Sininen on mun lempiväri, mutta ei sekään joka paikkaan
sovi.
Sen jälkeen kun kirjotin ihanista päivistä vein
rogaining-rastin väärään paikkaan, iski flunssa, leikkasin mekon takakappaleen
väärällä kaavalla, tietokoneeseen iski virus (pelkäsin et kahden kuukauden työt häviää ja oon tallentanut tikullekin viruksen) ja kaiken huipuksi eilen pyörähti
nilkka lenkillä. Toivoisin vähän vähemmän mustavalkoista elämää, sellaista tavallista.
Taikauskoinen sanoisi, ettei edellisessä postauksessa
mainitunlaista onnenpäivien ketjua saa mainita ääneen tai se katkeaa, tai
vähintäänkin pitäisi koputtaa puuta maininnan tehdessään, mitä en tehnyt ja
siitä tai muusta tähtien asennosta johtuen: kesäflunssa iski, ja vaikka
muutamalla pakollisella lepopäivällä ei pitkässä juoksussa liene suurtakaan
vaikutusta harjoittelun ja elämän kokonaiskuvaan, niin harmittaahan se silti,
vaikka harmitusta potiessaan voi toisaalta kasvattaa motivaatiota vaikkapa erinomaisilla
urheilukirjoilla, joiden valioluokkaan kuuluu ehdottomasti Jean Echenozin Emil
Zatopekista kertova romaani Pitkä juoksu. Siinä oli ihmeellinen juoksija.
"Emilin tyyli ei ole
saavuttanut täydellisyyttä eikä varmaan saavuta sitä koskaan, mutta hän tietää
että siihen puoleen hänellä ei ole aikaa paneutua: liian monta hukkatuntia
kestävyyden ja voimien lisäämisen kustannuksella. Joten vaikka hänen juoksunsa
ei liiemmin hivele silmää, hän tyytyy jatkamaan niin, koska se sopii hänelle
parhaiten ja uuvuttaa häntä vähiten, siinä kaikki."
"Kaikkien harjoitustekniikoiden
periaatteisiin kuuluu sekin, että rasituksen intensiivisyys on pidettävä
alhaisempana kuin kilpailussa: valmistauduttaessa on syytä säästää voimia
tosikoetusta varten. Emil ajattelee päinvastoin eli että on treenattava
mahdollisimman rankasti, lisättävä jatkuvasti kivuliaita harjoituksia, jotta
kilpailu tuntuisi niiden jälkeen helpommalta.
Hänen mielestään
kaikki muut tekniikat näyttävät laiminlyövän myös tahdonvoiman karaisun
hyväksymällä vauhdin hiljentämisen silloin kun juoksija huomaa hyytyvänsä. Emil
on täysin eri mieltä. Jos hän tuntee uupumusta, jos hän havaitsee pienimmänkin
merkin uhkaavasta hidastumisesta, hän yrittää kiristää tahtia kaikin voimin.
Tässä suhteessa hän on sikäli onnekas, että hän pitää kivun tunteesta."
Lauantaina oli sukujuhlat, joissa syötiin maukasta
rosvopaistia ja (Mirja) voitti pihapelit. Telkkarissa Venla ja Mäksä oli
kuudensia!
Sunnuntaina mentiin kihloihin ja kerättiin kesän ekat
mustikat.
Tiistaina sisko pääsi Turun oikeustieteelliseen, vanhemmat
sai tietää kihloista, Minna voitti ja Merja ja Saila ja Hannu oli loistavia,
onneaaa!!! Illalla syötiin ihanaisessa 2h+k:ssa.
Keskiviikkona sain aamupalaksi pannkookeja ja tein
testijuoksuennätyksen.
Torstaina supermotivoivaa pitkän matkan seurantaa. Venla on
supernainen!
Lauantaina vedin (pääosin) suunnistuspää edellä
Tampere-suunnistuksessa ja illalla oli kihlajaisgrillaukset Visuvedellä
molempain vanhempain läsnäollessa.
Silloin kun tapahtuu pelkkää perussettiä menevät päivät hitaasti,
mutta viikot nopeasti. Tässä viime viikon kotireenejä Kainuusta toipuessa.
Olisin varmaan juossut enemmänkin, mutta valmentaja ei onneksi antanut. Ennen
vanhaan kun itsekseni harjoitin sitä kolme päivää täysiä kaksi päivää ihan
puhki -rytmitystä.
MA: Aamulenkki ja hieronta
TI: 47min + 48min. Hallilasta aamulla ja Kangasalan harjussa
illalla.
Niin hiostavaa ukkoskeliä pukkaa, ettei lenkillä kulje ja ei tee
mieli syödä muuta kuin tomaattia ja jäätelöä. Parempi kuitenkin tämä fyysinen
hiostus kuin Kainuussa itse itselleni aiheuttama henkinen hiostus.
Esimerkiksi tässä kolmannessa osakilpailussa oli hitusen
alkuvaikeuksia.
Takaa-ajossa ryssin reitinvalinnan.
Eikä se homma nyt muutenkaan ihan paketissa ollut. Aivot on
vähän sellaisessa onpa ihanaa reenata tilassa.
Kisoja mukavampaa on valitettavasti muistella Hiidenportin
maisemia, lapinkoiran lenkitystä, hirvipihviä, souturetkiä, 4h saunomista ja
uimista ja kavereiden juttuja. Muutaman hetken pelasti myös Thomas Mannin
huikea teos Taikavuori.
