Yllätin itseni ja innostuin sprintistä. Tai en vielä myönnä,
että se välttämättä olisi nimenomaan sprinttisuunnistus, joka eilen illalla
aiheutti kuplivaa onnea. Pikemminkin se oli tunne ja mahdollisuus juosta kovaa
ilman huonoja tuntemuksia ensimmäistä kertaa Jukolan jälkeen.
Edellisen sprintin juoksin tammikuussa ja sen jälkeen kovat
vedot asfaltilla tai ylipäätään tiellä ovat olleet pannassa, koska siinä jalka
menee kaikista pahimmin paaliin. Nyt uskalsin ilmoittautua mukaan ja hyvää
juoksua on takana nyt pari viikkoa putkeen vain yhdellä pakkolepopäivällä.
Sprintti käytiin Tallinnan eläintarhassa. Tein kolmannelle
rastille yli minuutin virheen. Mutta positiiviset asiat lasketaan nyt ja ne
olivat kulku ja melko hyvä sujuvuus tuota pummia lukuunottamatta. Kävi kuin Minna Kaupille, sijoitus oli kuudes, mutta mieli iloinen, että sain edes yrittää. Seuraavaan kisaan taitaa olla kuukausi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti