Tuloskatsaus: Kilpailu on koventunut

Sunnuntaina säästelin jalkoja ja tein kevyen pitkän lenkin pyöräillen. Pirkanmaalla oli Taidesuunnistus-tapahtuma ja valitsin kohteeksi Tuula Herrasen keramiikkapajan Pälkäneellä. Sieltä löytyi puhuttelevia seinäkelloja, joilla olisi ollut hyvä mitata eroa kärkeen viikonlopun pitkän matkan kilpailussa.

Kilpailukausi jatkui FinnSpringissä, jossa kaikista sössimismahdollisuuksista käytin vaihtoehtoon ”juosta tietä väärään suuntaan” kolme ylimääräistä minuuttia. Lisäksi tein pari väsymyskaarrosta, joita ei tiukassa kilpailussa sallita ja ero kärkeen oli ruma +8:30.

Aika nyrpeä ilme.

Alkukevään tuloksellisista pettymyksistä huolimatta uskon olevani samassa kunnossa kuin ennenkin. Kunto testataan vappupäivänä, kun osallistun samaan juoksukilpailuun kuin tasan vuosi sitten.

Pyöräilylenkillä sain kiinni ajatuksen, jolla hieman hivellä kolhiintunutta itseluottamusta. Kunto [fyysinen sellainen] ei ole huonompi kuin ennenkään, vaan kilpailu on koventunut. Nyt tulee vaikea kohta: miten perustella mututuntuma naisten sarjan tason laajenemisesta?

Palasin neljän vuoden taakse, kun samat kevätkisat toimivat EM-näyttökilpailuina ja pääsin joukkueeseen samalla (tai jopa vähempien harjoitusvuosien vuoksi heikommalla) kunnolla.

Neljä vuotta sitten pitkän matkan katsastuksen 22. sijoittunut hävisi kärkeen 14 minuuttia, vaikka kisan voittajan aika oli 5 min lyhyempi kuin nyt. Nyt siis minun aikaeroni oli tuolla sijalla 8:30. Siljarastien keskimatkalla esimerkiksi sijan 10 saavuttaakseen sai tänä vuonna hävitä puolitoista minuuttia vähemmän kuin vuonna 2012.

Tuolloin sekä keskimatkan että pitkän matkan katsastuskilpailun voitti Minna Kauppi reilulla voittomarginaalilla. Rantanen on sen jälkeen saavuttanut kaksi henkilökohtaista MM-mitalia ja Kinni ison kasan SM-mitaleita ja kovia kansainvälisiä tuloksia. Oletan, että he olisivat lähempänä kilpaurheilevaa Kauppia nyt kuin neljä vuotta sitten ja siksi aikatappion vertaaminen uusiin kärkinaisiin on ainakin melkein relevanttia.

Merja jaksaa polkea.

Aikaerojen vertailudataa tason laajenemisesta ja kilpailun kiristymisestä voi hakea myös SM-kisojen viimeisenä A-finaaliin päässeen erosta erän nopeimpaan. Kahden vuoden otantaan voi osua iso sattuma, joten kaivoin mukaan vielä satunnaiset vuodet 2006 ja 2009. Tulos on, että ainakin viime vuonna sai hävitä vähemmän kuin koskaan ennen.

	PITKÄ	KESKI
2006	7:16‒11:18	2:48‒4:14
2009	9:02‒11:02	3:20‒4:35
2012	9:00‒12:27	3:47‒5:10
2015	5:56‒6:55	2:45‒3:38

Neljä vuotta sitten katsastuksissa edelläni olleista nimistä ei ole lopettanut kukaan muu kuin Kauppi, mutta takaa on tullut paljon uusia nimiä, jotka suunnistavat koko ajan lähemmäksi kärkeä. Neljä vuotta sitten Marika Teini, Sari Anttonen, Miia Niittynen, Sanni Kivelä ja Tuulia Viberg olivat kaukana kärjestä ja Anna Haataja oli juuri käynyt rippikoulun. Kärjen tasoa arvioimatta ainakin välittömästi sen takana kilpailun taso on koventunut.

Haatajakin jaksaa polkea.

Siistiä! Suomen naisten on pakko kehittyä pysyäkseen mukana omassa vauhdissaan. Eihän siitä voi tulla kuin hyvää jälkeä.

Tutkimuksen lopuksi merkitään aina jatkotutkimusmahdollisuudet. Niitä ovat seuraavat kysymykset: Miksi kansallinen taso on laajentunut? Näkyykö kansallisen tason laajeneminen kansainvälisenä menestyksenä?

Kinni menee joka vuosi kovempaa.