Ohakune taakse jäi. Viimeisenä päivänä ehdittiin vielä katsastaa suuret nähtävyydet: ajettiin Juhon kanssa ylös Ruapehu-vuorelle ja käytiin maailman isoimmalla porkkanalla.
Yleensä lempparireenit pitkät lenkit on jotenkin jääneet
paitsioon, oikeastaan vasta tänään tuli ensimmäinen kunnollinen ja
hyväntuntuinen 20 km lenkki. Majoituksen isäntä Darren kaipasi motivaatiota
juoksureeneihin ja ehti viimein mukaan lenkille. Oli tosi hauskaa juosta yhdessä,
Darren kertoi vaikka mitä metsistä, linnuista ja vanhasta rautatiestä. Sen edellinen työ oli kuunnella kiiwien ääntelyä kansallispuistossa, puistonvartijana ilmeisesti.
Ohakunen hiljaisuudessa oli ajatonta. Yhtenä päivänä Darren väitti, että on lauantai ja hetken jo uskoinkin. Yritin varmistaa majoituskaverilta, mutta viikon oleskelun jälkeen hän ei tiennyt mikä päivä on. On jännä tuo ajankulu, kymmenen päivää eristyksissä tuntuu pieneltä ikuisuudelta.
Iltapäivällä ajeltiin tänne Palmerston Northiin. Pari kertaa
kartan kanssa ja sitten onkin jo kisat. Parin väsypäivän jälkeen (maltoin
keventää!) kulkee taas kepeästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti