Lihaskestävyysleiri

Kangasala SK:n pääsiäisleiri järjestettiin Viron lumisimmassa paikassa.

Hyvät olisi olleet hiihtoladut. Mutta reippahasti suunnistettiin.

Ensimmäisessä harjoituksessa olin vielä innoissani: edellisestä suunnistusharjoituksesta oli jo muutama viikko, joten oli kivaa päästä kartan kanssa metsään. Toisena lenkkinä vein heijastimia hienoon maastoon. Kolmas harjoitus oli leirikisa, jossa sain polkea hyvän lähtöpaikan ansiosta valmista uraa.

Kun menin neljännen kerran hankeen puolentoista vuorokauden sisällä, alkoi jo vähän tympiä. Viides harjoitus meni kävelyvaellukseksi. Piti oikein miettiä, mitä ihmettä täällä teen, onko tämä kivaa. Totesin, että nautin metsässä olemisesta. Päätin, etten tänä keväänä juokse enää missään missä näkyy valkoista.

Kehittikö? Ehkä lihaskestävyyttä. Tuntui keskikropassa kolmen päivän jälkeen.

Eräs legendaarinen hiihtolenkki

Hiihtäjä: Siskonmies 25 v., aloittanut hiihtoharrastuksen joulukuussa. Takana 450 km, joista 200 km samalla viikolla Ylläksellä.

Sunnuntain pitkä lenkki: 79 km. Tarkoitus tosin oli hiihtää 30 km.

Aamulla hän voitelee taitavasti suksensa liukkaiksi ja nauttii rauhassa aamupalansa. Mökin muut asukkaat lähtevät ladulle, eikä kenellekään tunnu olevan selvää, mihin mies suuntaa tänään. Toiset sanovat kuullensa, että Aurinkotuvalle, toiset tietävät hänen suunnitelleen Pyhätunturin kiertoa.

Toivottavasti tuo Pyhäjärven jäällä menevä latu on auki, hän pohtii aamupalapöydässä latukarttaa katsellessaan. Kymmenen jälkeen hän suuntaa kohti Kotamajaa. Pitkästä noususta huolimatta hän saapuu majalle, 7 km kohdalle ajassa 31 min. Kyllä kulkee. Keskinopeusmittarin lukema hellii mieltä.

Hyvä on hiihtäjän hiihdellä, kun hanki on hohtava alla, kun taivas kirkasna kaareutuu...

Kotamajalta on mukava lasku, sitten Pyhätunturin takalatua kohti Pyhäjärveä. Järvi ei itse asiassa koskaan tule vastaan. Tulee latukahvila, jota hän ei osannut odottaakaan. Mutta ihmekös tuo, kartta on nimittäin yli kymmenen vuotta vanha, ehkä on avattu uusi kahvila. Risteyksestä hän jatkaa suuntaan, jossa lukee ”Aakenuksen kierto”. Jaha, tuli vähän lisäkilometrejä tälle päivälle. No ei se mitään, mukava kulku ja kaunis ilma.

Seuraava kyltti on kahdeksan kilometrin jälkeen ja siinä lukee ”Levi 12,5”. O ou. Nyt taisi tulla väärä suunta ja 16 km lisälenkki. Ei muuta kuin takaisin. Hän saapuu uudestaan kahvilalle, jonka kohdalla kartassa on autiotuvan merkki. Kilometrejä on jo mukavasti takana (29) ja 2,5 litran juomarepun sisältö on keventynyt. Hän menee kahvilaan, mutta pankkikortti ei kelpaa.

Mie annan tilinumeron, maksat sitten kotona. Ja hiihtäjä saa syödäksensä. Pääseekö tuosta Aakenuksen yli? Aakenuksen yli!? Ei tietenkään, ei siellä ole mennyt latua kymmeneen vuoteen, kun siitä tuli puistoalue. Mikä kartta siulla oikein on? Onpa vanha, mie viskaan sen takkaan!

Hiihtäjä saa pitää repaleisen karttansa ja lähtee taittamaan kotimatkaa Aakenuksen ympäri kohti Äkäslompoloa. Totovaaraan on 9 km. Kahden kilometrin päässä lukee ”Totovaara 10,4”. Tällä kertaa hän onneksi uskoo itseään ja kyseessä on vanhan reitin kyltti, joka on jäänyt poistamatta, kun uudet kyltit on asetettu paikalleen. Sen sijaan ennen risteyksissä seisseet latukartat kyllä on poistettu, jotta kansantalous saisi edes jostain katetta lama-aikana ja ihmiset ostaisivat latukarttoja.

Jaa ei Aakenukselle menekään latua. No meenpä ympäri sitten.

Aakenuksen ylitys vaatii pitkän nousun nousemisen. Kuolemanpelko nostaa hiihtäjän adrenaliinitasoa sen verran, että nousu sujuu kevyesti. Jaksankohan kotiin? Kerran elämässään hän on hiihtänyt 50 km, nyt on toinen samanlainen täynnä, mutta kotiin on vielä melkein kolmekymppiä.

Hän ylittää tunturin ja lykkii menemään tuntureiden välillä, soiden täplittämässä maastossa. Moneenko lienee Latvamaja auki, hän kysyy vastaantulijoilta. Neljään on auki. Aikaa on 28 minuuttia ja matkaa melkein viisi kilometriä, eväät on syöty.

Hän ehtii, mutta pankkikortti ei kelpaa. Onneksi Kesängin keitaalle on lyhyt matka, mutta silti tekee mieli kysyä vastaantulijalta juomaa. Kesänkijärven päässä kotiinkin olisi enää kuusi kilometriä. Urheilujuoma ja munkki, aaaaaah!!!

Mökille hän saapuu puoli kuudeksi, samaan aikaan kun Johannes Bö juhlii maailmanmestaruutta.

(Suunnistajat ovat tähän mennessä jo arvanneet, että tämä mies ei harrasta suunnistusta. Kaksi päivää ennen hän itse asiassa sanoi minulle ladulla, ettei ole oikeastaan kiinnostunut kartoista, Maija kyllä tietää, mihin mennään.)

Olin hiihtoalppinisti

Eilen olin maratonhiihtäjä, tänään hiihtoalppinisti!

Seurakavereiden Antin ja Minnan kanssa tapasimme Ylläksellä hiihtoalppinisti Joonas Kortelaisen, joka järjesti meille välineet hiihtoalppinismikokeiluun.

Joonas Kortelainen säätää siteet kohdalleen.

Suksiin kiinnitettiin nousukarvat, joiden avulla tosi jyrkkääkin rinnettä on mahdollista nousta suorin suksin. Olimme aamulla varmoja, että tänään on niin jäistä, etteivät nousukarvat varmasti pidä, mutta nepä käyvät joka keliin ja jäisessäkin rinteessä oli seinäpito.

Sitten vaan huipulle!

Ei tarvii hissilippua, kun kiipeää ite.

Hiihtoalppinismiin tarkoitetuissa suksissa siteen saa kannasta auki nousun ajaksi ja kiinni laskuun. Samoin monon voi lukita jäykäksi tai vapauttaa niin, että nilkka pääsee liikkumaan. Maastohiihtomaista ponnistusta sillä ei kuitenkaan pysty tekemään, mutta varsinkin päivän ensimmäinen nousu oli niin jyrkkä, että eipä olisi ollut tarviskaan.

Huipulla irrotetaan nousukarvat ja lasketaan alas. En ollut ikinä lasketellut ja elämäni ensimmäiseksi rinteeksi sattui melkomoisen jäinen mäki, mutta tavoite täyttyi ja pääsin alas polvien nivelsiteet edelleen ehjinä.  Jos olisin ehkä nousuissa vielä pärjännytkin, niin kyllä Antti olisi tässä kohdassa karannut SK:n seuranmestaruuskilpailussa tavoittamattomiin.

Alhaalla taas nousukarvat kiinni ja kohti Ylläksen laen mastoa. Toinen lasku meni jo paljon paremmin. Kortelainen ehti rauhallisessa nousutahdissa kertoa paljon lajista ja varusteista.

Nousukarvat ovat mohairia ja kiinnittyvät kestoliimapinnalla.

 Hauskaa oli. Tuli energinen olo. Huomasin, etten ole pitkään aikaan kokeillut mitään ihan uutta urheilupuolella.

Suunnistuksessa jokainen maasto ja rata on uusi, juoksulenkillä voi juosta eri reitin tai eripituisia vetoja ja hiihtämään pääsee harvoin. Siinä on tuntunut olevan ihan tarpeeksi vaihtelevaa ohjelmaa, mutta joskus tai ehkä jopa useammin voisi heittäytyä viihteelle ja kokeilla jotain näin mukavaa.

Illalla aion olla juoksija ja ensi viikolla suunnistaja.

Kellostapuli ja Kesänki olivat tänään niin pikkuisia!

Ainahan voi toivoa hyviä numeroita

Jokaisessa kovassa reenissä toivon juoksevani kovempaa kuin edellisessä. Numeroiden tuijottaminen menee joskus ehkä liiallisuuksiin, mutta toisaalta sitä palkitsevampaa on, kun kilometrit maistuvat ja kello tykkää.

10 km nousujohteisesti aerobisen kynnyksen ja VK1-alueen sykkeillä on ollut talven perusharjoitus, sitä on ollut helppo seurata. 10 km jälkeen olen sitten välillä kiihdyttänyt lyhyesti ja kovaa tai pidempään ja hitaammin tai joskus vaan jättänyt siihen kymppiinkin.

Portugalin reissun jälkeen sairastuin ja aiemmin pakotti oikean jalan jumiutuminen välillä pitämään suunnittelemattomia lepopäiviä, mutta kokonaisuus ratkaisee ja vaikka huonoina päivinä kaikki ja kokonaisuuskin tuntuvat olevan huonosti, niin kuitenkin lienen saanut pidettyä talviharjoittelun rakentavassa tasapainossa. Olen tehnyt paljon hyviä harjoituksia.

Kahden viikon Ylläksen jaksosta on nyt reilu puolet takana ja tänään juoksin tutun mäkitestin: 3,0 km nousu Nilivaaran risteyksestä Y1-parkkipaikan P-kyltille jalkakäytävää pitkin. Olen sen juossut viime talvena kahdesti ja kesällä kerran. Standardiin kuuluu juosta alle 20 min VK1-sykkeellä. Tänään meni aikaa 14:55. Talviennätys on 14:52 ja kesäennätys 14:05.

Tänään jäin kolme sekuntia tammikuun 2015 ajasta. Ainahan voi toivoa parempaa ja ennätystä. 20 tunnin reeniviikon jälkeen tuo oli kuitenkin ok, kutsuttakoon sitä vaikka ”20 h reeniviikon päätteiseksi ennätykseksi”, koska viimeksi oli alla paljon kevyempi jakso. Oikeastaan yllätyin, miten hyvin suorituskyky toimi määräviikon jälkeen. Viikon tavoite olikin pysyä sellaisissa rajoissa, että pystyn nyt maanantaina tämän testin juoksemaan. Taktisesti juoksu oli huonoin noista neljästä: jännitys purkautui kovana alkuvauhtina ja happo oli läsnä jo 1 km jälkeen. Ei näihin totu koskaan! Aamulla teki pahaa, kun tiesi mitä on edessä.

Viimeisen viiden päivän aikana leirin tavoite on pitää harjoitusmäärä ja varsinkin teho aisoissa niin, että ensi viikkoa ei tarvitse kotona viettää levossa. Siksi kehon kuunteleminen on tärkeä taito. Sitä se on kyllä kaikille muillekin kuin urheilijoille! Sisko opetti taitoja: