Sunnuntaina säästelin jalkoja ja tein kevyen pitkän lenkin pyöräillen. Pirkanmaalla oli Taidesuunnistus-tapahtuma ja valitsin kohteeksi Tuula Herrasen keramiikkapajan Pälkäneellä. Sieltä löytyi puhuttelevia seinäkelloja, joilla olisi ollut hyvä mitata eroa kärkeen viikonlopun pitkän matkan kilpailussa.
Kilpailukausi jatkui FinnSpringissä, jossa kaikista
sössimismahdollisuuksista käytin vaihtoehtoon ”juosta tietä väärään suuntaan”
kolme ylimääräistä minuuttia. Lisäksi tein pari väsymyskaarrosta, joita ei
tiukassa kilpailussa sallita ja ero kärkeen oli ruma +8:30.
Aika nyrpeä ilme. |
Alkukevään tuloksellisista pettymyksistä huolimatta uskon
olevani samassa kunnossa kuin ennenkin. Kunto testataan vappupäivänä, kun
osallistun samaan juoksukilpailuun kuin tasan vuosi sitten.
Pyöräilylenkillä sain kiinni ajatuksen, jolla hieman hivellä
kolhiintunutta itseluottamusta. Kunto [fyysinen sellainen] ei ole huonompi kuin ennenkään, vaan
kilpailu on koventunut. Nyt tulee vaikea kohta: miten perustella mututuntuma naisten sarjan tason laajenemisesta?
Palasin neljän vuoden taakse, kun samat kevätkisat toimivat
EM-näyttökilpailuina ja pääsin joukkueeseen samalla (tai jopa vähempien harjoitusvuosien
vuoksi heikommalla) kunnolla.
Neljä vuotta sitten pitkän matkan katsastuksen 22. sijoittunut
hävisi kärkeen 14 minuuttia, vaikka kisan voittajan aika oli 5 min lyhyempi
kuin nyt. Nyt siis minun aikaeroni oli tuolla sijalla 8:30. Siljarastien keskimatkalla
esimerkiksi sijan 10 saavuttaakseen sai tänä vuonna hävitä puolitoista
minuuttia vähemmän kuin vuonna 2012.
Tuolloin sekä keskimatkan että pitkän matkan
katsastuskilpailun voitti Minna Kauppi reilulla voittomarginaalilla. Rantanen
on sen jälkeen saavuttanut kaksi henkilökohtaista MM-mitalia ja Kinni ison
kasan SM-mitaleita ja kovia kansainvälisiä tuloksia. Oletan, että he olisivat
lähempänä kilpaurheilevaa Kauppia nyt kuin neljä vuotta sitten ja siksi
aikatappion vertaaminen uusiin kärkinaisiin on ainakin melkein relevanttia.
Merja jaksaa polkea. |
Aikaerojen vertailudataa tason laajenemisesta ja kilpailun
kiristymisestä voi hakea myös SM-kisojen viimeisenä A-finaaliin päässeen erosta erän nopeimpaan. Kahden vuoden otantaan voi osua iso sattuma, joten kaivoin mukaan vielä satunnaiset vuodet 2006 ja 2009. Tulos on, että ainakin viime vuonna sai hävitä vähemmän kuin koskaan ennen.
PITKÄ | KESKI | |
2006 | 7:16‒11:18 | 2:48‒4:14 |
2009 | 9:02‒11:02 | 3:20‒4:35 |
2012 | 9:00‒12:27 | 3:47‒5:10 |
2015 | 5:56‒6:55 | 2:45‒3:38 |
Neljä vuotta sitten katsastuksissa edelläni olleista
nimistä ei ole lopettanut kukaan muu kuin Kauppi, mutta takaa on tullut paljon
uusia nimiä, jotka suunnistavat koko ajan lähemmäksi kärkeä. Neljä vuotta sitten
Marika Teini, Sari Anttonen, Miia Niittynen, Sanni Kivelä ja Tuulia Viberg olivat
kaukana kärjestä ja Anna Haataja oli juuri käynyt rippikoulun. Kärjen tasoa arvioimatta ainakin välittömästi sen takana kilpailun taso on koventunut.
Haatajakin jaksaa polkea. |
Siistiä! Suomen naisten on pakko kehittyä pysyäkseen mukana
omassa vauhdissaan. Eihän siitä voi tulla kuin hyvää jälkeä.
Tutkimuksen lopuksi merkitään aina jatkotutkimusmahdollisuudet. Niitä ovat seuraavat kysymykset: Miksi kansallinen taso on laajentunut? Näkyykö kansallisen tason laajeneminen kansainvälisenä menestyksenä?
Kinni menee joka vuosi kovempaa. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti