Menoa

Meinasin ensin jotta laitan otsikoksi ”järjetöntä menoa”. Tänään väsyneenä tuntuu että onkin, mutta sydän sanoo, että ei ole järjetöntä.

Palasin eilen kahden viikon reissulta Kuopiosta, Vuokatista ja Kiilopään hiihtoviikolta. Torstaina Suomen kautta Portugaliin nelipäiväiseen Portugal O Meetingiin kilpailemaan. Iski niin hirmuinen etelänkuume ja suunnistusnälkä, että pakko oli sinne päästä.

Pohdin etelänleirin plussia ja miinuksia joulukuussa. Päätin, että ei ole välttämätöntä lähteä, mutta voi pimeys ja mustuus ja kuraiset polut… Sairastuminen on riski ilmastonvaihdoksessa ja matkustellessa. D-vitamiinin puutos ja synkkyys ovat riski leveysasteella 59 talvehtiessa.

Viime vuoden kestänyt kamppailu takajalan hermopinteen kanssa opetti sen, että silloin on mentävä kun pystyy! Ei voi aina ajatella elävänsä ja tekevänsä huomenna tai keväällä! 

Talven olen harjoitellut koko ajan tunteen mukaan. Tunne on ollut aikalailla hyvä ja on tuntunut, että osaan nyt rytmittää harjoittelua itsekin niin, että koko ajan sujuu tasaisen varmasti. Nuorempana tein niin että mahdollisimman paljon tänään ja sitten oli pakko levätä. Neljän vuoden puhelointi Ekin kanssa on opettanut malttia tässä asiassa.

Kaksi viikkoa sitten Tallinnassa oli enemmän lunta kuin Suomessa. Palatessa oli kevät. Ei yhtään lunta ja linnut laulaa. Sellainen päivä on 1. helmikuuta 2016.