelipäisen lohen kyynelistä sen itkiessä morsiamensa perään),
jonka kirkkaassa vedessä uiskenteli paljon sammakoita.
Kisamaasto oli supikkoalueella välillä ihan
viidakkoseikkailua, niin paljon oli suurta runkoa poikittain. Alue oli
jonkinasteista luonnonsuojelualuetta, joten kaatuneita puita ei korjata pois. Siitä
tuli mieleen, ettei tavallisella nykyihmisellä ole käsitystä siitä, millainen
olisi luonnontilainen metsä. Joka paikassa on ojitettu tai hakattu tai
harvennettu 150 vuoden aikana, tai vähintään sitten on vedetty retkeilyreitti
tai auton ääni kuuluu jostain suunnasta. Olisi tosi jännittävää päästä vanhaan
koskemattomaan metsään, missä olisi oikeasti isoja puita ja kaikkia eri sammalia!
Menipä luontofiilistelyksi, mutta oli tosiaan ihanaa päästä
pitkästä aikaa muuallekin Viroon kuin Tallinnan kävelymatkavyöhykkeelle
satamasta katsoen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti