Pronssi ja Erkki

SM-pronssia keskimatkalta! Luhalahden kisat oli melkein kuin kotikisat, vaikka en koskaan ole Ikaalisissa asunutkaan. Mutta mieheni on Nouskissa, puolet yhteistyökumppaneista eli Ikaalisten Matkatoimisto on sieltä ja sitten vielä isoisoisä ja valmentaja.

Isoisoisä nimeltä Juho Ojala jakoi todennäköisesti sata vuotta sitten postin valmentajan isälle. Valmentajan isän pojan nimi on Erkki ja hän alkoi valmentajakseni neljä vuotta sitten. Silloin Erkki sanoi, että 2015 tulee SM-mitali Ikaalisten keskimatkalta ja sitten se tuli.

Minä ja Erkki

Erkki on pitkäjänteisin ihminen, jonka tiedän. Neljässä vuodessa on ehtinyt tapahtua muun muassa kamala allergiakevät, musta nilkka, nilkkaleikkaus ja viime talvi, jolloin soitin ehkä 43 kertaa puhelun, että en pystykään tänään tekemään suunniteltua reeniä. Erkki ei ikinä ikinä ikinä sanonut, että tästä ei tule mitään. Jos joku reeni tai kisa menee huonosti, sillä ei ole mitään väliä. Sillä on, mitä on tapahtunut neljän vuoden aikana. Tuloksissa tapahtunut tarkoittaa esimerkiksi viiden minuutin parannusta kympin testijuoksussa tai sijoituksissa nousua SM-keskimatkan kasista kolmoseksi.

Helmikuussa jänne oli tulehtunut enkä harjoitellut käytännössä ollenkaan, mutta Erkki tiesi, että silti voi päästä kevääksi kuntoon. Vielä tänä keväänä ei ole tullut sitä tunnetta, että kaikki kulkee ja sujuu, että olisi oikein tosi hyvässä kunnossa. Mutta perustaso on noussut joka vuosi kaikista ongelmista huolimatta ja niinhän se pitää ollakin, että perussuoritus riittää korkealle, eikä tarvitse tehdä huippuonnistumista. SM-keskimatkalla tein melkein kaksi minuuttia virhettä...

Virheiden karsimiseksi tarvitaan paineistettua harjoitusta. Maajoukkueessa pääsee tekemään kovia harjoituksia, kun paikalla on maan kärki, mutta minä en ole ollut ryhmässä talenttivuosien jälkeen. Naisilla on onneksi aina se hyvä tilanne, että sparraukseen voi käyttää miehiä. Kuluneen kevään parhaat, kovimmat ja jännittävimmät reenit on tehty jytkyjengin kanssa. Louhosteltiin kallioperää Espanjassa ja Ruotsissa. Tack så mycket!

Kevään kovimmat sparrarit louhostelemassa

Tiomila

Kangasala SK:n naisten joukkueen sijoitus Tiomilassa oli 69. Aivan muuta odotettiin. Isosti plussaa oli oikeastaan vain Evelyn upea aloitusosuus! Vaikka neito oli aivan hapoilla jo lähtiessään, kiri hän vaihtoon kolmantena.

Hyvä Evely!

Pelottavat maastot

Kaikissa maastoissa voi kompastua juurakkoon tai kaatua kivikkoon tai tulla karhu vastaan, mutta jos maastosta varoitellaan etukäteen vielä erikseen, niin saadaan vähän ekstrajännitystä.

Ranskan MM-leirillä oli reikiä kalliossa. Pohjois-Italiassa lääkäri pelotteli, että peikkometsässä on myös kauheita reikiä. Molemmista selvittiin. Joensuun MM-reenimaastoissa kävin onneksi ennen kuin Thierry ja sveitsiläiset näkivät karhuja.

Espanjassa oli toukkametsä. Santa Polan männikön vallanneet mäntypistiäismäiset toukat olivat tuhonneet laajoja alueita. Jos osui toukkapussiin, sai punaista kutisevaa ihottumaa. Poluillakin meni toukkaletkoja, jotka olivat muuttomatkalla uuteen puuhun.

Eilen menin ensimmäistä kertaa Tallinnan iltarasteille. Ne järjestettiin kaupungin itäpuolella Rebalassa vanhalla kaivosalueella. Ennakkoon varoitettiin, että parkkipaikka sijaitsee 10 m syvän kalliojyrkänteen päällä, jonka reunalle meneminen aiheuttaa sortumisvaaran. Jee.

Maasto oli jyrkkien rotkojen jakama ja monin paikoin rotko oli täynnä vettä. Sitten varoitettiin vielä sillanrakennusharjoituksessa tehdystä esteestä, jonka kohdalla loppui kielitaitokin, mutta joka tapauksessa siitä piti jokaisen itseään suunnistajana pitävän yli pääsemän tai sitten pitää harjoitella lisää. Se ei sattunut mun radalle.

Tapahtumapaikalla oli tiheä sumu ja jättimäisiä korppeja. Aavemaista.

Mutta metsässä oli hauskaa ja maasto oli sellaista lehtikuusimetsä ja nurmikkopohjaista lehtimetsää, missä en ole koskaan suunnistanut. Iltarastit on iso tapahtuma täälläkin, tänään 11 erilaista rataa kiersi 550 suunnistajaa. Tallinnan keskustasta olisi päässyt bussikuljetuksella.

Hapoti hap ilveskisoissa

Viljandi-järven ympärijuoksun jälkeen Lada-retkueemme osallistui lauantaina ja sunnuntaina Ilves3-suunnistuskisojen kahdelle viimeiselle etapille. Huh happoa! Kova viikonloppu tuntuu vielä keskiviikkonakin, mutta ei kait enää huomenna sentään.

Jo perjantaina hapotti ja vielä oli kaksi kisaa edessä.

 Lauantain Unikülan maasto vastaa vuoden 2017 MM-maastoja. Mieleen jäi, että kaikki pystyvihreät olisi ollut hyvä kiertää. Taisi tosin olla väsyneet jalat perjantaista: lyönti loppui aika tarkalleen niissä kohdissa, missä kartalla on ensimmäinen vihreä pystyviiva.

 Sunnuntain kisa oli 20 km Tartosta sijaitsevassa Vooremäen hiihtokeskuksessa, seudun ainoalla mäellä. Tulipahan polkastua!

ILVES3 tulokset

Jalat katossa superkompensaatiota odotellen. Ensi viikonloppuna mennään taas! Ohjelmaa on, mutta kun kaikki on hyvin, niin osaapa siitä nauttiakin huonon vuoden jälkeen.

Fiiliksissä Viljandi järve jooksusta

Virossa vappua vietetään juosten. Viljandi-järven ympärijuoksuun osallistui 3200 juoksijaa. Kisan erikoisuus on, että kolmea väliaikaporttia lukuunottamatta reitillä saa juosta missä vain. Itse juoksin sijan 150 paikkeilla ja siinä letka valitsi koko ajan saman reitin, mutta taaempana tulleet kaverit kertoivat, että välillä notkoja ja soita kierrettäessä letka jakaantui kolmeenkin eri suuntaan. Suurta eroa reitin pituudessa ei voi tulla, koska järvi on kuitenkin kierrettävä ja väliaikaporteista juostava: meidän porukan juostu matka vaihtelu 11,6-11,85 km välillä.

Kannattaa katsoa videot, Suomessa ei näin suurta maastojuoksua ole!

Reitti oli tosiaan kunnon maastojuoksua: vähän asfalttia alussa ja lopussa, mutta muuten nurmikkoa, hiekkatietä, multaista peltoa, ojan ylitys, kurainen suo ja pari täpäkkää nousuakin. Päivä oli aurinkoinen ja tunnelma korkealla. Eka nousu oli puolentoista kilometrin kohdalla:

Omalta osalta hienointa oli, että tiejuoksussa pinteeseen mennyt hermo ei vaivannut ja jalka toimi hyvin. Viidestä kahdeksanteen kilometriin vähän meinasi jumittaa alaselästä tai pakaroista ja pisti kyljestä, mutta loppu meni taas hyvin. Aika oli 46:49 ja sillä irtosi naisten sarjassa yhdeksäs sija. Se oli omantasoinen juoksu. Viron naiset juoksivat Viron maastomestaruudesta ja suunnistajista Annika Rihma otti pronssia.

Reitillä oli koko ajan kannustusta. Rollaattoriukko oli täyttänyt tyhjän viinapullon kivillä ja kolisutteli pihan kulmalla, tien varsi oli täynnä autoja ja nuorten orkesteri oli jakaantunut useampaan kohtaan reitin varrelle rytmiä lyömään. Kurapellolle oli tullut mummo pyörällä huutamaan.

Minä en osunut videopätkiin, mutta Juho vilahtelee kestävyysurheilu.fi:n hihattomassa mustassa juoksupaidassa 40. sijan paikkeilla.

Tulokset