Näin totesi ruokakuntakumppanini J-V venkoiltuani viisi
päivää väsymyksen kourissa. Espanjan leirin jälkeen kävi samalla tavalla kuin
Uuden-Seelannin: kotiin tultuani harjoittelin kevyesti ja sujui ihan hyvin,
mutta viikon päästä iski kova väsy. Valmentaja määräsi hoitokeinoksi lepoa, hyvää kirjallisuutta ja kevytlenkkeilyä.
- Ehkä toi on vähän tollanen henkinen rupsahdus, ehdotti
J-V.
- No eikä oo! Tekee joka päivä mieli lenkille.
Paitsi oikein väsyneenä ei kyllä tehnyt. Ehkä ei ollut
henkisestä väsymyksestä kyse, mutta tuli mietittyä, miksi sellainen ei ole
harjoitteluhommassa oikein hyväksyttyä. Henkinen väsymys ilmentää laiskuutta ja
motivaation puutetta, ainakin urheilijan mielessä. Toisaalta jos ei huvita niin
yleensä siihen on syy, usein kai juuri fyysinen väsymys. Välillä tuntuu
turhalta erottaa fyysisen ja psyykkisen alueita, kun ne niin kiinteästi
vaikuttavat toisiinsa.
Välillä piti nauraa itselleen, kun en meinannut malttaa
pysyä poissa lenkkipolulta, mutta sen sijaan on erittäin helppoa neuvoa
vierestä, kun J-V:tä väsyttää. Lepäät tänään ja huomenna kulkee! Ei yksi päivä
mitään ratkaise. Omalla kohdalla sitä vaan on niin mahdottoman paljon vaikeampi
ymmärtää.
Viikon päivät piti ottaa sitten oikein kevyesti, mutta ei se
välttämättä huonoa tehnyt. Hermo kyllä meinasi mennä muutamaan kertaan. Nyt
tuntuu jo paremmalta ja ainakin on jalat terävinä lepäilyn ja kevyiden lenkkien
jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti