Junioreiden palkitsemisesta SM-kilpailuissa

Juniorisarjoissa on nyt kahdella kaudella jaettu sarjat vuoden välein entisen kahden vuoden sijaan. H/D19-sarjaa ei ole, eli kilpaillaan viidessä sarjassa.

Pitkällä ja keskimatkalla finaaliin pääsee karsinnan perusteella kussakin sarjassa 40, sprintissä 30 suunnistajaa. Jokaisessa sarjassa jaetaan mitalit ja plaketit kymmenelle parhaalle, eli joka neljäs ja sprintissä joka kolmas finalisti saa metallia kaulaan. (Joka neljännelle sitä on kyllä tarjolla naistenkin sarjassa, mutta siellä on mukana 15 ikäluokkaa + superveteraanit.)

Erikoispitkillä monessa juniorisarjassa oli alle 30 osallistujaa. Joissakin sarjoissa sai hävitä kärkeen 20 minuuttia (H18-sarjassa 27 min!) ja plakettia pukkasi silti. Aikuisten sarjoissakin sai hävitä vartin, mutta kilpailuaika on pidempi.

Jokaisessa henkilökohtaisessa SM-kilpailussa on siis jaossa junioreille yhteensä sata (100!) mitalia/plakettia. Henkilökohtaisia SM-kilpailuja käydään kauden aikana viisi. Viestissä juniorisarjat ovat kahden vuoden välein eli sarjoja on kuusi. Eilen viestissä jaettiin mitaleja ja plaketteja kymmenelle parhaalle joukkueelle eli yhteensä 180 suunnistajalle! D20-sarjassa jäi yksi joukkue ilman plakettia, H20-sarjassa peräti kuusi.

Lieneekö ajateltu, että on mukavaa, kun useampi saa palkinnon? Ehkä SM-plaketti kannustaa jatkamaan harrastusta? 15-vuotiaatkin ovat kuitenkin jo ajattelevia ihmisiä. Hyvä mieli ei välttämättä tule metallilätkästä, vaan hyvästä suorituksesta. Nyt plaketeille ja jopa mitaleille yltää huonollakin suorituksella.

Fyysisesti kova ehtii pummata aika paljon ja saa silti palkinnoksi suorituksesta plaketin. Heikkokuntoinen saa suurenkin fyysisen eron anteeksi löytämällä liput suoraan. Suunnistusliiton tavoite on helpottaa nuorien nousua aikuisten sarjaan. Sarjojen lisääminen ei ainakaan ole siihen hyvä keino. Kilpailun taso laskee, eikä nuori välttämättä koko juniorisarja-aikanaan tajua, millainen fysiikka tai taito vaaditaan huipulle pääsemiseksi. Palkintoja kun saa SM-kilpailuista joka tapauksessa.

Tässä tekstissä ei ole tarkoitus kritisoida yhtäkään juniorisuunnistajaa tai heidän suorituksiaan, vaan kilpaurheilupoliittista suuntausta, jossa kaikilla nuorilla pitää olla koko ajan hauskaa.

Suunnitelma B

Jalka ei ehtinyt elpyä viikonlopun SM-rientoihin, vaikka parempaan päin onkin mennyt. Vaan niin se näyttää syyskuukin kuluvan, vaikka ei kisoissa kävisikään. Sisältöä elämään on tuonut suunnitelma B.

Torstaina soitti Zetod Helsingissä. Mun uus lemppari!

Perjantaina kävin virolaisen lastenkirjallisuuden seminaarissa Viron suurlähetystössä ja viikonlopun kirjoitan juttuja siitä, SM-kisoista ja sunnuntaina Kangasalan kirjakahvilasta. Pyöräilen vähän ja kaipa pääsen jo juoksemaankin. Teen päärynä-nougatpiirakan, katson lentopalloa ja jumppaan jalan Italia-kuntoon. Lähtö on jo keskiviikkona!

(Vai onkohan leiribudjetti jo käytetty? Jalan tutkimuksiin ja hoitoon on mennyt nyt 839 e. Leijonanosa siitä tietysti on ne magneettikuvat, jotka otettiin kun aluksi oireet viittasivat rasitusmurtumaan. Terveenä pysyminen on edullista.)

Innostuin

Tein Hevoskuuri plussalle juttusarjan Japanin maratonkulttuurista. Innostuin lueskelemaan aiheesta kaikenlaista. Hurahti pari päivää siinä. Se on kovin hauska tunne, kun jostakin kovasti innostuu. Toivottavasti ensi vuonna löytyy sellainen graduaihekin, josta tekee mieli lukea lisää ja lisää, enemmän kuin kirjoitushomman puolesta olisi tarvis. Sellaista opiskelun pitäisi olla!

Tällä hetkellä kaikkein eniten innostuisin kyllä tuon jalan salamyhkäisen kiputilan paranemisesta. Aika aikaansa kutakin, sanotaan, mutta olisi tulehdus saanut siirtyä jo teille tietämättömille, eikä vain jänteen toiseen päähän. Fysioterapeutti avasi nilkasta lukon isolla pamauksella ja se auttoi pariksi päiväksi. Eilen sama kohta kipeytyi kuitenkin uudestaan pelkästä kävelystä.

Jämi21

Sunnuntaina jo kävin kokeilemassa juoksua, mutta vielä ei ollut aika... Tulehduskohta ei kuitenkaan ole enää kipeä. Jämillä en kuitenkaan kokeillut vaan kävin vähän kirjoittelemassa juttuja ja katsomassa maailmanmenoa. Kovaa on.

Kausi ei olekaan ohi

Menin eGamesiin, tulin viidenneksi ja jalka tuli kipeäksi. Seuraavana päivänä jalkapöytään sattui niin paljon, ettei voinut kävellä, niin oli maanantaina aamullakin. Menin lääkäriin, lääkäri sanoi: voipi olla kuutioluun rasitusmurtuma. Jo maanantaina jalka tuntui kuitenkin paremmalta. Keskiviikkona kuvattiin. Torstaina lääkäri soitti, että kyse on jänteen ja/tai kiinnityskohdan tulehduksesta. Turvotusta vain näkyi.

Jes! Pessimisti ei pety. Olin nimittäin ehtinyt mielessäni jo haudata koko kauden SM-kisoineen ja Italian leireineen. Nyt menee todennäköisesti ohi vain SM-pitkä. Jalka on jo parempi, mutta ehkä viikko juoksutaukoa tarvitaan.

Pitkä matka on mun lempimatka, mutta aikuisten sarjan SM-historia näyttää vähän samalta kuin Yömiehen yöhistoria konsanaan. (Joskin nyt kun katson niin onhan se päässyt kuitenkin starttaamaan:)

2009: Mykoplasmasta palautumista. SM-pitkän finaalipäivänä 2x4x80m kevyesti hermoston palauttamiseksi.

2010: 20. +15.26. Virheitä kolme minuuttia.

2011: Sairastin jotain mykoplasman jälkeisen ja homekämpässä asumisen sekaista hengitystieinfektiota ja väsymystilaa.

2012: Hylsy karsinnassa. Jätin rastin väliin. Finaalipäivänä tein pitkän lenkin Hervannan perämetsissä.

2013: Jalkavamma. Jämi21 talkoisiin.